Yksityiselämänsä kanssa kipuileva Nancy Adams (Blake Lively) on elämässään tienristeyksessä. Nuori nainen päättää lähteä rakkaan harrastuksensa surffauksen pariin samalle rannalle Meksikoon, missä hänenkin elämänsä on vastikään kuolleen äitinsä mukaan saanut alkunsa. Nancy pääsee rannalle mukavan paikallisen Carlosin (Oscar Jaenada) kanssa ja löytää hiekalta muutaman muunkin aaltojen päällä kiitämisestä kiinnostuneen. Rattoisa iltapäivä päättyy kuitenkin toisin, kun yksin merelle jääneen Nancyn kimppuun iskee suuri valkohai. Pahasti loukkaantunut Nancy pääsee viimeisillä voimillaan pienelle luodolle turvaan, mutta painajainen onkin vasta alussa. Hiljaiselle rannalle ei ole matkaa kuin muutama sata metriä, mutta pako on mahdoton ainoastaan tappamiseen ja syömiseen geneettisesti kehittyneen pedon vaaniessa yhä saalistaan aaltojen alla.

Hai-elokuvia pulpahtelee pintaan tasaisin väliajoin, sillä tämä mustien merien massamurhaaja on kiehtova otus siinä, ettei sillä ole hyökkäyksiinsä mitään muuta logiikkaa kuin pohjaton nälkä. Genren merkkiteos on tietenkin Steven Spielbergin Tappajahai (1975), joka sekin sai neljä toinen toistaan heikompaa jatko-osaa, sekä kymmeniä, ja taas kymmeniä jäljittelijöitä. Pääsipähän meidän oma Repe Harlinikin tutustumaan tähän vetisessä valtakunnassaan kaikki tunkeilijat tuhoavaan eväkkääseen elokuvassaan Deep Blue Sea (1999).

Nyt aihepiiriin tuo oman lisänsä katalaaniohjaaja Jaume Collet Serra, joka löi itsensä läpi elokuvamaailman tietoisuuteen tiukalla psykotrillerillä Ottolapsi (2009), jota seurasi kolme (Unknown (2011), Non-Stop (2014), Run All Night (2015)) Liam Neesonin kanssa tehtyä toimintarymistelyä. Miehen uusin, The Shallows, on muutamasta kauneusvirheestään huolimatta tiukaksi puristettu trilleri, jossa ihminen saa jälleen kerran tuta luonnon armottoman voiman. Kun asiaan päästään, Collet-Serra kiristää kuristusotteensa äärimmilleen, pitäen fokuksen tiukasti Nancyn epätoivoisessa taistelussa pelkkkien vaistojensa varassa saalistavaa eläintä vastaan.

Visuaalisesti The Shallows on erittäin hyvän näköinen elokuva. Flavio Labianon kameratyöskentely on upeaa niin ilmassa, pinnalla kuin veden allakin, Joel Negronin editoidessa puolitoistatuntisen eloonjäämistaistelun napakaksi paketiksi. Teknologialla kikkaillaan Non-Stopin tapaan, kun kuviin tuodaan tekstiviestejä, Nancyn älykellon aikatietoja nousu- ja laskuvedestä sekä Skype-puheluita.

Käsikirjoittaja Anthony Jaswinski on kuitenkin aavistuksen pulassa napakan premissinsä kanssa, sillä tarinan täytteeksi tupatut taustatapahtumat Nancyn perheestä eivät täysin jäsenny muuten actionorientoituneeseen kerrontaan. Tokihan päähenkilölle pitää nyt historia luoda, että samaistuminen olisi helpompaa, mutta draaman kasvattaminen itsesyytösten kurimuksessa tuntuu aavistuksen päälleliimatulta. Pienen keventeen tuo muuten varsin vakavaan pelkokertoimeen Nancyn ainoa seuralainen luodolla, loukkaantunut lokki (eng. Seagull), jonka neito nimeää Steveniksi, entisen actiontähden Steven Seagalin mukaan.

Blake Lively (The Town (2010), Green Lantern (2011), Raakalaiset (2012)) kantaa rankan ja fyysisesti vaativan pääroolinsa upeasti, yhdistellen vakuuttavasti niin pohjatonta epätoivoa kuin raivokasta uhmaakin. Pienissä sivurooleissa nähdään mm. Brett Cullen Nancyn isänä, Sedona Legge sisko Cloena, Janelle Bailey tämän edesmenneenä äitinä. Pablo Calva on rannalta tärkeän viestin löytävä pikkupoika ja Diego Espejel rantsuun kohtalokkaasti yöaikaan piipahtava kännikala. Kaikki näistä jäävät kuitenkin tyystin toisarvoisiksi, Livelyn hallitessa fokusta varmoin ottein.

Varsin napakka ja teknisesti toimiva survivaali.