Borat-roolihahmostaan parhaiten tuttu Sacha Baron Cohen (kuvassa) jatkaa tutulla linjallaan, kaaosta aiheuttaen. Kuuluisa brittikoomikko on kuvaamassa parhaillaan kohtauksia tulevaan Bruno-hahmoonsa keskittyvään filmiin. Bruno on itävaltalainen homoseksuaali muotitoimittaja, joka on aiemmin kuohauttanut muun muassa tekemällä itsensä tutuksi Euroopan kuuluisimmissa muotinäytöksissä.
Eilen hän puolestaan kiihotti kansaa vierailemalla homojenvastaisessa mielenosoituksessa Los Angelesissa. Kokoontumisessa kannatettiin kiisteltyä Proposition 8 -lakiehdotusta, joka toteutuessaan tekisi saman sukupuolen välisistä avioliitoista laittomia Kaliforniassa.
Cohen marssi muiden mukana blondiin peruukkiin ja tyttömäisen hienostuneisiin vaatteisiin naamioituneena. Hänet jouduttiin kuitenkin kiidättämään nopeasti pois, kun ihmiset alkoivat päästä jyvälle hänen todellisesta identiteetistään.
- Kirjaudu sisään lähettääksesi kommentteja













