KonsoliFIN Foorumin säännöt
- Tärkein sääntö: huono käytös elämässä on huonoa käytöstä keskustelufoorumeilla. Asiaton käyttäytyminen voi johtaa sanktioihin, joita foorumilla ovat viestin muokkaaminen tai poistaminen ja/tai käyttäjän sulkeminen keskustelufoorumeilta (eli bannaaminen) joko määräaikaisesti tai pysyvästi. Asiatonta käyttäytymistä ovat muun muassa alustakohtainen kiihkomielisyys ja loanheitto, valheellisten tietojen levittäminen sekä yleinen häiriköinti. Koskee myös konsolisotaketjua.
- Yhteenottoja voi tälläkin foorumilla joskus tulla, mutta silloinkin riitelevät asiat, eivät ihmiset. Henkilökohtaisuuksiin meneminen on kiellettyä ja jatkuessaan johtaa sanktioihin. Kukaan täällä keskusteleva ei kuitenkaan ole konsoli tai pelisarja, joten jos joku ottaa itseensä kriittisen keskustelun vaikkapa Playstationista, Zeldasta tai Microsoftista, se on tämän henkilökohtainen ongelma. Tällöin kannattaa rauhoittua ja palata keskusteluun myöhemmin. Takaisinkin voi toki vastata, jos sen osaa tehdä rakentavasti ja fiksusti.
- Kiroilemista suvaitaan tiettyyn rajaan asti; täydellistä kieltoa ei ole. Itsetarkoituksellinen kiroilu johtaa sanktioihin.
- Piraattipeleistä, konsoleiden modaamisesta piraattipelien pelaamiseksi ja kaikesta tekijänoikeuksien loukkaamiseen tähtäävästä toiminnasta keskustelu on kielletty. Aluelukittujen pelien pelaamisesta eurooppalaisilla laitteilla saa keskustella.
- Osto- ja myynti-ilmoituksille on varattu omat alueensa, joilta ei lipsuta. Huuto.netissä tai muilla Internetin kauppapaikoilla myynnissä olevista tavaroista ei puhuta KonsoliFINin osto/myynti-palstoila. Niistä saa mainita keskusteluketjuissa, jos maininta sopii asiayhteyteen. Moderaattorit päättävät sopivuudesta, joten epävarmoissa tilanteissa on parempi soveltaa pidättyvyyttä. Rikkomuksista tätä sääntökohtaa vastaan ilmoitetaan myös ao. kauppapaikan ylläpidolle.
- Rikolliseen toimintaan yllyttävä keskustelu on kielletty.
- Asiattomasta käytöksestä yleensä huomautetaan ennen bannaamista, sekä henkilökohtaisesti, että julkisesti. Erittäin törkeissä tapauksissa bannaaminen voi tapahtua varoittamatta.
- KonsoliFIN pidättää myös oikeuden muuttaa näitä sääntöjä milloin tahansa aiheuttamatta mitään korvausvelvollisuutta käyttäjille ja muille tahoille, joiden katsotaan puolestaan hyväksyneen kaikki sääntöihin tehdyt muutokset, mikäli he ovat jatkaneet KonsoliFINissä sääntömuutosten jälkeen. Uusista säännöistä ja käyttöehdoista tiedotetaan aina KonsoliFINin keskustelualueella.
- Päivämäärällä 5.4.2007 todetaan yleistä viihtyvyyttä ajatellen sopimattomaksi käyttää omassa allekirjoituksessa (sigussa) toisten jäsenten keskustelualueella tai uutiskommenteissa kirjoittamia tekstejä missään muodossa; niin tekstinä kuin linkkinäkään.
- Allekirjoituksissa käytetyt QUOTE ja SPOILER -taget huonontavat viestien luettavuutta. Tästä johtuen päivämäärällä 15.8.2007 yritämme tulla toimeen ilman että kyseisiä tageja käytämme allekirjoituksessa. Ylläpito poistaa jatkossa nämä ilman ennakkovaroitusta ja asiasta huomautetaan tämän säännön puitteissa. Sama koskee allekirjoitukseen liitettäviä kuvia, jotka heikentävät yleistyessään koko foorumin luettavuutta. Lisäksi allekirjoituksen fonttikoko ja tekstimäärä on hyvä pitää maltillisissa puitteissa. Ylipitkät monen rivin allekirjoitukset pyydetään lyhentämään jäsenen toimesta tai vaihtoehtoisesti ne lyhennetään kohtuullisempaan muotoonsa automaattisesti.
- Tarjouslinkkeihin sisällytetyt henkilökohtaiset affliction-kytkyt pitää jatkossa näkyvästi mainita. Piiloaffi-linkit ja yleinen linkkispämmäys ovat kiellettyjä. Allekirjoituksessa ko. linkit ovat rajatussa määrin sallittuja, mikäli ovat siistissä muodossa kohdan 10 mukaisesti. Ohje astuu voimaan 21.11.2007.
- KonsoliFIN / PlaystationFIN / XboxFIN ja NintendoFIN -nimet ovat kaikissa variaatioissaan rajattu vain sivuston ylläpitäjien käyttöön virallisten turnausten järjestämistä ja osallistumista varten sekä mahdollisten väärinkäytösten välttämiseksi. Tämä huomio uutta klaaninimeä itselleen valitseville ja muille KonsoliFIN-nimen käyttöä harkitseville.
Yksityisviesteinä käyttäjille annettavat huomautukset
Moderaattorit voivat lähettää huomautuksen epäsopivasta tai epätoivottavasta käytöksestä sääntöjä rikkovalle tai muuten tökeröille kirjoittelijoille. Ilmoitukset sääntörikkeistä annetaan huomautuksen tai varoituksen muodossa.
- Huomautus on yksinkertaisesti muistutus käyttäjälle siitä, että foorumilla on tietty käytöskoodi, jota jokin kirjoitus on rikkonut. Huomautus on pehmein tapa puuttua kirjoitustapaan, ja sen tarkoituksena on vain herättää huomautettu käyttäjä noteeraamaan säännöt ja etiketti.
- Varoitus on seurausta useammasta sääntöjä rikkovasta postauksesta tai yhdestä tavallista törpömmästä viestistä. Varoituksen yhteydessä käyttäjälle annetaan aina rikepisteitä, joita tarpeeksi kerännyt käyttäjä suljetaan foorumilta määräajaksi tai pysyvästi.
Huomautukseen tai varoitukseen johtavat rikkeet:
(suluissa varoituksen mukana tulevat pisteet ja varoituksen vanhenemisaika)
- Allekirjoitus Allekirjoituksesi on häiritsevä tai sisältää foorumin sääntöjen vastaista sisältöä. (1p / 1kk)
- Kauppailmoitukset Vaillinainen kauppailmoitus lisää huijausepäilyjä. Myyntipaikkakunta, hintapyyntö, tuotteen kuvaus sekä riittävät yhteystiedot kannattaa aina laittaa kunnolla esille. (1p / 1kk)
- Kirjoitusasu Vaikka äidinkielen YO-aineen tasoista kielioppia ei edellytetä, olisi viestien hyvä olla ensimmäisellä yrittämisellä ymmärrettävissä. Oikolue viestisi ennen lähettämistä. (1p / 1kk)
- Pelihuijauksien promotoiminen KonsoliFIN kannattaa puhdasta verkkopelaamista; glitchit, wall hackit, aim-botit ja muut huijausmenetelmät eivät kuulu näille palstoille. (1p / 1kk)
- Sisällön puute Tämä on keskustelufoorumi. Mieti ennen "Lähetä"-napin painamista, onko viestissäsi sellaista sisältöä, jonka joku muukin haluaisi lukea. (1p / 1kk)
- Kiroilu Kiroilemista suvaitaan ylläpidossa vain tiettyyn rajaan asti. Itsetarkoituksellinen kiroilu johtaa jatkuessaan sanktioihin. (2p / 1kk)
- Käytöstavat KonsoliFINissä edellytetään kohteliaisuutta kanssakeskustelijoita kohtaan. Jatkuva asiattomuus / trollailu / provoilu johtaa sanktioihin. (3p / 1kk)
- Henkilökohtaisuuksiin meno Vaikka kuinka olet eri mieltä, on henkilökohtainen päänaukominen kiellettyä. Tästä säännöstä ei jousteta. (5p / 2kk)
- Kaupankäyntiepäselvyydet Osto/Myynti/Vaihto-kauppojen epäselvyydet pitää hoitaa asianomais(t)en kanssa välittömästi kuntoon. Hoitamattomista kaupoista seuraa rikosilmoitus ja porttikielto. (5p / 3kk)
- Piraattikauppa Piraattipelien ja piraattipelien pelaamista mahdollistavien modattujen konsolilaitteiden myynti tai vaihto on jyrkästi kiellettyä. Ilmoituksesi poistetaan.