Elokuva:

"Float like a butterfly, sting like a bee. His hands can't hit what his eyes can't see."

Yhdysvaltojen huippuohjaajiin lukeutuva Michael Mann hemmottelee meitä aina muutamien vuosien välein kerrassaan mahtavilla elokuvilla. Vaikka miehen ohjaajanura sisältääkin vain kourallisen elokuvia, lukeutuu joukkoon muun muassa suurmenestykset The Last of the Mohicans - Viimeinen mohikaani (1992) sekä Heat - Ajojahti (1995). Vuonna 1999 ilmestyneen The Insider - Sisäpiirissä -elokuvan jälkeen Mann siirtyi onnekkaasti projektiin, joka oli jo pitkään ollut muun muassa Spike Leen ja Oliver Stonen silmäteränä. Elokuva Cassius Claysta, nyrkkeilijälegendasta, joka tunnetaan paremmin musliminimellä Muhammad Ali.

Ali oli kieltämättä sinisävytteisistä rikosjännäreistä ja tupakkadraamoista tutuksi tulleelta Mannilta hivenen erikoinen valinta. Onhan elokuva täysin afrikkalaisamerikkalainen kuvaus. Erikoinen oli myös Mannin valinta päärooliin. Kepeänä huuliveikkona tunnettu Will Smith otti urallaan jättiläismäisen askeleen siirtyessään Muhammad Alin housuihin (jota varten Smithin piti kerätä liki 16 kilon edestä massaa, etteivät kyseiset housut tippuisi miehen päältä). Yhdessä Mann ja Smith pistivät jopa oman palkkansa likoon, jotta kyseenalaiselta kalskahtava projekti saataisiin varmasti valmiiksi.

Elokuva tarjoaa pikaisia ottoja Cassius Clayn lapsuudesta, mutta kerronta alkaa varsinaisesti Clayn ensimmäisestä raskaansarjan maailmanmestaruudesta, jatkuen miehen ikimuistoiseen mestaruuden uudelleen tavoitteluun Zairessa. Näiden kahden päätepisteen väliin jää elokuvan varsinainen syvyys ja sen anti. Elokuva käsittelee muun muassa Clayn kääntymistä islamiin, hänen läheisiä suhteitaan Malcolm X:ään sekä puuduttavaa taistelua valtiota vastaan nyrkkeilylisenssistä, joka evättiin Clayn kieltäytyessä asepalveluksen suorittamisesta.

"Yeah, I know where Vietnam is, it's on TV. Southeast Asia? It's there, too?"

Jo alkumetreiltä asti Mann piiskaa kaiken irti elokuvan tunnelmasta ja näyttelijöistä. Mannin tapa työskennellä kuvan ja äänen kanssa muodostaa paikoitellen yhdistelmiä, jotka ovat silkkaa taikuutta. Meksikolaissyntyisen kuvaajan Emmanuel Lubezkin hallittu kameratyöskentely tavoittaa hienosti ohjaajan vision, eikä elokuva päästä kankaalle ainuttakaan merkityksetöntä kuvaa. Mahtavaa jälkeä Mann saa aikaan myös nyrkkeilykehässä. 60-luvun taianomaisten soul-kappaleiden sävyttämänä Mann verhoaa nyrkkeilyn brutaaliksi tanssiksi. Lopputuloksena nähdään likimain hienointa kuvamateriaalia, mitä ahtaasta kehästä voi filmikelalle tallentaa.

Pääroolissa loistava Will Smith oli varmasti melkoinen yllätys itse kullekin. Miten mustiin pukeutuva, alieneita päivälliseksi pieksevä veikeä naistenmies pystyy muuntautumaan karismaattiseksi nyrkkeilijälegendaksi? Erinomaisesti. Will Smithin totaalinen omistautuminen roolilleen on laajemmallakin skaalalla tarkasteltuna yksi lähivuosien vaikuttavimmista muuntautumiskyvyn osoituksista. Toivottavasti Muhammad Alin roolin jälkeen Smith alkaa saamaan yhä enemmän haastavia ja erilaisia roolitarjouksia. Toimintaelokuvissa mustille ominaisia maneereja jakeleva aurinkolasimalli olisi jo aika ripustaa vaatekomeroon henkarille.

Miltei kolmituntisessa elokuvassa riittää toki tilaa myös muille mainioille rooleille. Alissa vilahtelee mitä ammattitaitoisempia näyttelijöitä niin tiuhaan, että lienee järkevintä mainita vain muutamia aivan keskeisimpiä. Malcolm X:n roolissa nähdään vakuuttava Mario Van Peebles. Aina yhtä kettumainen Jon Voight näyttelee vanhaa, aavistuksen verran uupunutta urheilutoimittajaa Howard Cosellia. Smith-parista se, luullakseni, kauniimpi osapuoli, Jada Pinkett Smith, näyttelee Clayn ensimmäistä vaimoa, Sonjia. Oikeankin elämän aito aviopari saa yhteisissä kohtauksissaan kipinöivän tunnelman miltei käsinkosketeltavaksi. Yhtä merkittävintä sivuroolia näyttelee elokuvan toinen melkoinen yllättäjä, Jamie Foxx. Foxxin näyttelemä Drew Brown on Clayn monipäisen tiimin ainainen musta lammas, joka on kalastanut osan elokuvan muistettavimmista repliikeistä.

"I'm the only normal one left around here. I'm a black Jew, I'm half drunk and I can't read."

Ali on hieno, hallittu ja vaikuttava siirto Michael Mannilta. Näyttelijätyö on mallikasta eikä elokuva pitkästä kestostaan huolimatta menetä missään vaiheessa tiukkaa otettaan. Elokuva muistuttaa paljolti Spike Leen vuonna 1992 ohjaamaa Malcolm X:ää, jotka molemmat ovat hyvin ohjaajansa näköisiä teoksia henkilöistä, joista on tullut afrikkalaisamerikkalaisen väestön unohtumattomia esikuvia.

Kuva:

Elokuvan anamorfinen kuva on laadultaan erittäin hyvä. Haastetta silti löytyy, ja tuhatpäinen yleisö pimeässä hallissa on paikoitellen väkisinkin hieman sumea. Myös Mannille ominaiset rohkeat kuvanmuokkaukset ovat välillä hyvinkin rakeisia, mikä ei tietenkään sinänsä liity mitenkään itse kuvanlaatuun. Paljon kontrasteja sisältävä elokuva on väreiltään hyvin näyttävä ja komeaa katseltavaa, eikä DVD:n kuvanlaadussa juurikaan esiinny suurempia vikoja. Elokuvan kuvasuhde on 2,40:1.

Ääni:

Elokuvan äänet (Dolby Digital 5.1) ovat komeaa kuunneltavaa. Monikanavajärjestelmää käytetään upeasti hyödyksi, tosin välillä ehkä liiankin innokkaasti. Jos Mannin Heat-elokuvassa pankkiryöstön aseenlaukaukset saivat istuinpenkit pomppimaan, Alissa nyrkkeilykehässä tiuhaan jaetut iskut tekevät saman. Äänipuolella homma on kutakuinkin mallillaan ja muutamista pikkuvioista huolimatta äänet kuulostavat kokonaisuudessaan vähintäänkin erinomaiselta.

Musiikki näyttelee Alissa hienoa ja isoa osaa. Säveltäjäkseen Mann on valinnut The Insider elokuvassakin mukana olleen Pieter Bourken, jonka paikoitellen hyvinkin epä-hollywoodmainen sävellystyö on omiaan tukemaan Mannin ja Lubezkin vaikuttavaa kuvamateriaalia. Löytyypä taustajoukoista myös mustan musiikin nykytähdet Alicia Keys ja R. Kelly, jotka ovat tehneet elokuvaan muutamia kappaleita. Lisäksi elokuvassa kuullaan musiikkia muun muassa Marvin Gayelta ja Bobby Womackilta.

Lisämateriaali:

Levyltä löytyy ainoastaan kolme teatteritraileria. Alin lisäksi löytyy Spider-Man sekä Men in Black II -trailerit. R1 alueella on myöhemmin julkaistu myös Director's cut -julkaisu, joka on noin kuusi minuuttia pidempi, sekä sisältää puolituntisen Making of -dokumentin. Myös R2 alueella on julkaistu elokuvasta jopa kahden levyn julkaisuja, joiden pariin kannattanee myös kääntyä.

Yhteenveto:

Ali on varmasti yksi Michael Mannin parhaista, ellei jopa paras elokuvaohjaus. Vaikkakin elokuvaa on kritisoitu tarinan osalta vapauksia ottavasta linjasta, on se kerronnaltaan, kuvaukseltaan ja näyttelijätyöltään hieno elokuvataiteellinen mestariteos.

DVD on laadultaan erinomaista tasoa, mutta lisämateriaalin miltei totaalisen puuttumisen takia kannattanee ehkäpä kääntyä R2-alueen kahden levyn julkaisujen puoleen, jotka sisältävät myös DTS-äänet. Director's Cut -versio on saatavilla ainoastaan R1-kiekkona.