Brittiläinen Andy Serkis on tehnyt pitkän päivätyön näyttelijänä, joista suurimman sukseen ja tukun palkintojakin ovat tuoneet muun muassa roolit sarjamurhaaja Ian Bradysta kertoneessa elokuvassa Longford (2009) ja brittiläisestä uuden aallon muusikosta, Ian Drudysta, kertoneessa henkilökuvassa Sex & Drugs & Rock & Roll (2010). Parhaiten mies tunnetaan kuitenkin liikkeentunnistustekniikalla luotujen animaatiohahmojen sieluna, joista kuuluisimmat ovat Peter Jacksonin Sormusten herrojen ja Hobittien Klonkku, kapteeni Haddock Steven Spielbergin vauhtianimaatiossa Tintin seikkailut: Yksisarvisen salaisuus, nimihahmo Jacksonin elokuvassa King Kong sekä Caesar -simpanssi Planet of the Apes -elokuvien uusissa versioissa (2012 ja 2014). Uraputki jatkuu hiteissä tästä edeskin, sillä Serkis on mukana niin Joss Whedonin seuraavassa Avengers -elokuvassa Age of Ultron kuin myös J.J. Abramsin tulevassa ja hartaasti odotetussa Star Warsissa, joka on lisänimiltään Episode VII – The Force Awakens. Kiireinen Serkis ehti silti istua hetkeksi alas kertoilemaan nyt blu-ray- ja dvd-versiona julkaistavasta Apinoiden planeetan vallankumous -elokuvasta ja turisemaan muutenkin mukavia.

FilmiFIN: Millaista oli työskennellä ohjaaja Matt Reevesin kanssa?

Andy Serkis: Olin jo valmiiksi innosta soikeana, Matt on briljantti ohjaaja. Hän on todella fokusoitunut ja ymmärtää tekemäänsä elokuvaa sen pienimpiäkin detaljeja myöten. On varmasti vaikeaa olla keksittynyt, kun tietää tekevänsä suurta, kesäksi suunnattua hittileffaa, jonka tuottajat vohkottavat koko ajan niskaan ja pitäisi pystyä koko ajan taistelemaan kelloa vastaan, niin Matt ei tinkinyt tyylistään yhtään. Me teimme kaiken rauhassa, tarkasti harjoitellen, aivan kuin olisimme kuvanneet jotain pientä independent-elokuvaa kaukana Hollywoodista.

FF: Tuntuuko sinusta, että alta nyt jo saamaan ansaistemaasi tunnustusta näyttelijäntyöstäsi?

A.S.: Luulenpa, että mocap-tekniikka alkaa nyt olla saavuttanut sen tunnettuuden, mitä sillä ei aikaisemmin ollut. Ihmiset mielsivät digitaalisesti luodut hahmot vain ja ainoastaan tietokoneen luomuksiksi, vaikka niiden alla on ihka oikea näyttelijä ja hirmuinen määrä verta hikeä ja kyyneleitä (naurua). Tottakai minulle on kasvanut gurun maine kyseistä tekniikkaa käyttettäessä, koska olen saanut tehdä niin ikonisia rooleja, mutta nyt mocap alkaa olla jo pelkkä työvälinen, mitä kuka tahansa näyttelijä voi käyttää. Esimerkiksi nyt Vallankumouksessa. Toby Kebbell tekee aivan uskomatonta jälkeä Caesarin ykkösnyrkkinä Kobana, kuten tekee myös Karin Konoval ornagitangi Mauricena. Paljon muitakin hienoja suorituksia Vallankumouksesta toki löytyy, mutta itselleni Tobyn läpi käymä matka on niistä loistavin, kuinka joku voikaan löytää sellaisia tunteita kaiken tekniikan takaa, uskomaton hahmo ja uskomaton mies.

FF: Kebbell tosiaan tekee uskomattoman raivoroolin Kobana, mutta kuinka paljon muiden näyttelijöiden suorituksissa on sinun antamiasi oppeja takana?

A.S.: Terry Notary, joka näyttelee myös Rocketin roolin, oli meidän henkilökohtainen valmentajamme. Hän opetti näyttelijöille apinoiden liikkeitaä ja liikkumista, minun tehtävänä oli enemmänkin ohjata nuorempia kollegoita ymmärtämään, että heidän pitää olla hahmonsa, eikä näytellä sitä liioitellusti. Mocapissa ei ole kyse imitoinnista, vaan täydellisestä immersiosta, psykologisesti ja emotioinaalisesti. Pitää pystyä antamaan itselleen vapaus olla enemmän kuin näytellä tai tulkita. Homma voi kuulostaa vaikealta, mutta usko pois, se on aika vapauttavaa riehua ja karjua ja paiskoa tavaroita pitkin lavasteita (naurua).

FF: Me teemme sitä tasaisin väliajoin toimituksessa ja totta, se vapauttaa. Mutta onko ihmisten väärinymmärrys mocap-tekniikkaa kohtaan tuntunut sinusta joskus turhauttavalta?

A.S.: Kyllä. Otetaan nyt esimerkiksi vaikka Klonkku, niin jotkut ihmiset sanovat minulle vieläkin, että hei, etkös se ole sinä, joka olit Klonkun äänenä Sormusten herroissa? Vastaukseni on aina: ”Ei, minä en antanut Klonkulle ääntäni, minä OLIN Klonkku.” Tai kun ihmiset luulevat, että olin vain kapteeni Haddockin tai Caesarin ääni. Se tuntuu olevan vieläkin, jopa jollein alan ihmisille, ymmärtää, mitä kaikkea mocap-tekniikalla luotu hahmo vaatii sen esittäjältä. Ymmärryksen puutetta. Vanhanaikainen ajattelu Mocapista on, että se sitten lisätään jälkikäteen elokuvaan, mutta siitä ei missään tapauksessa ole kyse. Minä(kin) näyttelen roolini kohtauksessa muiden näyttelijöiden kanssa, aivan kuten hekin. Se, mitä animaattorit tekevät myöhemmin, ja he tekevät uskomatonta työtä, on luoda performanssille ulkoasu, he eivät voi millään tavalla olla vastuussa siitä, mitä tapahtuu hahmon sisällä. Se vastuu on meillä näyttelijöillä ja ohjaajalla saada se meistä irti.

FF: Vaikutat mukavalta mieheltä, mutta tekeekö joskus mieli motata, kun ihmiset tulevat sanomaan sinua Klonkun ääneksi?

A.S.: Hahhah. Vastaus on ei. Sellaisten kanssa haluaisin viettää pitkästi aikaa selittämältä, mistä mocap-tekniikassa oikeasti on kysymys. Tunnen jopa näyttelijöitä, jotka ajattelevat sen ainoastaan dubbauksena vain siksi, että he eivät ole itse koskaan kokeilleet sitä. Tunnen myös paljon näyttelijöitä, jotka ovat mocap-tekniikkaa kokeilleet ja he ovat yllensä, että ”Herra Jeesus, uskomatonta, en ole koskaan tuntenut itseäni niin vapaaksi näyttelijänä.”. En millään ymmärrä kuinka sillä voi vieläkin olla niin huono maine. Se on ollut olemassa jo viisitoista vuotta ja se kuuluu olennaisena osana näyttelijän työkalupakkia, mutta silti... Kadun miehet, jotka ovat nähneet paljon dvd-leffojen extroja ja tutustuneet eri prosesseihin, ovat huomattavasti paremmin kartalla kuin monet alan ammattilaiset.

FF: Erosiko Caesarin näytteleminen esimerkiksi King Kongin näyttelemisestä?

A.S.: Caesar on erittäin mielenkiintoinen karaktääri. Minulle on ollut aivan loistavaa saada esittää häntä molemmissa elokuvissa, ja todellakin, se eroaa Kongin näyttelemisestä. Sovimme Peter Jacksonin kanssa, että Kong on vanha vuorigorilla, joten tutkin niitä kuukausi kaupalla ensin eläintarhoissa ja sitten vapaana, luonnollisissa olosuhteissa Ruandassa. Se oli suurin ero. Caesar on simpanssi, joten tukin tietenkin simpansseja, mutta Caesar on myös simpanssi, joka on saanut evoluutiota kiihydttävää ainetta ALZ:ta, joten se on aivan eri tapaus kuin arkinen apina. Lähestyinkin Caesarin esittämistä aivan kuin hän olisi ihminen apinan nahoissa.

FF: Caesar tuntuu itsekin pitävän itseään ihmisenä, tai ainakin tasavertaisena.

A.S.: Kyllä. Sen kasvatti ihminen ja apinat alkavat matkia ihmisiä, jos ne ovat heidän seurassaan. Se on sosiaalinenkin tila. Löytää oikeat nyanssit Caesarin nopeaan kehittymiseen, Darwinilaiseen kasvuspurttiin, niin sanoakseni. Ihmiset muuten kysyvät usein myös, että kopioitko apinoiden liikkeet, mutta asia ei ole ollenkaan niin yksinkertainen. Apinoiden opettelu on aivan sama kuin ihmisten opettelu. Heillä, aivan kuten meilläkin, on hyviä päivä ja pahoja päiviä. He ovat kaikki persoonallisuuksia, joskus agressiivisia, joskus täynnä hellää rakkautta, aivan kuten ihmisetkin.

FF: Kuinka haasteellisena koit Caesarin dialogin, sehän erottaa sen arkiapinasta enemmän kuin mikään muu fyysinen kyky?

A.S.: Haastavin oli se, ensimmäisestä hetkestä Caesarin nahkoissa lähtien, että tiesin etukäteen, että jossain vaiheessa Caesar aloitta kommunikoinnin puhumalla, käyttäen ihmisten kieltä filosofisesti ja älykkäästi. Kuinka sen voisi tehdä niin, että se olisi realisitista ja että yleisökin voisi sen uskoa? Tarinan alussa kommunikaatioita käydään elein ja ilmein, siirtyen siitä viittomiin ja alkeellisiin äänähdyksiin. Kun kieli kehittyy ja Caesar vciettää enemmän aikaa Malcolmin (Jason Clarke) kanssa, hänen lingvistinen puolensa avautuu. Kun Caesar alkoi puhua enemmään, minun huoletti kovasti se, onko se uskottavaa ja erityisesti se, mitä hän sanoo. Kolmososa on tluossa, mutta en tiedä vielä miten ja mitä apinat siinä puhuvat.

FF: Miten skitsofreenista Apinoiden planeetan vallankumouksen tekeminen oli, kuvissa reihut simpanssina ja sitten ihmisenä keskustelet ohjaajan kanssa otosta?

A.S.: Hyvä kysymys, miltä minä näytän? (naurua). Vietimme näyttelijöinä paljon aikaa roolihahmoissamme. Ennen kuvauskia kokoonnuimme kuin laumaksi ja pidimme apinaääniä. Pysyimme tosiaan hahmoissa pitkiä aikoja, mutta en usko, että olisin tullut Caesarina kotiin kuvauspäivän päätteeksi, ainakaan kovin useasti (naurua).

FF: Tapahtuiko kuvauksissa mitään hassua?

A.S.: Aika useastikin. Hauskin kommellus oli taatusti se, kun olimme kaikki valmistautumassa hyvin intensiiviseen kohtaukseen ja heti kun Matt oli ehtinyt huutaa ”Action”, jonkun kännykkä tippui keskelle kuvaa. Joku oli tunkenut puhelimensa mocap-pukunsa sisään ja siinä se iPhone pyöri keskellä lattiaa. Apinalaumamme reaktio oli uskomaton, kun reaalimaailma pamahti sisään niin oudolla tavalla.

FF: Kun ottaa huomioon, mistä mocap-tekniikassa on pohjimmiltaan kysymys, saatko kävellä siviileissä kadulla ilman, että sinut tunnistetaan?

A.S.: Klonkun ansiosta minut tunnetaan tällä omalla naamallani paremmin Amerikassa kuin kotimaassani Englannissa, koska jenkeissä media ja pressitilaisuudet ovat niin paljon suurempia ja näkyvämpiä. Täällä kotona minut tunnetaan paremmin tavallisista roolitöistäni, vaikka on täälläkin Tolkien-faneja, jotka seuraavat minua joka paikkaan (Klonkkumaista naurua).

FF: Jos olemme oikein ymmärtäneet, olet seuraavaksi ohjaamassa itse elokuvaa, Disneyn piirrettynäkin tunnetun ja ympäri maailmaa rakastetun Viidakkokirjan uutta versiota.

A.S.: Olette ymmärtäneet oikein. Teemme sitä parhaillaan, eikä se oikeastaan ole minulle suurikaan hyppy tuntemattomaan, sillä teemme sitä mocap-tekniikalla ja usko pois, se alkaa olla minulle jo aika tuttua. Samalla olen rakentanut omaa studiotani (The Imaginarium). Olen aiemmin ohjannut teatteriin ja cinematickeja muutamaan videopeliin, ja ennen kuin minusta tuli näyttelijä, opiskelin taiteita, maalausta ja arkkitehtuuria, joten minulle on kehittynyt mielestäni jo aika hyvä visuaalinen silmä.

FF: Ja sitten olet työskennellyt apulaisohjaajana yhdessä pikkuleffassa...

A.S.: Niin (naurua). Peter (Jackson) pyysi minua Hobbittien 2nd unitin ohjaajaksi, joten eiköhän se 200 päivän urakkakin lasketa jonkinlaiseksi eduksi näissä hommissa.

FilmiFINin tekee kovasti mieli pyytää Serkisiä sanomaan edes kerran ”My precious”, sillä tietyllä äänellä, mutta katsomme parhaaksi olla ärsyttämättä mukavaa miestä enempää. Apinanraivo kun voi olla lopulta ihan konkreettinenkin käsite.

FilmiFIN kiittää haastattelusta Andy Serkisiä sekä Fox-Paramountia.