Elokuva
Monista menestyselokuvista, kuten Prinsessan ryöstö (1987), Forrest Gump (2004), Unbreakable - Särkymätön (2000), Murto ja varkaus (2006) ja tv-sarja House of Cards, tutulla näyttelijätär Robin Wrightilla (Robin Wright) ei enää mene hyvin. Nainen on osannut valita vain huonoja rooleja ja hylätessään scifit ja toimintaroolit, menestyselokuvat ovat lipuneet muille komeljanttareille. Ainoa plussa uran mahalaskussa on, että aikaa on riiittänyt lasten, Sarahin (Sami Gayle) Aaronin (Kodi Smit-McPhee), kanssa olemiseen. Kun globaali gonglomeraatti, elokuvastudio Miramount, tekee Robinille käsittämättömän tuottoisan tarjouksen tämän skannaamisesta ja animoimisesta, luodakseen tästä avatarin, jota voidaan käyttää kaikissa studion haluamissa elokuvissa seuraavan kahdenkymmenen vuoden ajan, ajatus elää ja näkyä ikääntymättömänä valkokankailla, tv:ssä ja mainoksissa vaikka ikuisesti, alkaa tuntua Robinista kiehtovalta. Päätöksellä myydä digitaalinen itsensä Robin voisi myös rahoittaa vakavaa tautia sairastavan Aaronin hoitokuluja ja ehkä jopa löytää parannuskeinon tätä vaivaavaan oireyhtymään.

Oscar-ehdokkaanakin olleesta, animaatiota ja live-elokuvaa taitavasti yhdistelleestä, Waltz with Bashir -elokuvasta (2008) tutun ohjaaja-käsikirjoittaja Ari Folmanin The Congress on psykedeelinen matka paitsi mullistavia teknologisia keksintöjä tulvivaan tulevaisuuteen, myös syvälle ihmisyyteen ja siihen, mitä me kaikki lopulta haluamme. Samalla se maalaa monin eri tekniikoin yhtä aikaa häiritsevän realistisen, mutta myös pyörryttävän utopistisen kuvan tulevaisuudesta ja varsinkin elokuvakaupunki Hollywoodin pakkomielteestä kauneutta, vitaalisuutta ja ikuista nuoruutta kohtaan.

Tunkiessaan Robinin matkan tulevaisuuteen täyteen tasoja, joista likikään kaikkia ei tutkita kuin huitaisten, The Congress jää kaikesta erikoisuudestaan huolimatta kuitenkin pikkuisen pinnalliseksi briljeeraukseksi, jonka kerronta hajoaa liian moniin suuntiin. Samaten sen sivaltama satiiri ja kärkevin kritiikki jäävät turhan tylsiksi, muodon kiilatessa sisällön edelle työkaluistaan selkeästi innostuneen Folmanin keskittyessä kuvakieleen.

Teknisesti The Congress on kekseliästä elokuvantekoa, perinteisten animaatiotekniikoiden ja uusimpien digitaalitehosteiden taitavaa yhteiskäyttöä yhdistettynä piikikkääseen futurismiin, joka maalaa tulevaisuudesta pelottavan kyynisen kuvan. Folmanin pidäkkeettömästi käyttämät tyylikeinot tuovat mieleen niin 1960- ja 1970-luvun poptaiteen, veteraanianimaattori Ralph Bakshin surrealistisen Cool Worldin (1992), Robert Zemeckisin hitin Kuka viritti ansan, Roger Rabbit (1992) kuin myös Hayao Miyazakin monet ilmailusta ja lentämisestä inspiroituneet menestyspiirretyt. Yhtä lailla taustalla on nähtävissä myös vaikkapa Terry Gilliamin kummallisuuksia tulvivat elokuvat sekä The Matrixin (1999) kaltaiset dystopiat, joiden teknofobiaa synnyttävät visiot ovat aina osaa tieteiskertomuksia.

Kaiken taustalla kulkee huoli tulevaisuudesta, jonka suuntaan viihdemaailma on jo toivin ollut menossakin digitaalisten luotujen hahmojen, Klonkkujen (Lord of the Rings, The Hobbit) ja Rocketien (Guardians of the Galaxy), auratessa tietään ohi oikeiden, lihaa ja verta olevien näyttelijöiden läsnäolon. Samalla The Congress piirtää inhimillisesti uskottavan kuvan maailmasta, jossa kahtiajako herättää lopulta kansanousun, teknologiaa ideologisesti vierastavien noustessa veriseen kapinaan. The Congress pohjaa löyhästi Stanislav Lemin 1970-luvulla kirjoittamaan romaaniin Futurologinen kongressi ja sen on elokuvamuotoon adaptoinut ohjaaja Folman.

Robin Wrightin läsnäolo on The Congressin sydän ja sielu. Vahva ja rohkea roolityö, elävänä tai animoituna, pitää elokuvan hengissä ja vakuuttaa samalla, ettei taitava näyttelijätär tule tarvitsemaan digitaalista nuoruutta vakuuttaakseen katsojat tulkinnoillaan. Suvereenin Wrightin rinnalla nähdään vähintään yhtä kovia nimiä, joista kukaan ei kuitenkaan varasta tämän valokilaa. Paul Giamatti on Aaronin lääkäri, tohtori Baker, ja Jon Hamm antaa äänen Dylan Trulinerille, Robinin avatarin itsekin animoidulle luojalle. Danny Huston nähdään Jeff Greenin, Miramount studioiden nokkamiehen roolissa, Harvey Keitel on Robinin agentti Al ja Michael Stahl-David lakimies Steve.

Yhteenveto
Ironinen ja pelottavakin vilkaisu elokuvan, maailman ja eri toten elokuvamaailman tulevaisuuteen kiehtoo ja viettelee, kuten tapaan kuuluukin, ulkoisin keinoin, mutta sisältö jää kovasta yrityksestä huolimatta hiukan, sanotaanko, sivuosanesittäjäksi.