Alkuperäinen nimi: 
Damage
Lajityyppi: 
Julkaisija: 
Valmistusvuosi: 
1992
Ohjaaja: 
Tuottaja: 
Ikäsuositus: 
15
Kesto: 
111
Damage
M. Pajulahti, Ti, 12/09/2006 - 00:00

Elokuva

“Damaged people are dangerous. They know they can survive.”

Josephine Hartin samannimiseen romaaniin perustuva Damage aiheutti melkoisesti kohua ilmestyessään vuonna 1992. Syynä olivat voimakkaat seksikohtaukset, joita tuohon aikaan ei oltu vielä totuttu näkemään näinkin populaarissa elokuvassa. Louis Mallen ohjaustyö esitteli suurelle yleisölle sellaisia lupaavia tähtiä kuin Jeremy Irons ja Juliette Binoche. Damage oli oikeastaan kaikille päänäyttelijöilleen merkittävä, sillä se nosti kaikkien tunnettavuutta yleisön keskuudessa, ja vei kaikkien uraa eteenpäin. Ruotsalaiselle Peter Stormarelle tämä olikin ensimmäisiä vakavasti otettavia elokuvia, vaikkei hänen roolinsa kovin suuri olekaan.

Hyvin novellimaisesti rakennettu ja siltä myös tuntuva Damage kertoo arvostetusta poliitikosta, Stephen Flemingistä (Irons). Miehellä on hyvä perhe ja nousussa oleva ura. Kaikki muuttuu hänen tavatessaan poikansa Martynin (Rupert Graves) uuden tyttöystävän. Annan (Binoche) ja Stephenin välille syttyy välittömästi jotain suurta. He eivät pysty pitämään näppejään irti toisistaan, ja luvassa on villiä seksiä jokaisen tilaisuuden tullen.

Yksi elokuvan vahvimpia puolia on tiivis dialogi, jota on oikeaoppisesti käytetty vain asioihin, joita kuva ei voi kertoa. Häkellyttävimpiä ovatkin useat kohtaukset, joissa ei puhuta lainkaan. Näyttelijöiden ilmeet ja eleet pystyvät näyttämään kaiken tarpeellisen, jopa niin hyvin, ettei puhetta edes kaipaa. Elokuvan alussa tämä tosin aiheuttaa pientä hämmennystä. Miten kaksi täysin tuntematonta ihmistä, jotka hädin tuskin tietävät toistensa nimet, pystyvät tuntemaan niin suurta intohimoa, että päätyvät samaan sänkyyn sanomatta koko aikana yhtään mitään?

Juoni ei tarjoa oikeastaan kovin ihmeitä, vaan kulkee jokseenkin ennalta-arvattavaa polkua, sisältäen kuitenkin pari yllättävämpää kohtaa. Olennaisinta onkin tarinan kerronta näyttelijöiden kautta. Sekä Binoche että Irons tekevät erinomaista työtä, joskin molemmista saattaa jäädä hieman lattea kuva paljon puhetta ja tapahtumia sisältäviä elokuvia katsomaan tottuneille. Kaikkien henkilöiden käyttäytyminen on suureksi osaksi hillittyä ja rauhallista, mikä korostaa sisäisten tunteiden merkitystä. Kyseessä onkin ehdottomasti sisältä koskettava tunne-elokuva, jonka sielunkumppaniksi voisi mainita esimerkiksi Michael Haneken Pianonopettajan (2001).

Eräs kiinnostavimpia yksityiskohtia on myös ohjaajan neronleimaus jättää kaikki elokuvan sivuhenkilöt enimmäkseen tunteettomiksi. Etenkin Miranda Richardsonin näyttelemä Ingrid tuntuu aluksi hyvin vaisulta kotiäidiltä, jonka tärkein tehtävä on laittaa lapsille ruokaa. Kaikki suurimmat tunteet onkin puristettu onnistuneesti päähenkilöiden sisään.

Damage ei kuvaa pelkästään seksiä, eikä rakastelukohtauksia myöskään ole liikaa. Kyse on enemmänkin ihmisistä, joiden sisään tunteet ovat patoutuneet niin rankasti, että on vain ajan kysymys milloin ne purkautuvat ulos. Eikä kaikki jää pelkästään lakanoiden väliin; seksillekin on syynsä Annan salaisuuksien paljastuessa Stephenille.

Kuva
1.77:1-suhteen anamorfinen kuva tökkii hieman elokuvan alussa, mutta ilmiö menee nopeasti ohitse. Värit ovat erittäin haaleita, mikä tällaisessa taiteellisemman puolen elokuvassa on suuri harmi. Se olisi kaivannut ehdottomasti remasteroinnin ainakin kuvan puolesta. Nyt filmistä peräisin olevia roskia vilahtelee ruudulla tämän tästä, ja pientä kohinaakin on havaittavissa. Kuvan virheet ovatkin puhtaasti teknisiä, itse elokuvan kuvauksessa ei virheitä liiemmälti ole. Suuresta pehmeydestä huolimatta varsinaista epäterävyyttä ei myöskään ole havaittavissa. Myös valaistus on hyvä, vaikka värimaailman kohennuksen myötä kuvaan olisi kaivannutkin lisää mustaa sen ainaisen harmaan sijaan.

Ääni
Remasterointia olisi kaivattu tälläkin saralla. Dolby Digital Stereo 2.0 -ääniraita tuntuu aivan liian riittämättömältä toistaakseen kaiken. Dialogi ei kuulu kovin terävästi, eikä kaksi kanavaa riitä Zbigniew Preisnerin sävellyksillekään. Rauhoittava ja upealta kuulostava klassinen musiikki toimii elokuvassa silti erinomaisesti luoden ennestäänkin rauhoittavampaa tunnelmaa.

Lisämateriaali
Ehkä liikaa elokuvasta paljastava traileri (2:04) näytetään samalla roskaisella kuvanlaadulla kuin elokuvakin. Trailerissa kuva lisäksi hyppii tuoden vanhaa filmimäistä tunnelmaa.

Neljäosaisen dokumentin ensimmäinen osio, The Story (9:13), sisältää näyttelijöiden sekä ohjaaja Louis Mallen haastatteluja, joissa keskitytään nimensä mukaisesti elokuvan tarinaan. Toinen osio, Jeremy Irons (4:34), jatkaa edellisen linjalla, joskin nyt keskitytään lähinnä Stephenin hahmoon. Louis Malle (5:02), kertoo vielä pientä faktaa ohjaajasta, sekä näyttää lisää katkelmia elokuvasta. Neljäs, The French Connection (3:53), edustaa dokumentin tylsintä puolta, eikä tarjoa oikein mitään.

Osa dokumentin kuvamateriaalista on kuvattu studiossa, osa ulkona kuvauspaikalla. Tästä johtuen haastattelujen kuvanlaatu vaihtelee melkoisesti. Jeremy Ironsin haastattelussa kirkkautta ja kontrastia ainakin on runsaasti liikaa, ja kuva palaa vaaleista kohdista puhki. Muutenkin kameran taakse on päästetty täysi amatööri, eikä kuvaa ole älytty edes jälkikäsitellä. Jostain syystä kaikkien dokumentin osien alussa kuultava kertojan ääni tulee ainoastaan oikeasta kanavasta. Sisällöltään koko dokumentti tuntuu edes hivenen kiinnostavalta, viimeistä osuutta lukuun ottamatta.

Extrat-valikon ulkopuolelta löytyy vielä Jeremy Ironsin sekä Juliette Binochen kattavat biografiat. Näissä teksti värisee inhottavasti, joten niiden lukeminen on yhtä tuskaa. Valikot ovat myös hieman epäloogiset, joiden lisäksi pahviseen kanteen on pujahtanut virhe: elokuvan kesto 102 minuutin sijaan on 111 minuuttia.

Yhteenveto
Damage tarjoaa eroottista intohimodraamaa ehdottomasti parhaimmillaan. Se on silti paljon enemmän kuin pelkkää seksiä. Tunteet ja salaisuudet kietoutuvat yhteen harvinaisen tiukasti, eikä rauhallisesti etenevä elokuva jätä todellakaan kylmäksi. Teknisesti julkaisu on huono, se olisi kaivannut remasterointia niin äänen kuin kuvan puolesta, eikä vähäinen lisämateriaalikaan runsaine virheineen päätä huimaa.

Kuvasuhde: 
1.77:1
Anamorfinen: 
Anamorfinen
Alkuperäiskieli: 
Levymäärä: 
1
Aluekoodi: 
Lisätietoa: 
Arvostelukappale on Future Filmin lähettämä, myyntiversion kanssa identtinen promo. FilmiFIN kiittää yhteistyöstä.
Ääni: 
Dolby Digital Stereo 2.0
Tekstitys: 
Arvosana DVD:lle: 
Arvosana kuvasta: 
Arvosana äänestä: 
Arvosana bonusmateriaaleista: 

Lisää uusi kommentti



Copyright © FilmiFIN 2004 - 2016