Alkuperäinen nimi: 
Deliver Us From Evil
Valmistusvuosi: 
2014
Valmistusmaa: 
Ikäsuositus: 
15
Kesto: 
118
Deliver Us From Evil - Päästä meidät pahasta
Jussi U. Pellonpää, To, 24/07/2014 - 00:00

Elokuva
Tutkiessaan kahta tyystin erilaista rikosta, N.Y.P.D.:n etsivä Ralph Sarchie (Eric Bana) huomaa, että tapaukset liittyvätkin toisiinsa. Tutkimukset paljastavat Sarchielle yhteyden outoihin tapahtumiin Irakin sodassa ja kovia kokeneeseen sotaveteraaniin Mick Santinoon (Sean Harris). Yrittäessään selvittää normaalit poliisprotokollat ja -menetelmät tehottomiksi jättäviä, koko ajan lisääntyviä ja kaiken rationaalisen ajattelun ylittäviä väkivallatekoja, Sarchie saa yllättäen avukseen tavoiltaan hyvinkin maalliselta vaikuttavan kirkonmiehen, espanjalaisen isä Mendozan (Edgar Ramirez), jolla on rikoksista aivan oma tulkintansa, eikä se ole alkuunkaan tästä maailmasta.

Kauhujännäreiden parissa aiemminkin puuhastelleen Scott Derricksonin (Emily Rosen riivaaja (2005), Sinister (2012)) ohjaama Deliver Us From Evil - Päästä meidät pahasta on kuvitukseltaan keskiraskas, graafisemman päädyn väkivaltaa sisältävä symbioosi poliisiproseduureihin keskittynyttä jännäriä ja manaajamaailmoja hipovaa horrorgenreä. Tunnelma on toki passelin viileä ja rumia shokkeja viljellään matkan varrelle tasaisesti, mutta kokonaisuutena homma ei pelitä, eikä varsinkaan pelota, aivan kuten pitäisi.

Tunnelmaa Derrickson osaa toki luoda, taskulampun valokiilaan heitelläänkin monenmoista ylläriä, kauhukuviin spesialisoituneen Christopher Youngin ulvovan scoren viilentäessä selkäpiitä. Derricksonin ja Paul Harris Boardmanin kirjoittama adaptaatio pohjaa Ralph Sarchien ja Lisa Collier Coolin tositapahtumiin perustuvan kirjan Beware The Night (2001) kuvauksiin loputtomasta taistelusta paholaista ja tämän demonisia vasalleja vastaan. Jotain niin henkilökohtaista oikean elämän Ralph Sarchie myös koki, että jätti työnsä virkavallan palveluksessa ja jatkaa nykyäänkin yhteistyötä isä Mendozan kanssa, auttaen pahan koskettamia ihmisiä ympäri Yhdysvaltoja.

Suuren yleisön tietoisuuteen vuonna 2000 noussut, koomikkona uransa aloittanut Eric Bana vakuutti epäilijät hurjalla metamorfooislla rankassa elokuvassa Chopper, joka kelasi läpi australialaisen lainsuojattoman Mark Readin hullua elämää. Hieno veto vei miehen Hollywoodiin, jossa tilille tipahteli hyviä leffoja kuten Steven Spielbergin München (2005), Wolfgang Petersenin Troija (2004), Judd Apatowin Funny People (2009) ja Joe Wrightin Hanna (2011). Jättimenestykset ovat miestä kuitenkin viime aikoina karttaneet, vaikka töitä, ja hyviä sivurooleja onkin piisannut mm. elokuvissa Deadfall (2012), Closed Circuit (2013) ja Lone Survivor (2013). Ralph Sarchien roolissa Bana on yhtä uskottava kuin aina, vaikkei rumien kuvien ja groteskien, joskin myös hyvin tuttujen strobo- ja roiske-efektien keskellä pääsekään esittämään parasta osaamistaan.

Nimiosassa Olivier Assayasin hurjassa Carlosissa (2010), henkilökuvassa maailman tunnetuimmasta terroristista Ilich Ramirez ”Carlos” Sánchezista, eli Shakaalista, itsensä elokuvayleisön kollektiiviseen muistiin ikuistanut Edgar Ramirez piirtää epätavallisen kuvan kirkonmiehestä, jonka paheet ovat kuin merimiehillä, mutta usko vahvempi kuin renttuinen ulkokuori antaisi uskoa. Tärkeissä sivuorooleissa Sean Harris  on hyytävä Santino ja koomikkona tunnettu Joel McHale Sarchien tunelmaa keventäviä höpöjä suustaan alituiseen päästelevä virkaveli Butler. Olivia Munn on Ralphin rinnalla keskelle tapahtumia joutuva vaimo Jen ja Lulu Wilson näiden nuori tytär Christina.

Yhteenveto
Kertakatselun kestävä kauhukuva, joka ei kovasta yrityksestään huolimatta jää genren kaanoniin.

Anamorfinen: 
Anamorfinen
Levymäärä: 
0
Arvosana DVD:lle: 
Arvosana kuvasta: 
Arvosana äänestä: 
Arvosana bonusmateriaaleista: 
Pakkotekstitys: 
On
Kuvagalleria: 


Copyright © FilmiFIN 2004 - 2016