Alkuperäinen nimi: 
Babylon 5
Julkaisija: 
Valmistusvuosi: 
1994
Valmistusmaa: 
Ohjaaja: 
Ikäsuositus: 
11
Kesto: 
924
Babylon 5: Season 1
J. Pikkarainen, Ke, 12/04/2006 - 00:00

Elokuva

“It can be a dangerous place, but it's our last, best hope for peace. This is the story of the last of the Babylon stations. The year is 2258. The name of the place is Babylon 5.”

J. Michael Straczynskin luoma Babylon 5 -sarja oli alusta lähtien tarkoitettu viisikautiseksi, ja ongelmistaan huolimatta se myös lunasti lupauksensa. Sarjan suurempi juonikuvio on tarkkaan mietitty, mitä ei tosin välttämättä huomaa ensimmäisen kauden perusteella. Ensikertalaisille ensimmäinen kausi on vain pitkää hahmojen syvennystä ilman sen kummempaa tarinantynkää. B5-faneille ykköskausi sisältää puolestaan lukemattomia viittauksia ja pieniä yksityiskohtia myöhempiin kausiin, vaikka tarinallisesti se polkeekin paikallaan.

Vorlonien lähettilään murha- ja komentaja Sinclairin (Michael O’Hare) mustamaalausyrityksestä selviydyttyään (Babylon 5: The Gathering, 1993) Babylon 5 -avaruusasemalla on uudet vaikeudet edessä. Lähiavaruudessa seilailevien kauppa-alusten kimppuun on hyökätty tavallista useammin. Ennen kuin apu on ehtinyt paikalle, ovat hyökkääjät hävinneet paikalta. B5-asema on lähialueen ainoana sotilasstruktuurina velvollinen puolustamaan liittolaisiaan tuntemattomalta uhalta.

Vaikka ensimmäisellä kaudella ihan käypä laajamittaisempi juoni onkin, ei se liiku juuri minnekään. Astetta mielenkiintoisemmaksi nousevat väkisinkin pienet enteet tulevasta, joista tulee myös kauden nimi, Signs and Portents. Parhaimman nautinnon näistä saa vasta koko sarjan nähneenä, mutta hyvämuistisimmat saanevat yhtä lailla ahaa-elämyksiä sarjan myöhemmissä vaiheissa. Näihin yksityiskohtiin, ja parhaimmillaankin osaksi kauden pääjuonta, kuuluu vuosikymmenen takainen sota minbareja vastaan, sen outo käänne ja B5-aseman komentajan, Sinclairin, osuus asiassa. Pilotti viittaili jo hieman tulevaa, ja kausi jatkaa näistä asetelmista hiljalleen eteenpäin.

Sarjan aloittava Midnight on the Firing Line -jakso pistää alulle niin ikään tapahtumaketjun, joka sisältää ajallaan eräät B5:n tunnerikkaimmat kohtaukset. Narnien yllätyshyökkäys centaurien Ragesh 3 -siirtokuntaan rikkoo rotujen välillä vallinneen häilyvän rauhan. Asemalla rotujen lähettiläiden, G’Karin (Andreas Katsulas) ja Londo Mollarin (Peter Jurasik), välit kuumentuvat entisestään. Mukaan sotkeutuu myös salaperäinen ja ilmeisen vaikutusvaltainen Mr. Morden (Ed Wasser), jonka harteilla tuntuu olevan keinot kääntää taistelu liittolaisensa eduksi. G’Kar-Mollari-parivaljakon ympärille tehdyt hahmokaaret edustavat B5 parhaimmistoa, ja heidän välit toisiinsa on lievästi ilmaistuna perinteinen viha-rakkaussuhde. Paitsi Straczynskin käsikirjoituksen, kiitos kuuluu myös parivaljakkoa näytteleville Katsulakselle ja Jurasikille.

Aseman muutkin tärkeät henkilöt saavat paljon ruutuaikaa, ja jokaisella tuntuu olevan oma agendansa. Turvallisuuspäällikkö Garibaldia (Jerry Doyle) on laimennettu hieman pilotissa nähdystä pelimiehestä, vaikkei aivan kaikesta renttumaisuudesta olekaan luovuttu. Aseman försti, Ivanova (Claudia Christian), on huumorintajuton ja tehtävälleen uskollinen. Ivanovan hahmo korvaa pilotissa nähdyn Takashiman. Minbarien lähettiläästä, Delennistä (Mira Furlan), paljastuu ensimmäisen kauden aikana jo useampikin uusi piirre, kun taas vorlonien vastaava, Kosh, pysyy puheistaan huolimatta täydellisenä mysteerinä. Myös pilotissa nähty telepaatti, Lyta Alexander (Patricia Tallman), on korvattu toisella, Talia Wintersillä (Andrea Thompson), vaikkei ensimmäiselle vielä hyvästejä kannatakaan antaa.

Ykköskauden hieman olemattomasta pääjuonesta huolimatta jaksojen seasta löytyy useampikin mielenkiintoinen tarina. Kaksiosainen A Voice in the Wilderness vie aseman päällystön viereisen planeetan syövereihin seismisten häiriöiden vuoksi, ja autioksi oletettu planeetta ei olekaan aivan sitä. Tuplajakson jälkeinen Babylon Squared on niin ikään erinomainen jakso, jossa selvitellään Babylon 4 -aseman mysteeristä katoamista. Vastapainona ykköskaudella on kuitenkin luvattoman paljon huonoja ja keskinkertaisia jaksoja. Loppua kohden meno paranee onneksi huomattavasti, ja kauden päättävä finaali heittää yllätyksiä toisen perään. B5 kakkoskausi onkin suositeltavaa pitää käden ulottuvilla ennen finaaliin siirtymistä.

Kuva
1.77:1-suhteinen kuva on anamorfisesti käsitelty, ja on huomattava parannus pilottiin verrattuna. Puhtain paperein ei kuitenkaan selvitä. Tarkkuus ei ole kaikkein parhaimpia, ja kohinaa on edelleen havaittavissa. Yleinen laatu on kuitenkin huomattavasti parempi, ja vuotavista väreistä tai epätarkkuuksista ei ole tietoakaan. Roskia on normaalia enemmän. Sinitaustaa vasten kuvatut kohtaukset ovat ilkeän pehmeitä, mikä johtuu enemmän silloisesta tekniikasta, eikä niinkään masteroinnista.

Sarjan tuottanut studio tuhosi aikoinaan alkuperäiset CGI-rendaukset, minkä takia tietokonetehostein tehdyt kohtaukset on DVD:llä leikelty 4:3-suhteesta laajakuvamuotoon.

Ääni
Julkaisu sisältää englannin- ja saksankielisen Dolby Digital 5.1 -miksauksen, sekä ranskankielisen mono-raidan. Uudelleen miksatut monikanavaäänet ovat varsin laadukkaat. Dialogi kuuluu selkeästi, ja tehostekohtauksissa kanavia käytetään kiitettävästi hyväksi. Christopher Franken säveltämä tunnari on kertaheitolla pilottia parempaa, ja muutkin sävellykset ovat sarjan tunnelmaan sopivia.

Lisämateriaali
Lisämateriaali on hieman tyhmästi levitelty pitkin levyjä. Ensimmäiseltä levyltä löytyy lyhykäinen johdanto sarjan pariin Straczynskiltä. Seuraava löytyy neloslevyn Signs and Portents -jakson kommenttiraitana, josta löytyy niin infoa kuin spoilia sarjan tulevaisuudesta ja siihen liittyvistä kysymyksistä. Loput lisämateriaalista löytyy viimeiseltä levyltä, johon kuuluu myös kauden päättävän jakson, Chrysaliksen, kommenttiraita. Kuten edellinenkin raita, myös tämä sisältää laajalti infoa ja spoilereita.

Viimeinen levy sisältää kommenttiraidan lisäksi Making of Babylon 5 (18:53) - ja Back to Babylon 5 -dokumentit (12:51). Ensimmäinen tehtiin näytettäväksi ennen sarjan julkaisua, ja sen juontaa ensimmäisellä kaudella pikaisesti nähtävä Walter Koenig. Jälkimmäinen on puolestaan retrospektiivinen katsaus sarjaan ja sen merkitykseen. Lisäksi Universe of Babylon 5 -osiosta löytyy erillislinkkien takaa parikymmentä noin puolen minuutin mittaisia infopuheita asemasta, sen henkilöstöstä ja eri järjestöistä.

Yhteenveto
Babylon 5 -sarjan ensimmäinen kausi parantaa pilotista huomattavasti, vaikka jääkin kokonaisuudessa hieman vaisuksi. Ensikertalaiselle kausi ei tarjoa kuin pitkän esittelyn, sillä pääjuoni on vähän turhan hidastempoinen. Sarjan viisivuotisen juonen päämäärät ovat kuitenkin selvillä, ja merkityksettömiltä tuntuvat yksityiskohdat saattavat olla muissa kausissa tärkeitä tekijöitä. Tarkkaavainen seuranta palkitaan.

Teknisesti julkaisu on parantunut pilotista. Dolby Digital 5.1 -miksaus on onnistunut, ja kuvanlaadullisesti kyseessä on virheistään huolimatta jättiharppaus eteenpäin. Lisämateriaali on hieman hölmösti jaoteltu pitkin levyjä.

Kuvasuhde: 
1.77:1
Anamorfinen: 
Anamorfinen
Alkuperäiskieli: 
Levymäärä: 
6
Aluekoodi: 
Lisätietoa: 
Osa saksalaista Babylon 5 -kokoelmaa, joka sisältää kaikkien B5-elokuvien ja -sarjakausien lisäksi lippiksen, julisteen ja saksankielisen infolehtisen.
Ääni: 
Dolby Digital 5.1, mono
Dubbaukset: 
Arvosana DVD:lle: 
Arvosana kuvasta: 
Arvosana äänestä: 
Arvosana bonusmateriaaleista: 
Kuvagalleria: 


Copyright © FilmiFIN 2004 - 2016