Alkuperäinen nimi: 
Bergman Island
Lajityyppi: 
Julkaisija: 
Valmistusvuosi: 
2022
Käsikirjoittaja: 
Ikäsuositus: 
7
Kesto: 
112
Kohtauksia eräältä saarelta
Jussi U. Pellonpää, Pe, 18/02/2022 - 20:08

Elokuva

Elokuvantekijäpariskunta Tony (Tim Roth) ja Chris Sanders (Vicky Krieps) matkaavat Ruotsiin, Fårön saarelle, etsimään inspiraatioita. Saari on kuuluisa menestysohjaaja Ingmar Bergmanin monista elokuvista ja se toimi myos hänen viimeisenä kotinaan vuodetsa 1966 aina vuoteen 2007 saakka. Tony ja Chris toivovat kipinän tarttuvan heidän suuresti ihailemansa legendan töistä ja kuvitteellisesta läsnäolosta myös heidän omiin tarinoihinsa. Siinä missä Chrisia karu saari ahdistaa, Tony kokee heille valitun mökin ruokkivan mielikuvitustaan ja onnistuu työstämään käsikirjoitustaan huumavalla vauhdilla. Tonyn luoman kertomuksen keskiössä ovat samalle saarelle matkaavat nuoruuden rakastavaiset Amy (Mia Wasikowska) ja Joseph (Anders Danielsen Lie), joiden tarinan sekoittuu todellisuuteen ennalta-arvaamattomalla tavalla.

Mia Hansen-Løven ohjaama ja kirjoittama, monikansallisesti tuotettu (Ranska, Saksa, Meksiko, Brasilia) Kohtauksia eräältä saarelta (Bergman Island) on metamuotoinen elokuva, jossa reaalielämä ja kuviteltu todellisuus limittyvät toisiinsa. Tonyn kirjoittaman kuvitteellisen elokuvan näyttelijät esiintyvät roolihahmoissaan sekä omina itsenään, kun taas Hansen-Løven käsikirjoituksen takaa löytyy yhtäläisyyksiä tämän suhteesta ranskalaisohjaaja Olivier Assayasiin. Kutel olettaa sopii, Kohtauksia eräältä saarelta sisältää paljon puhetta niin parisuhteen olemuksesta, kuin myös Ingmar Bergmanista ja tämän elokuvista.

Elokuva siis imitoi todellisuutta tavalla, joka on sekä kiehtova, myös paikoin äärimmäisyyksiin asti viedyn taiteellinen, tunnelmallinen ja synkkä, bergmanilainen, voisi sanoa. Tekijöiden rakkaus tämän elokuviin tulee läpi joka kuvasta ja kulmasta, mutta hyvät näyttelijät pitävät liiallisen arthouse-vyöryn kurissa tuoden kuviin realismia ja karheutta. Omalla tavallaan Kohtauksia eräältä saarelta tuo mieleen myös toisen suuren Bergmanin ihailijan, Woody Allenin muutamat teokset.

Tim Roth ja Vicky Krieps osaavat ilmentää tunnetiloja äärimmäisen pienin elkein, ja valittu tulkinta toimiikin kokonaisuuden eduksi. Myös Mia Wasikowska ja Anders Danielsen Lie tekevät hyvää työtä tuplarooleissaan.

Yhteenveto

Elokuva elokuvan tekemisestä ja Bergmanin hengen etsinnästä on yhtä aikaa vanhanaikainen ja moderni, taiteellisesti kunnianhimoinen metaelokuva sellaisten ystäville.



Copyright © FilmiFIN 2004 - 2016