Suomalaisen elokuvan suurimpiin legendoihin kuuluva näyttelijä ja ohjaaja Åke Lindman menehtyi viime yönä 81 vuoden iässä. Stadin kundi Lindman tunnetaan erityisesti kovanaamarooleistaan, joista ehkä parhaiten suuren yleisön mieleen on jäänyt karskiotteisen Lehdon rooli Edvin Laineen vuonna 1955 ohjaamassa Tuntematon sotilas -elokuvassa.
Kaikkiaan Lindman näytteli yli 80:ssa elokuvassa. Ensimmäisen kerran hänet nähtiin vuonna 1949 Teuvo Tulion ohjaamassa melodraamassa Hornankoski. Lindmanin viimeiseksi työksi näyttelijänä jäi vuonna 2003 valmistunut Tampereen ammattikorkeakoulun kokeiluelokuva Kohtalon kirja.
Ohjaajana Åke Lindman teki 10 elokuvaa ja lukuisia TV-töitä. Hänen ensimmäinen ohjauksensa oli vuonna 1961 valmistunut Mauno Kuusiston tähdittämä Kertokaa se hänelle... Miehen viimeiseksi ohjaustyöksi jäi vuonna 2007 valmistunut Tali-Ihantala, jonka ohjausvastuusta hän luopui kuvausten aikana.
Åke Lindman kuuluu myös siihen harvalukuiseen olympiaurheilijoiden joukkoon, joka on luonut menestyksekkään uran viihdemaailmassa. Hän edusti Suomea jalkapallossa vuoden 1952 olympiakisoissa Helsingissä. Kotimaan jalkapallokentillä Lindman edusti HIFK:tä, jonka mestaruussarjajoukkueeseen hän pääsi jo vuonna 1944, 16:n vuoden iässä. Kaikkiaan kovaotteisena ja kuumaverisenä puolustajana tunnettu Lindman pelasi yli 300 sarjaottelua HIFK:n riveissä.
- Kirjaudu sisään lähettääksesi kommentteja













