Alkuperäinen nimi: 
Buffy the Vampire Slayer
Julkaisija: 
Valmistusvuosi: 
1999
Valmistusmaa: 
Ohjaaja: 
Ikäsuositus: 
15
Kesto: 
935
Buffy the Vampire Slayer: Season 3
Jouko Luhtala, Pe, 29/04/2005 - 00:00

Elokuva

Vampyyreille ja satunnaisesti myös muille örmyille hentoa monoaan tarjoava Buffy Summers (Sarah Michelle Gellar) on karkumatkalla heitettyään vampyyrirakastettunsa, Angelin (David Boreanaz), helvettiin tekojaan miettimään. Demonien vastavoimaksi luodun vampyyrintappajan askareita koittavat parhaan kykynsä mukaan tuurata Buffyn komediallinen sidekick Xander (Nicholas Brendon) ja tietokonevelho Willow (Alyson Hannigan). Sunnydalen onni on, että Spike on häippäissyt, eikä uutta maailmanlopun aiheuttajaa ole kesän aikana ilmestynyt.

Kahden vampyyrivaltaisen tuotantokauden jälkeen Buffy the Vampire Slayer tuo areenalle Sunnydalen luotettavan pormestarin (Harry Groener), jolla luonnollisesti on oma näkemyksensä maailmanlopusta ja sen jälkeisestä hallintotilanteesta. Vaikka Spike (James Marsters) ja Drusilla (Juliet Landau) muodostivat toisella tuotantokaudella aika ajoin varsin humoristisen kaksikon, niin pormestari pelaa silti aivan eri sarjassa. Hahmosta on hyvin vaikea löytää puhdasta pahuutta. Sarkastisesti kaikkeen suhtautuva leppoisalta tuntuva heppu voi olla monelle muutospelkoiselle kova paikka. Pormestari nousee kuitenkin alkushokin jälkeen Buffy-pahiksien parempaan puoliskoon. Suuri kiitos tästä kuuluu Harry Groenerille, joka on hienosti sisäistänyt roolinsa.

Toisena oleellisena uutena hahmona Sunnydaleen ilmestyy seksiä tihkuva Faith (Eliza Dushku). Tyttö ei ole mikään tavallinen kaduntallaaja, vaan Buffyn tapaan vampyyrintappaja. Mustan eri sävyjä vaatteissaan yhdistelevä Faith on oiva parivaljakko Buffylle, sillä hän on kaikkea sitä, mitä Buffy voisi erilaisella luonteella olla. Faith käyttää saamaansa voimaa surutta hyväkseen, eikä näe vampyyrintappajan tehtävää niinkään velvollisuutena, vaan etuna, jota tulee surutta käyttää. Faith on kuin Buffyn voiman pimeälle puolelle ajatunut painos.

Muu Scooby-jengi on jokseenkin entisellään. Lukion kolmas vuosi on alkamassa, ja valmistautuminen odottaa vuoden päätyttyä. Buffylla on maailma pelastettavaan, ja samalla hänen täytyy hoitaa pahoin tökkivä koulu loppuun kunnialla. Willow alkaa ottaa ensimäisiä askeleita kohti vakavempaa taikuutta, ja noituuden abrobatur alkaakin olla vähitellen pulkassa. Xander on edelleen enemmän tai vähemmän puhtaan komediallisen apupotkun roolissa. Nicholas Brendon hoitaa monisanaisen dialogikoneen roolin mallikkaasti. Vaikka Xander on suhteellisen "turha" henkilö itse tarinan kannalta, ei hänen läsnäoloaan kyseenalaista lainkaan. Cordelia (Charisma Carpenter) ja Oz (Seth Green) täydentävät Sunnydalen ongelmia ratkovan ryhmän.

Sarjana Buffy ottaa askeleen tummempaan suuntaan, vaikka on silti kaukana kuudennen kauden melankoliasta. Pormestari tuo kivasti kontrastia välillä alamaissa olevaan scoopy-gängiin. Vaikka dialogi on edelleen yhtä elävää ja räiskyvää kuin aiemminkin, on eritoten Buffyssa havaittavissa lievää tylsistymistä ainaisiin tehtäviin. Tavallisen tytön elämästä haaveilua edistää kummasti toisen vampyyrintappajan kylään tulo, jonka pitäisi teoriassa tarjota myös Buffylle enemmän vapaa-aikaa. Vähemmän lennokkaan tunnelman lisäksi 3. tuotantokauden tuntuvin muutos on kokonaisjuonen skarppaus, ja viimeisen jakson tapahtumia valmistellaan jo hyvissä ajoin tuotantokauden ensimmäisellä puoliskolla. Vaikka mukana on edelleen selkeitä erillisjaksoja, tuodaan pääjuonta mukaan näissäkin, ja kokonaisuus tuntuu eheämmältä kuin kahdella ensimmäisellä tuotantokaudella.

Toisen tuotantokauden rakkauden käsittelyn jälkeen kolmas tuotantokausi ottaa asiakseen vallan ja sen mahdollisuudet. Painopiste on vallan pahuudella, ja sen ihmistä korruptoivalla vaikutuksella. Tuotantokauden edetessä kaikki päähenkilöt valehtelevat, pettävät ja sortuvat jopa rikollisiin tekoihin oman hyvän olon  edistämiseksi.

Kolmas tuotantokausi on laadullisesti tasaisempi, kuin vuoristoratamainen 2. tuotantokausi, jossa on niin sarjan huippuhetkiä kuin noloimpiakin tapauksia. Kolmannella kaudella varsinaiset pohjanoteeraukset puuttuvat, vaikka selkeästi heikkojakin jaksoja on mukaan sattunut. Vaikka pääjuonen osia on ripoteltu ympäri tuotantokautta, ovat varsinaiset tarinajaksot kuitenkin erikseen. Tuotantokausi alkaa kohtuullisen hitaasti, kun Buffy täytyy saada pois karkumatkaltaan ja palautettua hänen suhteensa muuhun etsivä-kerhoon. Tähän ei kuitenkaan valitettavasti keskitytä kuin kahden jakson ajan. Asiat palautuvat entiselleen jo kolmanteen jaksoon mennessä, jossa tavataan Sunnydalen tuore vampyyrintappaja.

Tuotantokausi jatkuu alun jälkeen kohtuullisen tasaisesti muutamaa pomppua lukuun ottamatta kohti puoltaväliään. Pahimmat töyssyt tarjoaa Gingerbeard, joka vajoaa noitavainoineen selvästi keskivertojakson alapuolelle. Kolmannen kauden ensimmäisen puolikkaan huippuhetket tarjoaa Spiken vierailu jaksossa Lovers Walk ja Angelin kiirastuli Amendsissa. Vaikka ensimmäinen puolisko sisältää paljon hyviä hetkiä, erinomaiset jaksot ovat vähissä.

Toinen puolisko kuitenkin petraa tuotantokautta huomattavasti, sillä vaikka Helpless ja Zeppo ovatkin vain keskinkertaisia jaksoja, on loppukausi yhtä juhlaa Buffy-faneille. Mukana ei ole yhtään keskinkertaista esitystä, ja erityisesti tuplajakso Bad Girls, Consequences vetää mukaansa tarjoten monella tapaa kauden käännekohdan. Monien tuotantokausien kohdalla jaksojen taso mystisesti romahtaa ennen varsinaista finaalia. Näin ei kuitenkaan kolmannen tuotantokauden aikana tapahdu. Vaikka kauden viimeiset 15 minuuttia saavatkin välillä aikaan myötähäpeän tunteita koulun yhdistyessä tuntematonta uhkaa vastaan, jää 3. tuotantokaudesta erittäin hyvä maku suuhun.

Kuva

Kolmannen tuotantokauden jaksot nähdään 1.33:1 kuvasuhteella, ja laajakuvasta päästään nauttimaan vasta neljännellä esityskaudella. Kuvanlaatu on kohtuullisen hyvää tv-sarjatasoa. Kuva on kauttaaltaan puhdas, eikä roskaisuutta tai muuta suuresti häritsevää epäpuhtautta ole havaittavissa. Valitettavasti kuva on kuitenkin kauttaaltaan hieman pehmeä. Ongelma näkyy erityisesti aurinkoisissa ulkokohtauksissa. Pehmeys myös korostaa kuvan toista ongelmaa, lievää epätarkkuutta. Monissa kohdin henkilöiden naamat ja muut yksityiskohdat muuttuvat ikävän epätarkoiksi, jos kuvatut kohteet ovat kaukana. Tällaisia kohtauksia on kuitenkin Buffyssa vähän.


Ääni

Buffyn kolmannen tuotantokauden 22 jaksoa tarjoillaan asiansa kohtuullisesti ajavalla DD2.0-ääniraidalla. Sarja kyllä hyötyisi DD5.1-käsittelystä, sen verran paljon tappeluita ja muuta monikanavaisuudesta hyötyvää toimintaa on. Onneksi stereo-ääniraita toimii varsin hyvin. Suurin osa äänistä toistuu odotetusti etukanavista, mutta aivan toimettomiksi eivät takakanavatkaan jää. Äänenlaadussa ei ole moittimista, sillä niin dialogi kuin efektit toistuvat moitteetta.


Lisämateriaali

Lisämateriaali ei harmittavasti ole keskittynyt ainoastaan yhdelle levylle, vaan se on jakautunut varsin epätasaisesti kaikille levyille. Kommenttiraidat löytyvät luonnollisesti niiden jaksojen valikoista, joihin niitä on saatavilla. Yhteensä kommenttiraitoja löytyy neljä. Raidoista kolme on sijoitettu neljännelle levylle, kattaen jaksot Helpless (David Fury), Bad Girls (Michael Gershwan) ja Consequences (Doug Petrie). Neljäs raita löytyy viidenneltä levyltä jaksoon Earshot (Jane Espensen). Kommenttiraidoista laadukkaampaa puolta edustavat Espensenin ja Petrien kommentit. He keskittyvät itse jakson lisäksi muihinkin seikkoihin. Petrie käsittelee jaksoaan osana kolmatta tuotantokautta, ja Espensen ottaa kantaa Earshotin varsin arkaan aiheeseen. Jakso käsittelee pääjuonen sivussa koulumurhia, osuen ennustamisessa pelottavan lähelle todellisuutta. Gershwanin raidasta tekee kiinnostavan lähinnä se, että jakso kuuluu tuotantokauden parhaimmistoon. Fury puolestaan keskittyy ehkä hieman liikaakin itse jakson läpikäymiseen.

Valitettavasti mukana ei ole lainkaan Joss Whedonin kommenttiraitoja. Sarjan luojan mielipiteet ovat yleensä selvästi mielenkiintoisinta antia Buffyn lisämateriaaleista. Kommenttiraitojen puute sarjan kaksiosaiseen päätökseen kummastuttaa myös, mutta nämä puutteet ilmeisesti johtuvat yhdestä ja samasta syystä. Whedonilla on ollut kolmannen tuotantokauden DVD-julkaisun kokoamisen aikaan muita kiireitä, sillä muilla tuotantokausilla Whedonia kuullaan.

Ensimmäiset featuret löytyvät kolmannelta levyltä. Season 3 Overview esittelee tuotantokauden kokonaisuutena. 22 jakson pakettia käydään läpi niin henkilöiden kuin jaksojenkin kautta. Ääneen pääsevät monet näyttelijät, mutta suurin osa heistä pääsee sanomaan vain lyhyesti asiansa. Suurimman osan 18 minuuttisesta kestosta saa käyttöönsä käsikirjoituksen editoija Doug Petrie ja tuolloin vielä apulaistuottajana toiminut Marti Noxon. Buffy speak -feature on tietoarvoltaa huomattavasti vähäisempi. Kuusi minuuttia kestävä feature keskittyy sarjan nokkelaan dialogiin, ja äänessä ovat samat kasvot kuin edellisessäkin koosteessa. Kolmannelta levyltä löytyy myös jokaisen tärkeän näyttelijän filmiografiat tekstimuodossa, sekä parikymmentä kuvaa näyttelijöistä ja maskeerauksista.

Kuudennelta levyltä löytyy jälleen koosteita. Wardrobe on hieman yli kuusiminuuttinen feature Buffyn ja kumppaneiden asustuksesta. Lyhyestä kestostaan huolimatta kuteista vastaava Cynthia Bergstrom kertoo varsin mielenkiintoista asiaa vaatevalinnoista, ja kuinka hahmoja kehitetään vaatetusta vaihtamalla. 5 minuuttinen Weapons-nimellä kulkeva kooste esittelee muutamia sarjassa käyttettyjä aseita vaarnoista jalkajousiin. Mitään ihmeellistä ei kuitenkaan ole tarjoilla. Kolmas kuudennen levyn feature kulkee nimellä Special effects, joka on pituudeltaan 15 minuuttia. Pelkän efektien esittelyn sijaan kooste keskittyy niiden tekemiseen. Suurennuslasin alle pääsevät mm. huimasti kehittyneet vampyyrien tuhkautuminen, Willown kaksoisolento ja tietokonehahmot.

Yhteenveto

"I may be love's bitch, but at least I'm man enough to admit it."

Buffy the Vampire Slayerin kolmas tuotantokausi jatkaa edeltäjänsä viitoittamalla tiellä. Kausi on huomattavasti tasaisempi kuin toinen etappi, mutta siinä on vähemmän todellisia kruununjalokiviä. Katselunautinto jää näin ollen ehkä hieman kaipaamaan lisää todellisia huippujaksoja, mutta toisaalta heikkoja jaksoja on selvästi vähemmän.

DVD-julkaisu on kohtuullinen kuvan ja äänen osalta. Sarjan faneille lisämateriaalit ovat herkkua, kommenttiraitojen ollessa osaston parasta antia. Muut extrat tarjoavat kivaa pikkutietoa, ja kokonaisuutena ne muodostavat mukavan paketin.

Kuvasuhde: 
4:3
Alkuperäiskieli: 
Levymäärä: 
6
Aluekoodi: 
Ääni: 
DD2.0
Tekstitys: 
Sensuuri: 
Dead Man Partyssa kaksi lyhyttä leikkausta K15-ikärajan takaamiseksi
Bonukset: 
4 kommenttiraitaa feature: season 3 overview feature: Buffy speak feature: special effects feature: wardrobe feature: weapons cast käsikirjoituksia kuvagalleria
Arvosana DVD:lle: 
Arvosana kuvasta: 
Arvosana äänestä: 
Arvosana bonusmateriaaleista: 
Kuvagalleria: 


Copyright © FilmiFIN 2004 - 2016