Los Angeles, 1926. Meksikonsiirtolainen Manuel Torres (Diego Calva) saapuu Enkelten kaupunkiin ja pääsee näkemään läheltä Hollywoodin syntisen sydämen Kinoscope Studiosin juhlissa. Manuel tutustuu nopeasti nousevaan tähteen, estottomaan bilehrimuun Nellie LaRoyhin (Margot Robbie), jonka addiktiot eivät rajoitu pelkästään alkoholiin ja huumeisiin. Uusi tuttavuus on myös uransa ehtoopuolella kompuroiva Jack Conrad (Brad Pitt), jonka avulla Manuel pääsee yhä syvemmälle koko ajan kehittyvään elokuvabisnekseen. Ajat kuitenkin kuitenkin muuttuvat nopeasti; kuusi vuotta myöhemmin äänielokuva on ajanut alalta mykkäkauden tähtiä samalla kun nimensä Mannyksi vaihtanut Manuel on amerikkalaistunut. Elämä tuntuu olevan yhtä filmausta ja juhlaa, mutta tulevaisuudella on varattuna vielä monta traagista kohtaloa, ennen kuin on lopputekstien aika.

Damien Chazellen ura Hollywoodissa on ollut kadehdittavan komea aina esikoisesta, kolmen Oscarin voittajasta Whiplashista (2014) alkaen. Sitä seurasi vuonna 2017 kuudella Oscarilla palkittu La La Land sekä 2018 astronautti Neil Armstrongin elämää kuvannut Ensimmäisenä kuussa, joka sekin sai neljä Oscar-ehdokkuutta, mutta voitti niistä vain yhden.

Miehen uusin, Babylon, on värikäs ja räiskyvä fresko, vauhdikas, syntinen, seksikäs ja äärimmäisen provokatiivinen kuvaus Hollywoodin kulta-ajasta.

Teknisesti Babylon on loistavaa elokuvan tekemistä. Chazellen luottomiesten, Oscar-voittajien Linus Sandgrenin auringossa ja neonvaloissa kylpevä kuvaus, Tom Crossin laserintarkka editointi sekä Justin Hurwitzin upea perioidiscore ovat lavastuksen ja puvustuksen ohella taatusti ehdolla alan tärkeimmille palkinnoille myös tänä vuonna.

Babylon alkaa yhdellä hienoimmista johdannoista kautta aikojen, puolen tunnin intro vie katsojan ennen ensimmäistäkään alkutekstiä keskelle juhlia, jonka aikana pääpelurit esitellään taitavasti. Chazelle tykittää satojen avustajien miehittämiä, massiivisia kohtauksia pitkillä otoilla, ajaa kameran kohteeseensa ja kertoo pieniä paloja ihmistensä elämästä, iloista ja suruista sekä elokuvien tekemisestä liittäen tarinohinsa sekä faktoja että todellisia henkilöitä.

Chazelle on kuitenkin ehkä liiankin häikäistynyt omasta käsikirjoituksestaan unelmatehtaan bakkanaalista elämänmenosta ja sen perversioista, kuvittaa kertomuksen kontroversiaaleilla vastakohdilla, jokaista herkempää hetkeä kun seuraa romahdus, joka vie keskushenkilöt yhä syvemmälle addiktioiden alttarille. Babylon onkin lopulta kokoelma uskomattoman upeita kohtauksia, jotka eivät loppupelissä täysin jäsenny koherentiksi kokonaisuudeksi, mutta rakkauskirjeenä elokuvalle se on silti kokemisen arvoinen elämys, jonka finaalin koskettava montaasi menee suoraan sydämeen. 

Myös näyttelijäntyöstä luulisin meriittejä elokuvafestivaaleilta ja juhlilta tippuvan. Margot Robbie on yhtä tulta ja tulikiveä jokaisella solullaan viettelysten virtaa heittäytyvänä Nelleina, kun taas Brad Pitt piirtää koskettavan muotokuvan entisestä supertähdestä, josta aika on ajamassa ohi. Uusi tulokas, tv-maailmasta kertaloikalla ensimmäiseen englanninkieliseen kokopitkään hyppäävä Diego Calva toimii yhtä aikaa sekä näkijänä että kokijana, jonka kautta kohtalot tulevat lihaksi. Sivurooleissa on niin ikään taitavaa porukkaa, kuten Tobey Maguire, Jean Smart, Max Minghella, Lukas Haas, Eric Roberts, Olivia Wilde, Ethan Suplee, Patrick Fugit ja Jovan Adepo.

Babylon on 189 minuuttinen täysi kattaus energiaa ja viihdettä, kauneutta ja rumuutta. Tekijänsä kuvia kumartelematon rakkaudentunnustus taiteenlajille, jonka jo yli 120 vuotta kestänyt viehätys ei tule kuolemaan koskaan.