Bryan Cranston, nelinkertainen Emmy-voittaja hittisarjasta Breaking Bad (2008-2013), liittyi menestyneen Kung Fu Panda -saagan ääninäyttelijöihin sarjan kolmannessa osassa, yksinkertaisesti Kung Fu Panda 3, ottaessaan haltuun panda Pon (Jack Black) kauan kadoksissa olleen isä Lin roolin haltuun. Cranstonilla menee muutenkin nyt lujaa, sillä vuosien työ tv-sarjoissa ja sivuroolit suurempien nimien taustalla on alkanut kantaa hedelmää, ja pääosia sekä palkintoehdokkuuksia tulla tasaisesti. Karismaattinen Cranston tunnetaan myös elokuvista Drive (2011), Tartunta (2011), John Carter (2012), Rock of Ages (2012), Total Recall (2012), Argo (2012), Godzilla (2014) ja Trumbo (2015), josta herra sai pääosaehdokkuuden Oscareissa.

Mutta palataanpa ensin sinne, mistä kaikki tämä hässäkkä todellisuudessa sai alkunsa.

FF: Breaking Bad muutti televisiota rankalla kädellä, miten te näette sen tekemän vaikutuksen?

Bryan Cranston: Sano vaan Bryan, meidän ei tarvitse teititellä. Tiesin heti alusta alkaen, että ohjelmalla olisi potentiaalia. Kun Vince (Gilligan, sarjan luoja) ja minä tapasimme vuonna 2006, ja hän ojensi minulle käsikirjoituksen, putosin kuvainnollisesti kanveesiin. Vince kuvaili sarjaa ja kertoi, että hän haluaa päähenkilön, Walter Whiten, muuttuvan loppua kohden oikeasti pahaksi ihmiseksi. Kun pähkäilin, että moista ei ole ikinä tehty television historiassa, Vince tuumasi, että me joko tuhoamme uramme surkeasti tai sitten luomme jotain niin viileää, että sen on pakko vaikuttaa ihmisiin. Vince syöksyi siis sokkona tuntemattomaan ja siitä minäkin pidän, tehdä kaikkensa uskomansa asian eteen, sen suuremmin pelkäämättä mikä vastaanotto tulee olemaan.

FF: Miten sarja mielestäsi eniten muutti käsitystämme televisio-ohjelmista?

B.C.: Voi niin monella tavalla. Vince oli jo ennen Badiakin menestynyt (Gilligan on työskennellyt mm. Salaisten kansioiden (1993-2002) ja sen spin-offin Lone Gunmenin (2001), sekä Harsh Realmin (1999-2000) tuottajana ja käsikirjoittajana), mutta hän ei pelännyt ottaa riskejä uudelleen. Tv-ohjelmissa on toki ollut antisankareita aiemminkijn, The Sopranosin Tony (James Gandolfini) ja vaikkapa The Shield -lain varjolla -sarjan Vic Mackey (Michael Chiklis) eivät olleet mitään esimerkillisiä kansalaisia vaan pahasti vioittuneita yksilöitä.

Mutta se, mikä Badissa oli erona näihin kahteen, on se, että nuo henkilöhahmot ovat sarjan alusta loppuun, ehkä pienin muutoksin, samoja tyyppejä, kun me taas sen sijaan teimme Walterista Heisenbergin, hänen täydellisen vastakohtansa, pimeän puolen, joka otti vallan. Jos katsot vaikka ikivanhaa Perhe on pahin -sarjaa, niin päähenkilö Archieen (Carroll O`Connor) pystyi aina luottamaan, hän oli aina sama tyyppi, johon heti alusta asti olimme rakastuneet. Se luo turvallisuutta sarjan katsojiin, voit luottaa sen henkilöihin. Mutta Badissa teimme kaiken toisin. Kukaan ei voi sanoa, että Breaking Bad oli mukava sarja, sen katsominen ja itsensä mukavaksi tunteminen ovat mahdoton yhtälö.

FF: Breaking Bad on FilmiFINin toimituksessakin rankattu korkealle, joten omasta ja kollegoideni puolesta kiitos, että annoitte meille sen. Mutta siirtykäämme takaisin nykyhetkeen. Kung Fu Panda -sarja on huippusuosittu, miten sinä liityit saagaan mukaan?

B.C.: Pidin Lin hahmosta. Jack Black on mielestäni Pona vallan mahdoton ja sarjan elokuvat ovat olleet hauskoja ja opettavaisiakin. Myös tarinankerronta on niissä upeaa. Kung Fu Panda 3 kiinnosti minua myös siksi, että siinä kaikki hahmot, eri toten Po ja Li, etsivät omaa paikkaansa maailmassa ja perheessä. ja kaikkihan me rakastamme pandoja, pidämme niitä ihmiskarhuina (naurua), aivan kuten simpansseja ihmisapinoina, sukulaisinamme. Pandoissa on muuten hämmästyttävän paljon käyttäytymismalleja, jotka ovat hyvin ihmismäisiä, joten tuntui varsin luonnolliselta antaa niille myös ihmisarvo (naurua)

FF: Kuinka paljon sinä vaikutit Lin hahmoon?

B.C.: Jo ensimmäinen drafti, jonka luin, oli hyvä, mutta ajattelin, että hahmosta ehkä puuttuu vielä jotain. Katsoin aiemmat elokuvat uudelleen ja kun keskustelin Jenniferin ja Alessandron (ohjaajat Jennifer Yuh Nelson ja Alessandro Carloni), he sanoivat samaa. Mietimme aikamme ja keksimme, että Liltä on puuttunut kauan kaikki se sama, jonka Po on saanut, joten päätimme kasvattaa tätä elämää suurempaa hahmoa, antaa hänelle enemmän tilaa kasvaa ja nauttia uudesta elämästä.

FF: Miten Li mielestäsi sopii tarinaan?

B.C.: Li lähtee kodistaan Pandakylästä kuolleelle vaimolleen antamansa lupauksen velvoittamana etsimään kadonnutta poikaansa, mutta kun nämä kaksi ensimmäisen kerran tapaavat, kumpikaan ei tunnista toista. Kun Li saa kuulla, että Po on pitänyt koko ikänsä herra Pingiä isänään, vaikka tämä on hanhi, hän on ensin kovasti kiitollinen tämän tarjoamasta huolenpidosta, mutta katsoo sitten velvollisuudekseen kertoa totuuden, jota herra Ping ei ota kovinkaan hyvin. Opetus on se, että Pon on aika löytää oma itsensä ja hänen kahden isänsä oppia arvostamaan tosiaan ja puhaltamaan yhteen hiileen, auttamaan yhteistä poikaansa. Elokuvamme kertookin kahdesta perheestä, siitä, joka lukittuu sinun DNA:hasi, sekä siitä, jonka itse rakennat ja rakastat.

FF: Ja ne molemmat ovat yhtä tärkeitä? Vito Corleone olisi tuskin asiasta samaa mieltä…

B.C.: (Naurua) Ehdottomasti ovat. Meillä kaikilla on perheenjäseniä, joita rakastamme, mutta jos he eivät olisi sukua, olisivatko he silti ystäviämme?

FF: Erittäin hyvä kysymys (mietin omaa sukuani ja Bryanin kysymys tuntuu koko ajan osuvammalta. Äitini rakastaa minua kaikesta huolimatta, mutta veljistäni en olisi enää ihan varma).

B.C.: Niinpä. Sinulla on perhe ja velvollisuudet sitä kohtaan, mutta usein perhe, jonka itse rakennat, on arvokkaampi kuin sinuun biologisesti liitetty. Juuri tämä on yksi Kung Fu Panda 3:n tärkeimmistä pointeista, rakentaa itsellemme oma perhe ja samalla tuoda se vanhan keskuuteen.

FF: Mitä muita teemoja Kung Fu Panda 3 mielestäsi käsittelee?

B.C.: Pon tarinan yksi keskeisimmistä osioista on elää elämänsä oikein ja niin, että sillä on merkitys. On myös opittava ottamaan itsestään ja läheisistään vastuu, vaikka se ei aina välttämättä tunnukaan mukavalta ajatukselta. On myös opittava astua vaikeuksien eteen, eikä paeta niitä.

FF: Kung Fu Pandat ovat hyviä koko perheen elokuvia myös siinä, että ne eivät puhu alentuvasti lapsille.

B.C.: Juuri niin, ja pahinta tämän genren elokuvissa onkin joskus lasten ja nuorten katsojien aliarvioiminen. Vaikka he eivät kaikkia asioita ja tarinan syvempiä merkityksiä vielä ymmärtäisikään, he huomaavat tarkasti rehellisen ja feikin eron. Ainakin me halusimme olla rehellisiä kaikille, luottaa siihen, että nuorimmatkin katsojat oppivat luottamaan omiin intuitioihinsa ja lähtemään mukaan matkaan, vaikka jotkut asiat voivatkin mennä hiukan yli ymmärryksen. Tarinat ja niiden kerronta ja kuuleminen ovat syväll' meissä, ne ovat ensimmäisiä muistojamme, siitä hetkestä, kun istuimme äidin tai isän sylissä ja kuuntelimme, kun hän luki meille satuja. se ei ikinä muutu, ei, vaikka ikää tulee lisää. se on pysyvä osa ihmistä ja ihmisyyttä.

FF: En ole koskaan kuullut kenenkään sanovan tuota asiaa paremmin.

B.C.: Kiitos ja ole hyvä (naurua)

FF: Mitkä sitten olivat lempielokuviasi lapsena?

B.C.: Ihmemaa Ozilla (1939) on aina ollut jättimäinen merkitys minulle. Se oli merkityksellinen myös siksi, että näin sen televisiosta, aikana, jolloin lähetyksiä ei voinut vielä nauhoittaa ja katsoa myöhemmin, itselle paremmin sopivana aikana. Koko perhe joutui tulemaan samaan tilaan tismalleen samaan aikaan, ja siinä oli jotain maagista. Toinen tärkeä elokuva lapsuudesta on myös Disneyn Lumikki ja seitsemän kääpiötä (1937), joka oli ensimmäinen täyspitkä animaatio. Nykyään Pixar ja DreamWorks Animation ovat mielestäni pelin keulilla.

FF: Millä kriteerein valitset projektisi?

B.C.: Kuten jo tuli sanotuksi, Kung Fu Pandan otin siksi, että pidin sen tarinasta. Toinen seikka on se, että etsin aina uusia haasteita. Jos raha on motiivina, se vie sinut nopeasti paikkaan, jossa luovuudella ei enää ole merkitystä. Vaikka en voikaan tyystin sanoa, etteikö rahalla olisi merkitystä, sillä sillä on. Olen ollut erittäin köyhä ja varakas elämäni aikana ja usko pois, varakkaana on mukavampaa (naurua). Lapsena jouduimme myymään talomme ja se rikkoi perheemme. Keräilimme muilta jääneitä romuja ja yritimme maksella laskuja, mutta homma ei kannattanut ja meidät potkaistiin ulos kodistamme. Joten tiedän mitä on olla ilman rahaa, ja koska selvisin siitä, luulen, että juuri siksi mammonasta ei ole ikinä tullut minulle sillä tavalla merkityksellistä. Häpeä langetkoon päälleni, jos joskus otan jonkun työn vastaan pelkästään rahan takia.

FF: Olet jo muutaman vuoden ollut varsin työllistetty ja haluttu näyttelijä eri projekteihin. Mitä voit kertoa meille tulevaisuudesta?

B.C.: Kiirettä on pitänyt, kyllä, mutta elän myös elämäni parasta aikaa niin ammatillisesti kuin henkilökohtaisestikin. Trumbo on juurikin tulossa ulos kotijulkaisuna ja se on minulle erittäin tärkeä elokuva. Pian tulee myös HBO:lle tekemämme All the Way, joka kertoo presidentti Lyndon B. Johnsonin ajasta Valkoisessa talossa. Tein saman roolin Broadwaylla pari vuotta sitten, joten oli äärimmäisen mukavaa palata aiheeseen myös kameroiden edessä. Toivon myös, että pääsisin pian ohjaamaan kirjoittamaani elokuvaa Wakefield. Kiireisenä pitää myös moni tuottamani tv-sarja.

FF: Kuulostaa siltä, ettet ole jäämässä ainakaan eläkkeelle kovinkaan pian?

B.C.: Ajattelin levätä vasta haudassa (naurua)

FilmiFIN kiittää Bryan Cranstonia ja Fox-Paramountia tämän haastattelun mahdollistamisesta.