Kun eläkeikää lähestyvä hautausurakoitsija Louis (Bernard Campan) törmää autollaan vihanneksia fillarillaan kuskaavaan kehitysvammaiseen Igoriin (Alexandre Jollien), tämä pitää kolaria merkkinä jostain suuremmasta. Uuden ystävän löytymisestä vakuuttunut Igor piiloutuu Louisin ruumisautoon eikä tällä ole muuta mahdollisuutta kuin pitää suuria ajattelijoita siteeraava filosofinen mies mukana pitkällä matkalla Sveitsistä Etelä-Ranskaan.

Vammaisista ihmisistä kertovat elokuvat elokuvat sortuvat harmittavan usein ylenpalttiseen tunteiden manipulointiin ja pateettiseen säälittelyyn, eikä ranskalaisen elokuvantekijän Bernard Campanin ja sveitsiläis-filosofi-kirjailija Alexandre Jollienin yhdessä tähdittämä, kirjoittama ja ohjaama draamakomedia Kauniit sielutkaan tyystin näitä kuoppia onnistu välttelemään. Kaikeksi onneksi se kuitenkin pitää porutuksen minimissä onnistuen rikkomaan ennakkoluuloja ja rakentamaan tasapainon sentimentaalin ja komedian välille kasvaen yllättävänkin filosofiseksi kuvaksi maailmastamme, jossa erilaisuus on aina pelottavaa.

Elokuvan vahvimmat valitit ovat sen pääosanesittäjät. Alexandre Jollien on itsekin CP-vammainen, joten ensimmäistäkään näyttelijän tekemää Simple-Jack-maneeria ei nähdä, vaan valkokankaalla on täysin aito ja älykäs ihminen, jonka muista erottaa ainoastaan ulkoinen olemus ja fyysinen käyttäytyminen. Jollien on loistava eikä yhtään sen heikommin pärjää Bernard Campankaan pikkuhiljaa uuden ystävänsä vaikutuksesta avautuvana ja elämän tarkoituksen löytävänä Louisina.

Mikään Sademies (1988) ei Kauniit sielut ole, mutta herkempien katsojien kannattaa varata nessuja mukaan, sillä siinä määrin tarina ystävyydestä osuu tunnehermoihin matkan varrella.