Alkuperäinen nimi: 
Apocalypto
Julkaisija: 
Valmistusvuosi: 
2006
Valmistusmaa: 
Käsikirjoittaja: 
Musiikki: 
Ikäsuositus: 
15
Kesto: 
140
Apocalypto
Aki Ahlroth, Su, 28/01/2007 - 00:00

Elokuva
Mayat on Meksikossa ja Guatemalassa elänyt kansa, jota pidetään atsteekkien ja inkojen ohella Amerikan merkittävimpänä alkuperäisenä kulttuurikansana. Sen vaiherikas historia ulottuu aikaan ennen ajanlaskumme alkua. Useista kulttuurisaavutuksistaan tunnetun kansan tuhoisin piirre oli sotaisuus. Keskinäiset sodat olivat usein syynä maya-yhteisöjen tuhoon. Kun espanjalaiset saapuivat maya-alueelle vuonna 1527, heillä oli vastassaan hajanaisia kaupunkivaltioita, jotka taistelivat valloittajia vastaan. Espanjalaisten toinen valloitusretki 1542 johti Jukatanin mayojen kukistamiseen ja orjuuttamiseen. Viimeinen mayakaupunki kukistui kuitenkin vasta vuonna 1697.

Braveheartin (1995) ja The Passion of the Christin (2004) ohjannut Mel Gibson jatkaa historiallisten spektaakkelien parissa sijoittamalla uusimman toimintaelokuvansa, Apocalypton, maya-kulttuurin jälkimaininkeihin, välittömästi konkistadorien saapumista edeltäviin päiviin. Elokuva on historiallisessa mielessä epätarkka, mikä tosin on fiktiivisen toimintaelokuvan kohdalla sanomattakin selvää. The Passion of the Christ aiheutti valtavaa kohua ja taivastelua uskonnollisissa piireissä. Myös Apocalypton nähneiden ensireaktiot osoittavat, että Gibsonin kyky herättää teoksillaan keskustelua on yhä tallella. Elokuva näyttää maya-kulttuurista vain yhden puolen. Apocalypton mayat ovat brutaaleja raakalaisia, eikä korkeakulttuurista tai sivistyksestä ole tietoakaan. Ohjaaja käyttää jälleen väkivaltaa tehokeinona. Sydämiä revitään rinnasta, päitä katkotaan ja ihmiskehoja lävistetään mitä iljettävimmillä tavoilla.

Elokuva alkaa varsin lupaavasti, kameran seuratessa sademetsän keskellä sijaitsevan idyllisen intiaanikylän arkea. Ensimmäisen vartin jälkeen Gibson pistää kuitenkin uuden vaihteen silmään, mikä tarkoittaa lähes tauotonta sademetsässä säntäilyä, kahakoita ja uskonnollisia rituaaleja ihmisuhreineen. Ihmissuhdedraaman tynkää yritetään viritellä taustalla. Odotukset filmin suhteen olivat suuret, onhan maya-kulttuuri kuitenkin lähes kartoittamaton alue fiktioelokuvien saralla. Lopputuloksena on kuitenkin elokuva, joka ei ilman vetovoimaista kontekstia eroaisi millään tavalla edukseen seikkailu- ja toimintaelokuvien valtavirrasta. Raina on myös liian pitkä; etenkin lopun kissa ja hiiri -leikki tuntuu tarpeettomasti pitkitetyltä. Henkilöhahmoista on vaikea saada otetta, eikä heidän puolestaan voi näin ollen tuntea aitoa myötätuntoa.

Apocalypto on tuotantoteknisesti lähes moitteeton elokuva. Lavastus ja puvustus ansaitsevat kiitoksen, sen verran autenttisen vaikutelman ne onnistuvat luomaan. Parhaiten tämä näkyy kaupungissa kuvatuissa kohtauksissa. Myös Dean Semler tekee vakuuttavaa työtä kameran takana. Erikoiset kuvakulmat ja tyylikkäät sommitelmat jäävät hyvin mieleen, ja hän onnistuu lisäksi tuomaan puiseviin taistelukohtauksiin eloa innovatiivisilla kamera-ajoilla. Vaikka käsikirjoituksessa on omat puutteensa, täytyy kuitenkin ihailla Gibsonin rohkeutta tehdä kritiikistä huolimatta elokuvia, jotka jakavat yleisön kahtia sekä herättävät tunteita puolesta ja vastaan. Käytännössä tämä ei onnistuisikaan, ellei ohjaaja-käsikirjoittaja-tuottaja olisi samalla elokuvan rahoittaja.

Hollywood-tähtiä ei löydy näyttelijäkaartista, vaan osalla näyttelijöistä suonissa virtaa intiaaniveri, mikä tuo muuten epärealistiseen elokuvaan rahtusen uskottavuutta. Pääosissa rymistelee Rudy Youngblood -niminen nuorukainen. Hän on parempi juoksemaan kuin näyttelemään, muttei sentään toivottoman pökkelö, kuten esimerkiksi Eragonin Edward Speleers. Myös maya-kielen käyttö elokuvan dialogissa on perusteltua huolimatta siitä, että suuri osa amerikkalaisesta elokuvayleisöstä ei osaa tai halua lukea tekstityksiä.

Yhteenveto
Apocalypton komean kuoren ja ennakkokohun takaa paljastuu vauhdikas, mutta valitettavan keskinkertainen toimintaelokuva. Gibsonin tulkinnan mukaan maya-kulttuuri tuhoutui pohjimmiltaan sisältä päin, eikä suinkaan eurooppalaisten valloittajien toimesta, kuten historiankirjat osoittavat. Tästä ja monesta muusta asiasta väännetään taas peistä pitkälle tulevaisuuteen.

Anamorfinen: 
Anamorfinen
Levymäärä: 
0
Lisätietoa: 
Kuvat: Scanbox / Filmikamari
Arvosana DVD:lle: 
Arvosana kuvasta: 
Arvosana äänestä: 
Arvosana bonusmateriaaleista: 
Pakkotekstitys: 
On
Kuvagalleria: 


Copyright © FilmiFIN 2004 - 2016