Alkuperäinen nimi: 
Annette
Julkaisija: 
Valmistusvuosi: 
2021
Ohjaaja: 
Ikäsuositus: 
12
Kesto: 
140
Annette
Jussi U. Pellonpää, Ti, 04/01/2022 - 17:06

Elokuva

Henry McHenry (Adam Driver) on pahapäinen lavakoomikko, joka puoliso on maailmankuulu oopperatähti Anne (Marion Cotillard). Kun Annen ura jatkaa aina vain kohti suurempia aarenoita ja palvontaa, Henry etsii anarkistiselle viihteelleen aina vain räkäisempiä lavoja. Onpa vielä parisuhdetta siunattu työttölapsi Annettella, erityislapsella, joka varastaa kaikkien huomion. Kateuden ja ilmiliekkeihin liemahtavan vihan mustat varjot siintävät kuitenkin jo taivaanrannassa. Oudon perheen spiraaliin joutuu mukaan myös Annen kiertueilla mukana kulkeva Säestäjä (Simon Helberg).

Ranskalaisen pitkän linjan veteraanin Leos Caraxin ensimmäinen englanninkielinen elokuva, surrealistinen musikaali ja kinemaattinen ooppera Annette on perustarinaltaan tuttu, mutta lopputulemaltaan jotain vallan muuta. Sparksin tutusti maan mainio ja omaperäinen musiikki vie tapahtumia eteenpäin kreikkalaisen kuoron tapaan varoitellen ja syytellen.

Liki 2,5 tuntia silkkaa tajunnanvirtaa, elämää suurempaa melodraamaa ja hallusinaatioita tulvivaa absurdiutta Sparksin musiikilla höystettynä on kieltämättä tuhti annos Cannesissa parhaasta ohjauksesta palkitun Caraxin ihmeellistä maailmaa, mutta kaikesta vinoudestaan huolimatta siinä on myös jotain äärimmäisen kaunista ja koskettavaa. Alunperin Sparks-yhtyeen voimaveljesten, Russell ja Ron Maelin kirjoittama musikaali sai Caraxin käsissä lopullisen muotonsa elokuvana, joka kuin tahallaan välttelee kaikkea totuttua ja sovinnaista, aivan kuten aivan omaa tahtiaan elokuvia tekevän ohjaajan aiemmatkin teokset kuten Levoton veri (1986), Pont-Neufin rakastavaiset (1991) ja Holy Motors (2012).

Lopputulemaltaan visuaalisesti uskomattoman upea ja liki läpilaulettu Annette on musikaali niille, jotka eivät pidä musikaaleista, äärimmäisen kunnianhimoinen ponnistus uudistaa lajityyppiä, joka tykittäessään valkokankaan täyteen houreisen kuumeisia visioita lyö lopulta kaikki asitit tukkoon. Se kiritisoi armottaa julkisuutta, materialismia ja pohjattoman kunniahimon synnyttämää kateutta. Materiaalin runsaudesta johtuen katsojalle tupataan niin massiivinen määrä sulateltavaa, että ylenpalttius voi osan kohdalla kääntyä jo jopa itseään vastaan.

Marion Cotillard on jo monesti todistanut lahjakkuutensa ja jatkaa vahvoja roolitöitään myös Annetten hurjassa ja raskaassa roolissa Annena. Adam Driverin kohdalla on vain ajan kysymys, milloin täydellinen roolien haltuunototto ja suvereeni taito vihdoin tunnustetaan arvokkaimmilla elokuva-alan palkinnoilla. Henry on Andy Kauffmanin mieleen tuova äkkiväärä koomikko, jolle huumori ei välttämättä tarkoita alkuunkaan samaa asiaa kuin yleisölleen. Tänäkin vuonna mies voisi aivan hyvin olla Oscar-ehdokkaana kolmesta eri elokuvasta. Myös Rillit huurussa -sarjan Howardina parhaiten tunnettu Simon Helberg tekee huippu työtä Anneen salassa rakastúneena säestäjänä, jonka kohtalo koskettaa syvältä. Devyn McDowell on vankilassa vieraileva Annette.

Yhteenveto

Annette on uuden ajan musikaali, häiriintynyt, koskettavan ihana, brutaali ja shokeeraava sekä äärimmäisen kiehtova. Satumainen kauhukuvaelma ja kaunis painajainen tulee taatusti vielä saamaan ansaitsemansa kulttistatuksen, vaikka se jakaakin katsojansa rajusta kahteen leiriin.



Copyright © FilmiFIN 2004 - 2016