Alkuperäinen nimi: 
Brokeback Mountain
Valmistusvuosi: 
2005
Valmistusmaa: 
Ohjaaja: 
Käsikirjoittaja: 
Ikäsuositus: 
11
Kesto: 
137
Brokeback Mountain
Vesa Jalkanen, To, 20/04/2006 - 00:00

Elokuva
Taiwanilaissyntyisen Ang Leen ohjaama romanttinen western Brokaback Mountain on saanut osakseen runsaasti ansaittua kiitosta ympäri maailmaa niin kriitikkojen kuin maksavan yleisönkin taholta. Elokuva keräsi palkintokaappiin lukuisia pystejä mukaan lukien neljä Kultaista maapalloa, Venetsian Kultaisen leijonan ja yhdeksän Bafta-ehdokkuutta monien muiden ohella. Oscar-mittelöissä sen sijaan leffa jäi tavallaan nuolemaan näppejään. Vaikka Ang Lee palkittiin parhaasta ohjauksesta, parhaan elokuvan palkinnon lipuminen sivu suun jäi kaivamaan monien mieliä. Miesten välisen rakkaussuhteen arveltiin olleen kuitenkin liian rohkea aihe, ja sen epäiltiin ratkaisseen kisan laajemmin erilaisuuden suvaitsevuutta ja rasismia käsittelevän Paul Haggisin ohjaaman Crashin (2004) hyväksi.

Brokeback Mountain on erittäin uskollinen lähdeteokselleen, Annie Proulxin lyhyelle samannimiselle novellille. Kirjailijatar onkin avoimesti antanut hyväksyntänsä kirjansa filmatisoinnille. Novellin tavoin myös elokuvan eräs keskeisimmistä hahmoista on Kalifornian jylhiin maisemiin Kalliovuorille sijoittuva Brokeback-vuori. Tapahtumat saavat alkunsa vuonna 1963. Lukuisien muiden nuorukaisten tavoin myös Jack Twist (Jake Gyllenhaal) ja Ennis Del Mari (Heath Ledger) etsivät kesäksi töitä. He päätyvät paimentamaan lampaita Brokeback-vuoren karun vuoristoiseen erämaahan. Heidän tehtävänään on paimentaa ja suojella lammaslaumaa susilta ja muilta villipedoilta. Yhdessä vietetty kesä muuttaa nuorukaisten maailmankatsomuksen ja elämän totaalisesti ja lopullisesti. Päinvastaisista pyrkimyksistään huolimatta miesten välinen suhde syvenee ystävyyttä pidemmälle aina rakkaussuhteeksi asti. Kesän jälkeen he päättävät kuitenkin erota ja jatkaa kumpikin elämäänsä omilla tahoillaan. Julkinen miesten välinen rakkaussuhde tuntui heistä liian uhkarohkealta. Seksuaalisesta vapautumisesta huolimatta 1960-luvulla ei kuitenkaan katsota hyvällä homoseksuaalisuutta. Tuona aikana monet samaan sukupuoleen rakastumisesta paljastuneet kohtasivat väkivaltaisen kuoleman. Tosin samaa tapahtuu yhä vieläkin, kuten Boys Don't Cry (2000) -elokuvan tosielämään perustuvat tapahtumat osoittivat.

Ennis palaa takaisin kotiinsa siellä odottavan tulevan morsiamensa Alman (Michelle Williams) luo. Jack puolestaan jatkaa isänsä innoittamana aloittamaansa rodeouraansa. Rodeopiireissä hän tapaa elämänsä naisen Lureen Newsomenin (Anne Hathaway), jonka kanssa hän alkaa suunnitella elämäänsa perheellisenä miehenä. Molemmat miehet elävät niin sanottua normaalia, perheellisen miehen elämää omilla tahoillaan. Päällisin puolin heidän elämänsä siis näyttää olevan kaikin puolin kunnossa. He eivät kuitenkaan kykene unohtamaan yhteistä kesäänsä Kalliovuorilla. Molemmin puoleinen kaipuu houkuttaa heidät yhä uudestaan Brokeback-vuorelle kalastamaan. Silloin tällöin yhdessä vietetty viikko ei kuitenkaan riitä tyydyttämään kummankaan tarpeita, vaan pikemminkin pyrkii syventämään erossa vietettyjen vuosien sieluun ja sydämeen viiltämiä syviä haavoja.

Brokeback Mountain on ehditty nimeämään homo-westerniksi. Nimitys ei kuitenkaan ole oikeudenmukainen tai kerro rehellisesti, mistä elokuvassa oikeastaan on kysymys. Se ei varsinaisesti olekaan western, vaikka eräänä merkittävänä tapahtumapaikkana toimiikin länkkäreistä tutut metsät ja karut erämaat. Homousteeman vuoksi elokuva on saanut osakseen vastustusta, ja muutamat yhdysvaltalaiset elokuvateatterit jopa kieltäytyvät esittämästä sitä. Brokeback Mountain ei kuitenkaan ole varsinainen homoelokuva, vaan pikemminkin surullinen tarina mahdottomaksi osoittautuneesta rakkaudesta. Rakkaudesta, joka yhteiskunnan painostuksen vuoksi on luokiteltu kielletyksi ja erittäin sopimattomaksi. Vaikka päähenkilöinä tosin on kaksi toisiinsa rakastunutta miestä, yhtä hyvin kyseessä voisi olla normaaliksi luokiteltu heteropariskunta. Tavallaan Brokeback Mountain on tunnelmaltaan samankaltainen kuin Wong Kar-Wain ohjaama Happy Together (Cheun gwong tsa sit, 1997), jossa niin ikään on kyse pikemminkin rakastamisen ja rakkaussuhteen vaikeudesta yleensä, eikä niinkään kahden samaa sukupuolta olevan rakkaudesta.

Eräs elokuvan suurimmista vahvuuksista on näyttelijöiden loistavat roolisuoritukset. Jake Gyllenhaal ja Heath Ledger kumpikin osaavat välittää mainiosti karskien miehien suuret tunteiden myrskyt ja myllerrykset. He tuovat roolihahmonsa miltei käsin kosketeltaviksi, verta ja lihaa oleviksi toden tuntuisiksi ihmisiksi. Varsinkin Heath Ledger on mainio perinteisen maskuliinisena ja juron vähäpuheisena tosimiehenä Ennisinä, jolle lapsuudesta saakka on opetettu homouden merkitsevän miltei kirosanaa. Vastoin kaikkia kotona saatuja oppeja hän kuitenkin omaksi kauhukseen rakastuu mieheen ja Ledger onnistuu tuomaan esille ristiriitaisten tunteiden vyöryn. Jake Gyllenhaal kykenee miltei yhtä taitavaan näyttelijätyöskentelyyn rodeosankari Jack Twistinä, joka perusjäyhyydestään huolimatta on kaupungeissa kiertäessään ammentanut annoksen modernimpia näkemyksiä. Jack haaveilee rakentavansa maatilan, jossa asustaisi rakkaan miehensä kanssa kaksistaan. Konservatiivisempi Ennis ei kuitenkaan usko moisen olevan mahdollista.

Kaksi karjapaimenta ovat elokuvan ehdoton pääpari. Muut hahmot jäävät selkeästi taustalle. Vähemmän esillä olevat hahmot ovat kuitenkin huolella tehtyjä ja hyvin näyteltyjä. Esimerkiksi miesten puolisoita nähdään suhteellisen vähän, mutta tästä huolimatta varsinkin Michelle Williams onnistuu tekemään mainion roolityön Ennisin vaimona. Myös Jackin kohtaamat, satunnaiset naisystävät ovat onnistuneita, ajatuksella luotuja hahmoja. Ainoastaan jotkut körmyniskaiset homovihaansa purkavat machomiehet ovat hieman karikatyyrimäisiä sommitelmia, mikä osittain johtuu heidän lyhyestä ruutuajastaan.

Ohjaaja Ang Lee on urallaan tehnyt niin laadullisesti kuin aihepiiriltään vaihtelevia elokuvia. Brokeback Mountainin myötä hän palaa vähemmän onnistuneen supersankarileffa Hulkin (2003) jälkeen tasolle, jolla Jäämyrskyn (1997) ja Järki ja tunteet (1995) –elokuvien ohjaaja on totuttu näkemään. Brokeback Mountain etenee rauhallisen hitaaseen tahtiin antaen tarinan edetä siinä esiintyvien ihmisten ehdoilla. Henkilöhahmojen taustoihin, luonteisiin ja toimintatapoihin on kiinnitetty erityistä huomiota, jotta heistä on saatu mahdollisimman aidon tuntuisia. Myös Rodrigo Prieton kuvaus on kerrassaan upeaa katsottavaa. Kalliovuorten jylhät maisemat metsineen ja lammaslaumoineen on taltioitu filmille näyttävällä tavalla. Leffa toimii myös äänellisesti, sillä Gustavo Santaolalla on säveltänyt elokuvaa varten mainiota musiikkia.

Brokeback Mountain on mainio elokuva, jossa toimii oikeastaan kaikki. Näyttelijäsuoritukset ovat kauttaaltaan priimaa. Kun käsikirjoitus, ohjaus ja kuvaus ovat mallikelpoisesti toteutettua, tuloksena on mainio elokuva elämisen ja rakastamisen vaikeudesta olosuhteissa, jotka eivät kannusta ihmisiä elämään omien salaisten toiveiden mukaisesti. Miesten niin sanottu normaali elämä kuvataan työlääksi ja kamppailuksi toimeentulosta arjen harmauden keskellä. Heidän ainoana valopilkkunaan ovat yhteiset hetket Brokeback-vuoren puhtaassa ja värikkäässä luonnossa. He eivät kykene tai uskalla tekemään elämässään suuria päätöksiä ja aloittamaan haluamaansa elämää, vaan tyytyvät jatkamaan ympäristön heille osoittamalla tiellä. Aika on elokuvassa toteutettu kevyenä viitekehyksenä. Juuri mikään ei tunnu muuttuvan ajan myötä. Turhautuminen ja unelmien romahtaminen turruttaa ja syö heidän spontaania elämänhaluaan. Tilanteen muuttaminen vaatisi kuitenkin huomattavasti rohkeutta.

Yhteenveto
Kehutussa ja palkitussa Ang Leen ohjaamassa westernien maisemiin sijoittuvassa romanttisessa draamassa seurataan kahden toisiinsa salaa rakastuneen karjapaimenen elämää parin vuosikymmenen ajan.

Anamorfinen: 
Anamorfinen
Alkuperäiskieli: 
Levymäärä: 
0
Arvosana DVD:lle: 
Arvosana kuvasta: 
Arvosana äänestä: 
Arvosana bonusmateriaaleista: 
Pakkotekstitys: 
On
Kuvagalleria: 


Copyright © FilmiFIN 2004 - 2016