Alkuperäinen nimi: 
Western Stars
Lajityyppi: 
Julkaisija: 
Valmistusvuosi: 
2019
Valmistusmaa: 
Näyttelijät: 
Kesto: 
183
Western Stars
Jussi U. Pellonpää, Su, 15/12/2019 - 17:40

Elokuva

Western Stars on Bruce Springteenin uusin levy, ja nyt myös intiimi musiikkielokuva.

Albumin 13 kappaletta on jokainen saanut kauniin, dramatisoidun taustatarinan, jonka Pomo kertoo ennen läpivetoa. Kauniit kuvat ovat metaforia katoavasta Amerikasta, hevosia preerialla, baareja ja avolava-autoja. Brucen pitkäaikaisen yhteistyökumppaninsa Thom Zimnyn kanssa yhdessä ohjaama Western Stars on miehen omien sanojen mukaan 13 biisin meditaatio, haikea ja kuulas kumarrus menneille ajoille, kuin vanhalle villille lännelle ja vapauden kaipuulle, vapauden, jollaista ei ehkä enää ole.

Pomon musiikki on yhä tunnistettavaa, mutta Western Starsilta huokuu myös ikä ja elämänkokemus. Laulujen sanoissa on melankoliaa, mutta myös ripaus toivoa tulevaisuudesta, joka näkyy ja tuntuu myös kuvituksessa.

Vaikka nyt ollaan liikkeellä ilman Springsteenin omaa E-Streetbandia, ison orkesterin kanssa esitettyjen ja komeasti jousille ja puhaltimille sovitettujen laulujen tuottama tunnelma on hyvin henkilökohtainen, läheltä lähelle, onhan esiintymispaikkana Springsteenin kotitalon kirkkoa muistuttava lato.

Biisilista on sama kuin itse albumillakin ja julkituonti kaikessa yksinkertaisuudessaan karu, mutta lämmin, ja vaikka esiintymässä onkin 30 soittajaa ja erikoisvieraana Patti Scialfa, lavalla on vain yksi päällikkö, Pomo itse.

Yhteenveto

83 minuutin matka Americanaan tavalla, jonka vain Bruce Springsteen osaa kertoa.



Copyright © FilmiFIN 2004 - 2016