Skotlantilainen Jessica (Tilda Swinton) kuulee oudon äänen ja yrittäessään selvittää sen alkuperää, päätyy keskelle mysteeristä matkaa, syvälle Kolumbian viidakoihin. Hän hakee apua ääniteknikko Hernán Bedoyalta (Juan Pablo Urrego), joka seuraavana päivänä ei studion henkilökunnan mukaan ole koskaan heidän palveluksessaan ollutkaan. Seuraavaksi vastaan viidakossa tulee vanha kalastaja Hernán Bedoya (Elkin Diaz), jolla tuntuu olevan Jessican kanssa yhteisiä muistoja tapahtumista, jotka eivät kuitenkaan ole hänen omiaan. Mikä lopulta on tuon jatkuvan, oudon jysäyksen alkuperä?

Thaimaalaisen Apichatpong Weerasethakulin ohjaama ja käsikirjoittama Cannes-voittaja Memoria on kokeellinen esitys, jossa ei ole konventionaalista juonta. Weerasethakul operoi äärimmäisen pitkillä, minuuttien mittaisilla staattisilla otoksilla kameran taltioidessa hievahtamatta ihmisten läsnäoloa niin valveilla kuin unessakin. Se on kaksi ja puolituntinen matka jossain ali- ja ylitajunnan rajamailla, joka vastausten sijaan tarjoilee vain enemmän kysymyksiä, ollen kuin elokuvaksi tullut Rorschahchin testi, josta jokainen tekee lopulta oman johtopäätöksensä. Oli sitten kyseessä 136 minuuttia haahuilua keskellä sinne tänne vikuroivaa ajatuksenvirtaa tai metatasoisen monikulmikas tulkinta tulevaisuudestamme, kaikista vihjeistään ja teorioistaan huolimatta Memorian klousaus on lopulta yllättävänkin simppeli, vaikka ei alkuunkaan yksiselitteinen.

Memoria on myös monikansallinen tuotanto sanan varsinaisessa merkityksessä, sillä rahoituksessa on ollut mukana 11 maata ja kaiken kaikkiaan 40 tuottajaa. Erikoiseksi voi myös kuvailla sen levitysyhtiö Neonin laatimia esityssääntöjä, elokuvaa kun saa näyttää vain yhdessä kaupungissa, yhdessä teatterissa ja yhden viikon ajan, jonka jälkeen sitä ei ole enää ikinä mahdollista nähdä samassa paikassa. Elokuvaa ei ole myöskään tarkoitus koskaan julkaista muussa muodossa.

Yhtä lailla megahiteissä kuin poikkitaiteellisissa Indie-tuontannoissakin suvereenisti viihtyvä Tilda Swinton on tapansa mukaan loistava eikä muissakaan näyttelijöissä ole mitään vikaa, mutta on vaikea nähdä Memorian kasvaman muuta kuin pienemmän piirin kulttikuvaksi.

Memoria on elokuva, jonka jälkeen on tilausta purkaa tuntojaan, miettiä, että mitä tässä oikein nyt tapahtui ja udella kokemuskavereilta, että miten sä tän niinku näit? Suositellaan siis äärimmäisellä varauksella.