Brandon Routh vetää jälleen trikoot päälleen
Saul Ahola, Pe, 10/10/2008 - 14:12

Kevin Spaceyn paluu uuteen Superman-elokuvaan on ollut jo tiedossa. Edellisessä elokuvassa pääosaa esittänyt Brandon Routh (kuvassa) on taas ollut pitkään kysymysmerkkinä, varsinkin, kun studio haluaisi aloittaa uuden Superman-elokuvan kanssa "puhtaalta pöydältä", hakea uutta lähestymistapaa.

DC Comicsin Paul Levitz paljasti kuitenkin haastattelussa, että Brandon Routh on edelleen kuvioissa mukana. Routh on käynyt yhtiön kanssa jo keskusteluita siitä, mihin suuntaan uutta Superman: The Man of Steel -elokuvaa halutaan viedä.

Uutta Superman-elokuvaa kaavaillaan alustavasti valkokankaille vuoden 2012 kesällä. Sitä ennen teatterit valloittavat DC Comicsin Green Lantern vuoden 2010 kesällä ja kolmas Batman vuoden 2011 kesällä. Ohjaaja Christopher Nolan ei ole kuitenkaan vielä virallisesti sitoutunut kolmanteen Batman-elokuvaan. "Kaikki odottavat Nolanin sitoutumista uuteen Batmaniin, kun se tapahtuu, saadaan julkaisupäivämäärät Superman-elokuvalle ja kaikille muille tuleville projekteille", kertoi Paul Levitz.

Lähde: 
Kuvagalleria: 


Copyright © FilmiFIN 2004 - 2016