Alkuperäinen nimi: 
Utomlyonnye solntsem
Lajityyppi: 
Julkaisija: 
Valmistusvuosi: 
1994
Valmistusmaa: 
Musiikki: 
Ikäsuositus: 
15
Kesto: 
146
Auringon uuvuttamat
Jari Tomppo, Pe, 26/08/2005 - 00:00

Elokuva

Ajat muuttuvat. Me 1970-luvulla TV:n ääressä istuneet muistamme, kuinka valtiollinen yleisradioyhtiömme esitti lupamaksurahojen vastineeksi roppakaupalla neuvostoliittolaisia elokuvia. Niissä kommunismin auvoisuutta ylistävät kolhoosin talonpojat, joista nyttemmin on ryhdytty käyttämään nimitystä "maaorja", ahkeroivat viljavainioilla isä-Leninin nimeen vannoen. Neuvostoliittoa pitkään hirmuvaltiaan ottein johtaneesta Josef Stalinista ei tuolloin ollut korrektia edes puhua. Neuvostoliiton hajottua poistuivat, monien katsojien helpotukseksi, neuvostoelokuvat Suomenkin televisiosta vähin äänin. Samoihin aikoihin niin Yleisradion kuin monen muunkin valtion yrityksen johdossa revittiin kilpaa kommunistipuolueen jäsenkirjoja.

Mutta vaikka kapitalismin käärmeen sallittiin luikerrella entiseen kansojen paratiisiin, oli toveri Stalin yhä aihe, josta ei sopinut puhua. Venäläis-ranskalaisena yhteistyönä vuonna 1994 valmistunut Auringon uuvuttamat on ensimmäisiä toista maailmansotaa edeltäneitä Stalinin terrorin vuosia kuvaavia venäläiselokuvia. Elokuva palkittiin parhaan ei-englanninkielisen elokuvan Oscarilla. Ilmeisesti palkitseminen johtui ainakin jossain määrin Yhdysvaltain elokuva-akatemian kummallisista säännöistä, joita Auringon uuvuttamien tekijät osasivat sopivasti hyödyntää, mutta ei elokuva täysin vailla taiteellisia ansioitakaan ole.

Pitkän uran neuvostoelokuvan parissa sekä ohjaajana että näyttelijänä tehnyt Nikita Mikhailkov on ohjannut elokuvan ja näyttelee erästä keskeisistä rooleista, punaisen vallankumouksen ansioitunutta sankaria, komentaja Kotovia. Sergei Petrovits Kotov viettää lämpimiä kesäpäiviä nuoren vaimonsa Marousjan (Ingeborga Dapkunaite) ja pienen tyttärensä Nadian (ohjaajan oma tytär Nadezda Mikhailkova) kanssa maaseudun rauhassa suuressa huvilassa, jota kansoittavat myös vaimon sukulaiset ja pariskunnan ystävät. Vallankumoussankari Kotovia lukuunottamatta huvilan asukkaat haikailevat menetettyjen vanhojen hyvien aikojen perään, mutta ovat silti pääsääntöisesti tyytyväisiä joutilaisuuden täyttämään elämäänsä.

Huvilan pysähtynyttä ilmapiiriä saapuu yllättäen hämmentämään Marousjan nuoruudenrakastettu Dimitri (Oleg Menshikov), josta kukaan ei ole vuosikausiin kuullut sanaakaan. Vanha suola alkaa janottaa, ja jännite Dimitrin ja Marousjan välillä uhkaa nousta vaarallisiin lukemiin. Kotovilla puolestaan on omat epäilyksensä Dimitrin suhteen, sillä hän tietää Stalinilla olevan urkkijoita ympäri suurta Neuvostoliittoa. Mutta eihän kuuluisalla vallankumouksen sankarilla toki ole mitään syytä olla huolissaan Stalinin suhteen, vai onko?

Auringon uuvuttamat on lähes 2,5-tuntisena pitkähkö elokuva, jonka ensimmäinen puolitoistatuntinen etenee varsin verkkaisesti. Tapahtumia pohjustetaan perusteellisesti ja henkilöiden esittelylle uhrataan runsaasti aikaa. Kommunistisesta hirmuhallinnosta muistuttavat vain useaan otteeseen kuvissa vilahtavat pikkupioneerit sekä taustalla jatkuvasti käynnissä olevat armeijan sotaharjoitukset. Näihin sotaharjoituksiin kuuluu yhtenä osana myös rannalla lojuvien auringonpalvojien suostutteleminen mukaan harjoitukseen, jossa opetellaan suojautumaan imperialistien kaasuhyökkäykseltä.

Ilmeisen tarkoituksellisesti elokuvan alkupuoliskon visuaalinen ilme muistuttaa vanhoista neuvostoelokuvista tuttua maalaisidylliä laajoine viljavainioineen ja rehevine maailaisnaisineen. Tällä kerralla pinnan alla tuntuu kuitenkin koko ajan kytevän enemmän kuin katsojalle kerrotaan. Lopulta naamiot alkavat putoilla ja salaisuudet paljastuvat yksi kerrallaan. Viimeisen tunnin aikana hidastempoisena sukukronikkana alkanut draama saa aivan uuden vaihteen, kun muutoksen tuulet iskevät myös uneliaaseen maalaisyhteisöön.

Kuva
Anamorfinen kuva on tallennettu DVD:lle harvoin käytetyllä 1.66:1-kuvasuhteella, joka kuitenkin on elokuvan alkuperäinen kuvasuhde. Teknisesti kuva on vähintään tyydyttävällä tasolla. Värit toistuvat niin kuin pitääkin eikä kuvassa esiinny digitoinnin aiheuttamia häiriöitä. Kuvan terävyys ei yllä aivan huipputasolle ja tästä johtuen myös pienimpien yksityiskohtien toisto jättää välillä hieman toivomisen varaa. Kyse ei kuitenkaan ole kovin suuresta ongelmasta.

Ääni
Äänirintamalla on tarjolla vain alkuperäinen, venäjänkielinen ääniraita Dolby Digital Stereo -muodossa. Kun kyse on täysin dialogin varassa etenevästä draamasta, tulee tämänkin kanssa toimeen. Näyttelijöiden vuoropuhelu toistuu selkeästi, mutta kovin kummoista läsnäolon tuntua ei ääniraita kykene välittämään.

Eduard Artemyevin säveltämä slaavilaishenkinen musiikki toimii hyvin tapahtumien taustalla.

Lisämateriaali
Nikita Mikhailkovin ja kahden keskeisen näyttelijän englanninkielisiä, tekstimuotoisia esittelyjä kummempaa lisämateriaalia ei ole tarjolla.

Yhteenveto
Auringon uuvuttamat on pitkähkö ja alkuosaltaan sangen verkkaisesti etenevä draama ihmisistä, joiden tuntema maailma elää viimeisiä päiviään. Hidastempoisuudestaan huolimatta elokuva on tutustumisen arvoinen ja kärsivällinen katsoja palkitaan viimeisen tunnin aikana runsaasti ajattelemisen aihetta antavalla elokuvakokemuksella.

Kuvan- ja äänenlaadun suhteen DVD on tyydyttävällä tasolla, mutta lisämateriaalia ei ole mukana käytännössä ollenkaan.

Kuvasuhde: 
1.66:1
Anamorfinen: 
Anamorfinen
Alkuperäiskieli: 
Levymäärä: 
1
Aluekoodi: 
Lisätietoa: 
Kiitokset Future Filmille arvostelukappaleesta.
Ääni: 
Dolby Digital 2.0
Tekstitys: 
Bonukset: 
- Biografioita
Arvosana DVD:lle: 
Arvosana kuvasta: 
Arvosana äänestä: 
Arvosana bonusmateriaaleista: 


Copyright © FilmiFIN 2004 - 2016