Concord, Massachusetts, 1861. Isän (Bob Odenkirk) ollessa sisällissodassa, Marchin perheen neljä sisarusta, Jo (Saoirse Ronan), Meg (Emma Watson), Amy (Florence Pugh) ja Beth (Eliza Scanlen), kipuilevat kaikki tavallaan matkalla naiseuteen aikana, jolloin hameväelle oli paikka osoitettuna jo varhain. Vanhin sisaruksista, Meg, rakastaa teatteria, Jo kirjoittamista ja Amy maalaamista, kun taas Bethin intohimona on musiikki. Yhdessä tytöt tekevät näytelmiä Marmee-äitinsä (Laura Dern) ja muidenkin naapureiden, varsinkin naapurin rikkaan herra Laurencen (Chris Cooper) lapsenlapsen Laurien (Timothée Chalamet) iloksi. Yhdessä ja erikseen Marchin tytöt kasvavat kohti itsenäisyyttä, mutta kohtalolla on toiset suunnitelmat. Myös ajat ja tavat tuovat ongelmia matkalla aikuisuuteen.

Taitava näyttelijätär Greta Gerwig oli jo tehnyt vakuuttavia sivurooleja, mutta 2012 ensi-iltansa saanut, Noah Baumbachin ohjaama Frances Ha, nosti neidon kaikkien tietoon. Ura jatkui nousjohteisesti valkokankailla, kun monilahjakkuus sai lisäpontta viisi vuotta myöhemmin Gerwigin kirjoittaman ja ohjaama menestyelokuvan Lady Bird (2017) myötä. Nyt monitaitoinen nainen on tarttunut Louisa May Alcottin jo 1868 julkaistuun klassikkoon Pikku naisia. Ja vaikka uusioversio voikin tuntua turhalta, onhan kirja filmatisoitu valkokankaille ja televisioon jo lukuisia kertoja (1918, 1933, 1949 ja nykyisen sukupolven ehkä parhaiten muistamana versiona, Gillian Armstrongin vuonna 1994 ohjaamana elokuvana), Gerwig osaa tuoda tuttuun tarinaan oman käsikirjoituksensa myötä myös ripauksen jotain uutta.

Kuuden Oscarin ehdokas (paras elokuva, musiikki, naissivuosa, sovitettu käsikirjoitus, naispääosa ja puvustus) Pikku naisia on äärimmäisen kaunis, harkittu ja taitavasti kronologialla leikkivä elokuva. Täynnä uskottavia henkilöhahmoja ja taitavia näyttelijöitä esittämässä niitä. Vaikka tarina onkin tuttu, jonka varmasti 90 prosenttia katsojista on joko lukenut tai nähnyt aiemminkin, Gerwig osaa annostella draaman, komedian ja traagisetkin hetken liki täydelliseen tasapainoon, kuljettaen katsojaa tunnetilasta toiseen ammattilaisen varmuudella. Pikku naisia -romaanin lisäksi Gerwig on uuttanut mukaan osasia myös Alcottin sille kirjoittamista jatko-osista Little Men (1871) ja Jo´s Boys (1886). Myös teknisesti Pikku naisia on erittäin hyvän näköistä (kuvaajana Yorick Le Saux) ja kuuloista (scoren tekijänä Alexandre Desplat) elokuvaa, jonka esittämä epookki on aidon oloista ja uskottavaa.

Jokainen rooli on täytetty juurikin oikein, Marchin tytöistä Saoirse Ronan ja Florence Pugh ovat vielä Oscar-ehdokkainakin töistään. Ihan lähitulevaisuudessa taatusti lopullisen läpimurtonsa tekevä Timothée Chalamet Lauriena koskettavan aito, Chris Cooper tämän isoisänä erinomainen, kuten myös Laura Dern Marmee-äitinä. Tärkeissä osissa ovat myös aina varma Meryl Streep kipinöivänä March-tätinä, Tracy Letts kustantaja Dashwoodina sekä Jayne Houdyshell taloudenhoitaja Hannahina.

Ajattomista klassikoista saa ja voi aina tehdä uusia sovituksia, jos tekijät vain ovat tarpeeksi tietoisia siitä, mitä tekevät ja taitavia toteuttamaan visionsa. Sellaisia tekijöitä kuin esimerkiksi Greta Gerwig.