Irlanti, 1981. Kun alkoholin kiroissa ja puutteessa kituvaan perheeseen on tulossa vielä yksi lapsi lisää, 9-vuotias Cáit (Catherine Clinch) lähetetään kesän ajaksi kauaksi kotoa, asumaan äidin (Kate Nic Chonaonaigh) serkun, viisikymppisen Eibhlín Kinsellan (Carrie Crowley) ja tämän miehen Seánin (Andrew Bennett) luokse Wexfordiin. Hiljainen ja sulkeutunut Cáit saa ensimmäisen kerran elämässään kokea jotain aivan uutta, huolenpitoa ja rakkautta, jollaista hän ei tiennyt olevan olemassakaan. Mutta kesän jälkeen tulee aina syksy.

Colm Bairéadin esikoispitkänään ohjaama ja Claire Keeganin Foster -kirjan pohjalta kirjoittama Hiljainen tyttö on ensimmäinen iirinkielinen elokuva, joka on päässyt Oscar-ehdokkaaksi kansainvälisen elokuvan sarjassa.

Vaikka pienen Cáitin tarina on dramaattinen, Hiljainen tyttö ei ryve säälissä tai vastoinkäymisissä, vaan päinvastoin, se herättää myötätuntoa todistamalla pienimpienkin eleiden ja aidon välittämisen merkityksen lapsen kasvussa. Tarinan taustalla kulkee myös Kinsellojen kokema tragedia, mutta lähestymiskulma on koko ajan vahvasti pienen tytön, jonka kautta muuttuvaa maailmaa tarkastellaan.

Kate McCulloughin kamera seuraa tapahtumia Caítin näkökulmasta, alhaalta ylös, tutkien ja ihmetellen lapsen lailla maaseudun arkea, luoden tyystin tavallisista asioista taianomaisia. Bairéad on muutenkin täyttänyt rauhallisen ja intiimin draamansa pienillä yksityiskohdilla, joihin vain lapsi voisi kiinnittää huomion. Käen kukuntakaan ei ole sattumaa, sillä lintuhan munii toisten siivekkäiden pesiin antaakseen jälkikasvunsa muiden kasvatettavaksi.

Nuori Catherine Clinch on äärimmäisen läsnä, reagoi ilmeillään ja kehollaan tapahtumiin niin aidosti, että elokuva tuntuu paikoin jopa dokumentaariselta. Myös kaikki aikuisnäyttelijät täyttävät vaivatta paikkansa.

Hiljainen tyttö on hiljainen elokuva lapsuuden lopusta, uusista aluista ja toiveista.