Alkuperäinen nimi: 
Belle et Sébastien
Julkaisija: 
Valmistusvuosi: 
2013
Valmistusmaa: 
Ohjaaja: 
Musiikki: 
Ikäsuositus: 
7
Kesto: 
99
Belle ja Sebastian
Jussi U. Pellonpää, Ti, 17/03/2015 - 00:00

Elokuva
On vuosi 1943 pienessä Saint-Martinin kylässä Ranskan Alpeilla. Seitsemänvuotias Sebastian (Félix Bossuet) asuu isoisäpuolensa Césarin (Tchéky Karyo) kanssa ja elelee jännittäviä aikoja saksalaisvalloittajien partioidessa seuduilla päivittäin, etsiessään pakoon Sveitsiin matkaavia juutalaispakolaisia. Vuorilla samoillessaan yksinäinen Sebastian ystävystyy yllättäen kyläläisten Pedoksi kutsuman suuren koiran kanssa, jonka epäillään raatelavn niin lampaita kuin ihmisiäkin, ja antaa tälle nimeksi Belle. Kaksikko joutuu kuitenkin keskelle myrskyn silmää, kun Belle uutta isäntäänsä puolustaessaan puree kolmannen valtakunnan edustajia ja saa näiltä kuolemantuomion. Samaan aikaan kylän tohtori Guillaume (Dimitri Storoge) yrittää jatkaa työtään juutalaispakolaisten auttamiseksi, mutta joutuu lopulta turvautumaan Sebastianin ja Bellen apuun saadakseen nämä turvallisesti halki vaarallisen maaston ja kaikkialla valvovien valloittajien.

Dokumenttiohjaajana uransa aloittaneen Nicolas Vanierin Belle ja Sebastian pohjaa 1960-luvun puolivälissä tehtyyn suosittuun koko perheen saman nimiseen tv-sarjaan, jota Suomessakin katseltiin sankoin joukoin. Vanierin kokemus dokkareiden parissa näkyy kuvakielenä, joka antaa tilaa maisemille, luonnolle ja eläimille. Visuaalisesti huikeat näkymät aidoilla kuvauspaikoilla ovat tallentuneet Eric Gichardin kameralle romanttisen kauniina ja aitoina, kuvausryhmän huomioidessa vähintään yhtä tarkkaan niin rajauksen etu- kuin taka-alankin. Gichardin laveassa kameratyöskentelyssä on jotain smankaltaista kuin esimerkiksi John Tollin luonnon ja ihmisen tasapuolisesti huomioineessa työssä Terrence Malickin elokuvassa Veteen piirretty viiva (The Thin Red Line, 1998).

Tarinalinjat kulkevat sujuvasti yksityisestä yleiseen, seikkailun seuratessa niin pojan ja koiran murtumattomaksi rakkaudeksi kasvavaa suhdetta kuin myös koko maailmaa koskettanutta ajanjaksoa, jolloin vihollisuuksiin ryhtyneet saksalaiset valloittivat monia maita. Cécile Aubryn alkuperäistarinan pohjalta tekaistiin myös japanilainen animaatiosarja 1980-luvun alussa, mutta Vanierin elokuva ja tämän Juliette Salesin ja Fabien Suarezin kanssa kirjoittama elokuvaversio pohjaa originaaliin tarinaan. Kommentaaria löytyy niin luonnonsuojelulliseen suuntaan kuin myös selkeä sanoma kaikkien sotien totaalisesta turhuudesta ja mielettömyydestä.

Liki kahden ja puolen tuhannen hakijan joukosta valittu, kuvausten aikaan vuonna  vasta kuusivuotias Félix Bossuet on ihka ensimmäisessä elokuvaroolissaan valloittavan aito Sebastian, neuvokas viikari, jolla on sydän paikallaan. Kansainvälistäkin uraa menestyksekkäästi luonut veteraani Tchéky Karyo (mm. Karhu (1988), Tyttö nimeltä Nikita (1990), 1492 – Paratiisin valloitus (1992), Pahat pojat ja 007 ja Kultainen silmä (1995), Dobermann (1997), Patriootti (2000), Kolme muskettisoturia (2005)) ottaa roolinsa ymmärtäväisenä isoisänä sympaattisesti haltuun, mutta elokuvan todellinen tähti on Garfield, Bellenä ihastuttava Pyreneittenkoira. Erinomaisen hyvin koulutettu, kookas valkoinen karvaturri pelaa saumattomasti yhteen Félix Bossuetin kanssa ja kaksikon sanatonta viestintää pystyy lukemaan kuin selvää tekstiä. Margaux Châtelier on Sebastianin sankarillinen siskopuoli Angélina ja Andreas Pietschmann saksalaisluutnantti Peter. Alkuperäisessä tv-sarjassa 1960-luvulla Sebastianina seikkailut Mehdi El Glaoui piipahtaa cameoroolissa puunhakkaaja Andréna.

Yhteenveto
Nostalginen ja perinteitä kunnioittava, vastustamattomasti hurmaava koko perheen seikkailu. Alkuperäissarjaan ihastuneille aikuisille aikamatkan täydentää teemana kuultava originaali laulu, Lintu (L'Oiseau).

Anamorfinen: 
Anamorfinen
Levymäärä: 
0
Arvosana DVD:lle: 
Arvosana kuvasta: 
Arvosana äänestä: 
Arvosana bonusmateriaaleista: 
Pakkotekstitys: 
On
Kuvagalleria: 


Copyright © FilmiFIN 2004 - 2016