Elokuva
Kahdeksan toisilleen tuntematonta tappamisen ammattilaista, sotilaita, rikollisia ja murhaajia, heräävät viidakosta vahvasti aseistautuneina. Taistelutanner vaikuttaa tutulta, mutta samaan aikaan myös oudolta, eikä aikaakaan. kun ryhmä saa kimppuunsa toinen toistaan verenhimoisempaa ilmestystä. Maapallon mestaritappajille selviää, että nyt ollaan aivan toisella planeetalla, kuoleman kentillä, missä on alkamassa kaikkien aikojen metsästyskausi.

Nimród Antalin ( mm. Vacancy (2007), Armored (2009)) ohjaama Predators hyppää kirjaimellisesti suoraan asiaan. Kaikesta turhasta läpätyksestä riisuttu puhdasverinen toimintakuva kulkee ensimmäisestä ruudusta viimeiseen tasaisesti kiihtyvällä tahdilla, eikä tempo hidastu edes graafisten veritekojen ajaksi. Vain ja ainoastaan kokolihaa syövien äijänköriläiden saunaehtoo- ja krapulaviihteeksi muokattu kovapanostus ei kilpaile vuoden fiksuimman leffan tittelistä, mutta pitää kyllä persuksen penkissä koko rahan edestä.

Alex Litvakin, Michael Finchin ja tuottajanakin toimineen Robert Rodriquezin (tosin ilman kredittejä) käsikirjoitus on ottanut tukun tuttuja paloja aiemmista Predator -elokuvista sekoitellen niistä luotisuoran yhtälön, jonka lopputulos, vaikka jo alussa varma onkin, onnistuu silti saamaan hyväksyttävän arvosanan. Jim ja John Thomasin luoma Predator -hahmo on sekin kokenut päivityksen, vaikka taustalla yhä kulkeekin suusta suuhun kerrottu tarina armeijan erikoisjoukoista, joista vain yksi mies jäi kertomaan ensimmäisestä pääkalloja keräilevien tähtien takaisten saalistajien kohtaamisesta. Predators onkin tavallaan suoraa jatkumoa Predator 2:lle (1990) unohtaen tyystin kököt Alien vs. Predator -elokuvat. Gyula Padosin yläkulmia suosiva ja tiukasti toimintaan rajattu kuvaus tuo tapahtumat lähelle ja Dan Zimmermanin tiivistahtinen editointi pitää temmon hektisenä.

Paremmin draamaattisemmista rooleistaan tuttu Adrien Brody (mm. The Thin Red Line (1998), The Pianist (2002), Hollywoodland (2006)) pärjää mukavasti ammattisotilaana, ilman yli-inhimillistä fyysisyyttä, vaikka mies onkin viihtynyt selvästi punttisalilla ennen kuvauksia. Nykyään tv:n originaalissa CSI:ssä suolarahoja tienaava Laurence Fishburne tekee myös mukavan sekopäisen roolin veriurheilun seonneena ammattilaisena, ja toiset tv-maailmasta tutut, Topher Grace (The 70`s Show) ja Walton Goggins (Shield -Lain varjolla), komppaavat sopivasti vieressä. Ryhmän ainoana naisena Alice Braga on vähintään yhtä tulivoimainen kuin kaksilahkeiset kollegansakin, Itäkonnien rooleihin erikoistunut Oleg Taktarov on paksulla aksentilla englantia raiskaava Afganistanin veteraani ja aina yhtä valloittavan sulkku Danny Trejo lähinnä oma karu itsensä huumekartellin siivoojana.

John Debneyn kiihkeä ja koliseva score seuraa Alan Silvestrin 23 vuotta sitten John McTiernanin ohjaamaan Predatoriin luomia teemoja uskollisesti, ja kunnioittava kierrätys passaakin Antalin hurjalla sykkeellä ravaavaan ruutifestariin passelisti. Minimaalisten alkutekstien jälkeen katsojan suoraan tapahtumiin tiputtava Free Fall hyötykäyttää Silvestrin marssirummuilla ja sotilaallisilla trumpeteilla perusteemaa ja luo kokonaisuuteen toimivan jatkumon.

Yhteenveto
Kiihkeä mättömaratoni jalostaa scifi-klassikon videopelimäiseksi tulitaisteluksi, jonka aikana ei turhia hengähdystaukoja tarjoilla.




Artikkeleja pääset kommentoimaan kirjautumalla sisään FilmiFIN BBS -tunnuksilla. Mikäli et ole vielä rekisteröitynyt maailman parhaaseen suomenkieliseen leffafoorumiin, voit korjata virheesi täällä.

Katso kommentit (2) »