Kansainvälisellä avaruusasema ISS:llä eletään jännityksen hetkiä, sillä Marsista ensimmäisiä näytteitä tuova luotain on juuri saapumassa maata kiertävälle radalle. Asemalla on tarkoitus tutkia turvallisissa olosuhteissa luotaimen mukana saapuvaa organismia, jonka merkitys elämän tutkimiselle on mittaamaton. Myös maan kamaralla tehtävä on herättänyt suurta innostusta ja vieras elämänmuoto onkin jo nimetty tuttavallisemmin Calviniksi. Kun mikroskooppisen pieni, yksisoluinen näyte saadaan turvallisiin tiloihin ja stimuloidaan heräämään horroksestaan, kaikki mikä voi, alkaa mennä kiihtyvällä tahdilla pieleen.

Ihan ensimmäiseksi. Elettiin scifileffoissa sitten nykyhetkeä tai tulevaisuutta, tuntuu, että elokuvatodellisuus on aina jätetty unholaan. Tarkoitan tällä sitä, että maailmassa on tehty jo niin monta elokuvaa samasta aiheesta, että luulisi astronauttienkin nähneen edes yhden mokoman avaruusjännärin, ja tietävän, ettei ulkoavaruudesta löytyneitä organismeja ole mitään syytä mennä tökkimään, ne kun tuppaavat yleensä olemaan aika pahalla päällä.

No, yhtä kaikki. Näin tapahtuu myös Ruotsista lähtöisin olevan Daniel Espinosan (Rahalla saa (2010), Turvatalo (2012)) elokuvassa Life, joka on enemmänkin velkaa lajityypin klassikolle, Ridley Scottin elokuvalle Alien – kahdeksas matkustaja (1979). Mutta tässä tapauksessa lainaaminen ei ole pelkästään negatiivinen asia, sillä Life on vahvoilla fiilareilla ja hyvällä draivilla kulkeva kylmänväre, joka pärjää genressä hyvillä shokkitehoillaan varsin moitteettomasti.

Plussaa on Espinosan taito pysyä oikealla kaistalla ja varsinkin saumattomassa yhteistyössä pääkuvaaja Seamus McGarveyn kanssa luotu tunnelma, josta malliesimerkki on intron pitkä yhden oton esittelyjakso, jossa kamera leijailee painottomassa tilassa tutustuttaen katsojat ISS:n kuuteen matkustajaan. Myös ILM:in efektit ansaitsevat erityismaininnan.

Pieneksi miinukseksi voi laskea pitkälle persoonattomana pidetyn mustekalamaisen tunkeilijan personoiminen finaalin lähestyessä, varsinkin, kun alkupuolella on sen fysiikasta annettu informaatiota, joka ei täysin tue sen muodonmuutosta. Finaalissa Espinosalla on ollut tasan kaksi vaihtoehtoa, ja jää katsojan itsensä arvioitavaksi, onko nyt valittu, aikaamme osuvasti kuvaava, lopetus oikea.

Paremmin raatorikkaista rymyralleista Zombieland (2010) ja Deadpool (2016) tutuksi tunnetun käsikirjoittajakaksikon, Rhett Reesen ja Paul Wernickin, Life on edellä mainittuihin verrattuna vakava ja asiaansa ilman huumoria suhtautuva survivaali, jonka tehot lepäävät niin komeassa esillepanossa, myös harkitussa miehityksessä.

Parhaassa Mission Impossible -elokuvassa Rogue Nation valloittanut Rebecca Ferguson on aseman turvallisuusvastaava Miranda North, Jake Gyllenhaal tohtori David Jordan ja Ryan Reynolds aseman sarkastinen huoltomies Roy Adams. Olga Dihovichnaya on aluksen kapteeni Kat, Ariyon Bakare Calvinia kohtaan isällisiä tunteita kasvattava päätutkija Hugh Derry ja Hiroyuki Sanada ohjaaja Sho Kendo.

Vahvoilla, joskin myös tutuilla fiiliksillä operoiva scifitrilleri onnistuu tavoitteissaan ja synnyttää katsomoon sitä ihanan epämiellyttävän klaustrofobista kauhua, jota niin monet saman lajityypin edustajat ovat turhaan yrittäneet.