Belle epoque - Muutosten aika
Jari Tomppo, Ti, 30/11/2004 - 00:00

Elokuva
Ei ole harvinaista, että parhaan ei-englanninkielisen elokuvan Oscarin voittaa laadukkaampi elokuva kuin parhaan elokuvan palkinnon. Näin kävi myös vuoden 1994 palkintojenjaossa, jossa akatemia palkitsi parhaana elokuvana Steven Spielbergin mahtipontisuuttaan kumisevan Schindlerin listan. Myös parhaan ei-englanninkielisen elokuvan palkinnon voittanut, Fernando Trueban ohjaama espanjalaiselokuva Belle epoque - Muutosten aika, kuvaa ihmisiä sota-aikana, mutta siihen yhtäläisyydet loppuvatkin.

Belle epoque'n tapahtumat sijoittuvat talveen 1931. Espanjan monarkia on murtumassa tasavaltalaisten kansannousun tieltä. Monet rintamalle pakotetut nuorukaiset karkaavat mieluummin rintamalta kuin suostuvat sotimaan maanmiehiään vastaan. Myös Jorge Sanzin tulkitsema Fernando ottaa hatkat sotatantereelta. Epäonnekseen hän kuitenkin jää kahden miehen monarkistipartion kiinniottamaksi. Kohtaus, jossa Fernando pakenee vangitsijoiltaan kuuluu lajissaan absurdimpien näkemieni joukkoon ja on melkoisen suora kannanotto sotimisen ja tappamisen mielettömyydestä. Yösijaa etsiessään Fernando päätyy pienen kylän ilotaloon, jossa hän tutustuu Fernando Fernán Gómezin näyttelemään, tasavaltalaismieliseen Manoloon.

Ilotalon korttipöydässä istuu myös Manolon hyvä ystävä, kylän katolinen pappi, jolle syntinen elämä ei suinkaan ole vierasta. Belle epoque irvaileekin purevasti katolisen kirkon tekopyhyydelle ja kaksinaismoralistiselle maailmankuvalle.

Manolo kutsuu muukalaisen kotiinsa, ja erinomaiseksi kokiksi osoittautuva Fernando loihtii yksin asuvalle isännälleen kiitokseksi illallisen. Seuraavana päivänä Fernandon on tarkoitus jatkaa matkaansa kohti Madridia, mutta junaa odottaessaan hän sattumalta kohtaa Madridin junasta ulos astuvat neljä kaunista nuorta naista, jotka osoittautuvat Manolon tyttäriksi. Kuinka ollakaan, Fernando myöhästyy junastaan ja turvautuu taas Manolon vieraanvaraisuuteen.

Manolon toiseksi vanhinta tytärä Rociota (Maribel Verú) heilasteleva, kylän rikkaimman perheen perillinen Juanito (Gabino Diego), käy omaa nuorallakävelyään monarkistien ja tasavaltalaisten välissä. Hän pyrkii miellyttämään niin poikaansa lujin ottein kontrolloivaa, monarkistihenkistä äitiään kuin Claraa, joka toki rakastaa Juanitoa, mutta ei kuitenkaan halua sitoutua, vai haluaisiko sittenkin. Manolon vanhin tytär Clara (Miriam Díaz Aroca) ikävöi traagisessa onnettomuudessa aivan liian nuorena kuollutta miestään. Violeta (Ariadna Gil) on poikatyttö, joka ei ole miehistä kiinnostunut. Kuitenkin juuri Violeta onnistuu ensimmäisenä viettelemään Fernandon kanssaan heinälatoon. Manolon nuorimman ja viattomimman tyttären, Luzin, roolissa tapaamme nykyisen supertähden, silloin 18-vuotiaan Penélope Cruzin.

Elokuvan keskeiseksi teemaksi kohoaa lopulta se, kuka Manolon kauniista tyttäristä onnistuu pyydystämään Fernandon omakseen. Kuusi vuotta pappisseminaarissa viettänyt ujo nuorukainen hämmentyy reipasotteisten nuorten naisten häntä kohtaan osoittamasta mielenkiinnosta. Toistuvasti hän erehtyy luulemaan miehenkaipuussa riutuvien naisten seksinnälkää rakkauden osoitukseksi. Oman makoisan mausteensa keitokseen lisäävät Manolon vaimo, menestyvä oopperalaulaja Amalia (Mary Carmen Ramirez), jolla on sangen vapaamielinen suhde Manolon kanssa. Suhteeseen kuuluu aina Amalian mukana liikkuva uusi rakastaja Danglard (Michel Galabru), joka on peittelemättömän mustasukkainen Manololle tämän yhteisistä hetkistä Amalian kanssa.

Kuva
Kuva on alkuperäisessä kuvasuhteessa (2.35:1), mutta ei kuitenkaan anamorfinen. Kuvaa vaivaa hienoinen terävyyden puute, mutta värien toistossa ei ole juuri moittimista.

Ääni
Surround-koodattu, kaksikanavainen Dolby Digital -ääniraita toistaa elokuvan dialogin varsin selkeästi. Tilavaikutelma jää ohueksi, mutta muutamissa kohtauksissa on kuitenkin aistittavissa hienoista läsnäolon tuntua.

Lisämateriaali

Lisämateriaalia edustavat muutaman englanninkielisen tekstiruudun muodossa tarjottavat lyhyet esittelyt

Fernando Truebasta ja Penélope Cruzista.

Yhteenveto
Belle epoque - Muutosten aika
 on lämminhenkinen, joskin juonenkuljetukseltaan melkoisen yllätyksetön romanttinen draama suurten muutosten vuodesta.

Kuvasuhde: 
2,35:1
Alkuperäiskieli: 
Levymäärä: 
1
Aluekoodi: 
Lisätietoa: 
Kiitokset Future Filmille arvostelukappaleesta.
Ääni: 
Dolby Digital 2.0 Surround
Tekstitys: 
Bonukset: 
- Biografioita
Arvosana DVD:lle: 
Arvosana kuvasta: 
Arvosana äänestä: 
Arvosana bonusmateriaaleista: 
Kuvagalleria: 

Lisää uusi kommentti



Copyright © FilmiFIN 2004 - 2016