Alkuperäisnimi:
Rambo
Lajityyppi:
Toiminta / Sota / Jännitys
Julkaisija:
Future Film
Valmistusvuosi:
2008
Valmistusmaa:
Yhdysvallat
Ohjaaja:
Sylvester Stallone
Näyttelijät:
Sylvester Stallone
Julie Benz
Matthew Marsden
Graham McTavish
Aung Aay Noi
Käsikirjoittaja:
Sylvester Stallone
Art Monterastelli
Musiikki:
Brian Tyler
Tuottaja(t):
Kevin King
Avi Lerner
Sylvester Stallone
Ikäsuositus:
18
Kesto:
96
Traileri:
Toimitus:
Lukijat:


Lue kommentit »


Valid HTML 4.01 Transitional

eXTReMe Tracker

RSS Uutiset  RSS Arvostelut   
Rambo

kansikuva Elokuva
Kun tulee ostaneeksi lipun Rambo -elokuvaan, katsoja tietää, mitä tilaa, ne kun eivät ole koskaan käsikirjoituksen omaperäisyydellä juhlineet. Toimintamalli on itse asiassa jokaisessa neljässä osassa melko tavalla samanlainen. Taistelija (First Blood, 1982). John Rambo tulee amerikkalaiseen pikkukaupunkiin, saa enemmän kuin kurjan kohtelun syntymäikävältä sheriffiltä ja aloittaa yhden miehen taistelun, joka laajenee pian täysimittaiseksi sodaksi. Veteraanisotilaan ainoana kaverina on vanha värväri, eversti Samuel Trautman (Richard Crenna). Rambo -Taistelija 2 (Rambo - First Blood part 2, 1985). John makselee velkoja ensimmäisen osan kolttosistaan yhteiskunnalle, kun hän saa tehtävän etsiä Vietnamiin jääneitä rintamatovereitaan. Rambo lentää paikalle ja aloittaa yhden miehen taistelun, joka laajenee pian täysimittaiseksi sodaksi. Veteraanisotilaan ainoana kaverina on vanha värväri, eversti Samuel Trautman (Richard Crenna). Rambo III (Rambo - First Blood part III, 1988).  Rambo elelee rauhassa munkkiluostarissa ja saa tiedon, että eversti Samuel Trautman on joutunut venäläisten vangiksi Afganistanissa. Rambo lentää paikalle ja aloittaa yhden miehen taistelun, joka laajenee pian täysimittaiseksi sodaksi. Lopulta veteraanisotilaan ainoana kaverina on vanha värväri, eversti Samuel Trautman (Richard Crenna).

Kuten John Rambon (Sylvester Stallone) elämässä ennenkin, nytkään ei pohjimmiltaan rauhaa rakastavan miehen anneta elää luonnon kanssa harmoniassa. Thaimaassa käärmeenmetsästäjänä niukan elantonsa hankkiva monen sodan veteraani Rambo saa vieraakseen kristillisiä lähetystyöntekijöitä, joiden johtaja (Paul Schulze) tahtoisi palkata miehen oppaakseen matkalle Burmaan (tunnetaan myös nimellä Myanmar). John tietää, että rajajoen takana sijaitseva Burma on raakalaisten sotatanner ja kieltäytyy omaa filosofiaan mutisten kunniasta, mutta kun kysyjäksi tössähtää kaunis nainen (Julie Benz), iso mies heltyy hyvän asian edessä ja ottaa lautturin keikan vastaan. Ideologiastaan kynsin hampain kiinni pitävät pyhän sanan julistajat matkaavat pahaksi mennen jokimatkan päätteeksi viidakkoon ja Rambo palaa kotiin, mutta ei aikaakaan kun suurlähetystöstä saapuu tumman puhuva mies ja kertoo hyväntekijöiden kadonneen. Eripuraisen palkkasoturijoukon oppaana Rambo päätyy takaisin kuoleman kentille ja niinhän siinä lopulta käy, että kun pasifistista miestä tarpeeksi tuupitaan, tappaminen on jälleen yhtä helppoa kuin hengittäminen.

1972 David Morrell julkaisi esikoisteoksenaan kirjan First Blood (suom. Ajojahti). Kirjailijan läpimurroksi osoittautunut teos kertoi Vietnam-veteraanista, jonka sodasta alkanut post traumaattinen stressi puhkeaa kammottavin seurauksin amerikkalaisessa pikkukaupungissa. Päähenkilö John Rambo, psykoottinen pitkätukka, ottaa yhteen paikallisen sheriffin kanssa ja seurauksena on suunnaton hävitys ja teurastus. Rambo on pahasti häiriintynyt sotilas, jonka painajaismaiset kokemukset Vietnamissa purkautuvat puhtaana raivona, ilman ihmisyyttä. Tylyksi lopuksi Rambon ainoa ymmärtäjä, eversti Trautman tappaa oman suojattinsa suojellakseen yhteisöä enemmältä katastrofilta. Julkaisemansa jatko-osan Rambo : First Blood Part 2, joka perustui Sylvester Stallonen, Kevin Jarren ja James Cameronin elokuvakäsikirjoitukseen, alkusanoissa Morrell kertoi ottaneensa kirjailijan vapauden ja herättäneensä, varsin vastentahtoisesti, jo kertaalleen kuolleen päähenkilönsä henkiin. Hollywoodin rahakasat olivat osaltaan vaikuttaneet siihen, ettei ensimmäisen opuksen onnistunut finaali saanutkaan jäädä sellaiseksi kuin se oli alunperin tarkoitettu. Samalla Rambon hahmosta kasvatettiin ääripatrioottinen supersoturi, jonka tulevaisuus oli korjata mikä tahansa Yhdysvaltoja kohdannut tai kohtaava pahan akselivaltio. Ironista onkin, että kolmannessa osassaan Rambo taisteli nyt jahdattavien talebansissien puolella, vastassaan kylmän sodan aikainen Neuvostoliitto. Rambot ovat olleet oman aikansa kuvia ja pelkistetysti esittäneet kaikki amerikkalaisia vastaan olevat tahot yksisilmäisesti pelkkinä terroristeina.

Kaikessa yksinkertaisuudessaan Rambo ei suinkaan ole Stallonen ikioma poliittinen manifesti, vaikka johdantona nähdäänkin karmaisevaa uutismateriaalia Burmaa johtavan sotilasjuntan hirmuteoista. Jälleen kerran vanha vihreä baretti tempaistaan keskelle kauheuksia vasten tahtoaan ja tulevat tapahtumat ovatkin selvemmin vain seurausta tapahtuneista kauheuksista, eivät niinkään sanomallinen vastaisku epäkohtiin. Henkilönä Rambo on oman aikansa jäänne, reaganilainen reliikki, joka toimii pelkillä vaistoillaan, ja näyttelijä Sylvester Stallonelle hahmo on yhtä tuttu ja tuottoisa kuin tämän rakastettu kehäraakki Rocky Balboakin. Rockyista tuttuun tapaan Stallone ymppää mukaan myös suuren suosikkinsa, montaasin, joka ei kuitenkaan tällä kerta kerro harjoittelusta tulevaa koitosta varten, vaan on silmittömän väkivaltainen yhteenveto supersotilaan matkasta kohti sitä viimeistä taistoa. Samalla unijakso toimii kunniansosoituksena aiemmissa Rambo -elokuvissa näytelleelle Richard Crennalle (1926-2003). Mutta siinä, missä Rocky oli ja on elokuviensa ehdoton katalyytti ja keskushenkilö, Rambossa nimihahmo on enemmänkin sivustakatsoja, joka ottaa osaa konfliktiin vasta, kun kaikki toivo tuntuu heitetyltä.

Omassa lajityypissään Rambon ei kuitenkaan tarvitse tuntea häpeää. Stallonen supersotilas tekee sen, mitä hänen on määrä tehdäkin, ja tekee sen äärimmäisen näyttävästi. Kutsuminen Ramboa "vain" väkivaltaiseksi toimintaelokuvaksi on hiukan sama kuin kehuisi estotonta pornoa erotiikaksi, sillä teknisesti taidokas Rambo estetisoi kieron kiehtovasti karmaisevimmatkin jaksonsa hurmeisiksi orgioiksi, joissa ihmiskehon totaalinen tuhoaminen murhanhimon hekumasta karjuen saavuttaa räjähtäen ja roiskuen orgastisen kliimaksinsa.
Jos brutaali, todella kauaksi jo huumorinkin taakse roiskuva väkivalta antaa kiksejä ja yläpäästä puuttuu muutamakin ruuvi, Rambo toimii kuin huippuunsa viritetty tappokone, jossa ei jätetä mitään näyttämättä.
Veri ei vain valu, vaan se lentää ja roiskuu hyökyaallon tavoin. Jokaisella ammutulla luodilla on myös osumansa, sattui se sitten rakennukseen, puuhun tai ihmiseen. Kuka sitten lienee keksinytkään termin ultraväkivalta, Ramboon kuvaus sopii erinomaisesti. Ihmisiin ei enää tule pelkästään reikiä, vaan tulimyrskyn silmään joutuneet yksinkertaisesti ammutaan, räjäytetään tai revitään kappaleiksi. Viimeisen vartin silmitön joukkoteurastus nostaa ruumislaskurin lukeman omille luvuilleen 236, jollaiseen ei kovin moni elokuva ole enää nykypäivinä kyennyt. Tai ole halunnut, kuinka vaan.

Sly Stallone osaa tulkita Ramboa vaikka unissaan ja niinpä jokainen mulkaisu, murahdus ja vasemmasta suupielestä ärähdetty elämänviisaus ovatkin sitä itseään. 26 vuotta ensimmäisen Rambon jälkeen, ensi kesäkuussa 62 vuotta täyttävä Stallone on fyysisestikin vielä siinä kunnossa, ettei karpaasin tarvitse kaappimaista olemustaan hävetä nuorempienkaan atleettien seurassa. Jokainen muu näyttelijä Rambossa onkin sitten luotu vain ja ainoastaan vastapainoksi itse sankarille ja siksipä kaikki henkilökehitelmät ovatkin huvittavan pahvisia viritelmiä todellisista asialleen omistautujista, tekivät he sitten tekojaan Jumalan tai mammonan puolesta. Burman sotilasjuntan mielipuolet kuvataan tyystin mustavalkoisesti sadistisiksi psykopaateiksi, joiden mukavinta ajankulua ovat raiskaaminen, silpominen ja murhat. Yhtä lailla liukuhihnalla on työstetty myös monikansallinen palkkasoturijoukkio, joiden johtajana Lewisina Graham McTavish muistuttaa koko ajan enemmän ja enemmän maailman huonointa Vinnie Jones -imitoijaa.

Monissa liemissä keitetty, mutta vieläkin sitä suurinta viisasten kiveä etsivä säveltäjä Brian Tyler on lähtenyt onnistuneesti kierrättämään Jerry Goldsmithin legendaarisia nuotteja. Kokonaisuuden teemat komeasti kiteyttävä, kaihoisan mahtipontiseksi kasvava Battle Agagio onkin kuin vuonna 2004 edesmeneen "Kultasepän" terävimmästä kynästä lähtöisin. Lopetuksen Rambo End Title kiteyttää Taistelijan tunnusmusiikiksi muodostuneen loppulaulun I`ts A Long Road kauniit sävelet.

Yhteenveto
Kokonaisuutena Rambo on onnistunut paluu formaattiin, vaikkakin tämän päivän raakuuksiin päivitettynä, mutta onko se hyvä elokuva, siitä voidaankin olla jo montaa mieltä. Ei sillä, että Stallonen tarvitsisi hävetä elokuvaansa. Sitä saadaan, mitä tilataan.

Elokuva



Artikkeleja pääset kommentoimaan kirjautumalla sisään FilmiFIN BBS -tunnuksilla. Mikäli et ole vielä rekisteröitynyt maailman parhaaseen suomenkieliseen leffafoorumiin, voit korjata virheesi täällä.

Katso kommentit (8) »



Copyright © FilmiFIN 2004 - 2017