Alkuperäinen nimi: 
Elizabeth – The Golden Age
Lajityyppi: 
Valmistusvuosi: 
2007
Valmistusmaa: 
Ohjaaja: 
Ikäsuositus: 
13
Kesto: 
118
Elisabet - kultainen aikakausi
Päivi Kärkkäinen, To, 08/11/2007 - 00:00

Elokuva
Intialaissyntyisen Shekhar Kapurin vuonna 1998 valmistunut historiallinen pukudraama Elisabet kertoi kuningatar Elisabet I:n valtaantulosta ja hänen valtakautensa alkuvuosista. Tuore protestanttihallitsija joutui paitsi sovittelemaan katolisten ja protestanttien tulehtuneita välejä, myös määrittämään oman asemansa naimattomana naispuolisena johtajana, jonka oli sysättävä yksityiselämänsä syrjään monarkkistatuksensa vuoksi. Niin katsojien kuin kriitikoidenkin ylistämän elokuvan pääosassa loisti tuolloin 29-vuotias Cate Blanchett, joka nyt yhdeksän vuotta myöhemmin palaa Elisabet I:n rooliin niin ikään Kapurin ohjaamassa jatko-osassa Elisabet – kultainen aikakausi.

Elokuva sijoittuu noin vuosiin 1585–1588, ja Elisabetin hovia piinaavat edelleen paitsi katolisen ja protestanttisen maailman ristiriidat, myös ulkovaltojen uhat. Niin Skotlanti, Ranska kuin Espanjakin heristävät Englannille nyrkkiään, ja etenkin Espanjan kuningas Filip II (Jordi Mollà) inkvisitioineen ja espanjalaisine armadoineen virittelee pyhää sotaa Englantia vastaan. Yksityiselämänsä puolella eristäytynyt ”neitsytkuningatar” kärsii naimattomuudestaan ja lapsettomuudestaan, joiden vuoksi kruununperimysjärjestyksessä seuraava Maria Stuart (Samantha Morton) uhkaa jatkuvasti Elisabetin valta-asemaa. Kun hoviin sitten saapuu vierailulle komea seikkailija ja runoilija Walter Raleigh (Clive Owen), syttyy kuningattaressa kaipuu paitsi kaukaisiin maihin, myös rakkauteen ja hellyyteen, mutta suhde jää täyttymättömäksi. Elisabetin hovineito Bess (Abbie Cornish) saa tehtäväkseen solmia suhteen Raleighin ja toimia näin ikään kuin Elisabetin sijaiskokijana.

Elisabet – kultainen aikakausi on puhdasverinen historiallinen viihde-elokuva, joka keskittyy tarkastelemaan kuningatarta ensin naisena ja vasta sitten hallitsijana. Cate Blanchettia täydellisempää majesteetillista jylisijää olisi rooliin vaikea kuvitella, mutta hänen Elisabetinsa on muutakin: terävä-älyinen humoristi, maalleen omistautunut rautanyrkkinen monarkki ja ihmissuhteissaan turhautunut, hauras ja lemmenkipeä nainen. Kiehtovassa, monisyisessä hahmossa riittää tulkittavaa, ja siihen Blanchett on nainen paikallaan. Myös sivuosien roolitus on onnistunutta kautta linjan. Geoffrey Rushin ja Samantha Mortonin laaja-alaisuus ja moni-ilmeisyys estävät heidän hahmojaan jähmettymästä ”historiallisen totuuden” tai pompöösien periodipukujen alle. Näyttelijäntyön ohella puvustus, lavastus ja kuvaus ovat kaikki moitteetonta laatutyötä. Historiallisten elämäkertaelokuvien ystäville Elisabet – kultainen aikakausi onkin varma nakki, tunteisiinvetoava yhdistelmä juonittelua, romantiikkaa, sotaa ja suuria tunteita visuaalisesti virheettömässä paketissa.

Poliittinen korrektius sen sijaan on Kapurin epookkidraamasta kaukana. Loppua kohden ääniraidan ja sotatoimien jumalaton jyly yltyvät jo huvittavankin paatoksellisiksi ja nationalistisiksi. Rojalistinen ylistyslaulu kerrotaan puhtaasti anglonäkökulmasta, ja esimerkiksi katoliset, Espanjan nilkkikuningas Filip II:n johdolla, esitetään katalina vainolaisina, jotka on tuhottava viimeiseen mieheen, hinnalla millä hyvänsä. Historialliset epätarkkuudet ja politiikka kannattaa kuitenkin sivuuttaa: Elisabet osa kaksi on ennen kaikkea vallan inhimillistämistä tavoitteleva suurnaisen muotokuva, jossa historialliset mullistukset muodostavat vain henkilöiden dramatisoinnille välttämättömän kehyksen. Naisjohtajuudesta elokuva onnistuu sanomaan kiinnostaviakin asioita, vaikkei naisen ja vallan suhdetta tarkastellessaan pystykään täysin välttämään anakronismin sudenkuoppia.

Yhteenveto
Musertavan mahtipontinen kertomus Elisabet I:stä tarjoaa suureellista laatumelodraamaa komeissa puitteissa. Cate Blanchett tekee upean roolin kansan rakastamana, mutta yksityiselämässään hellyyttä vaille jäävänä hallitsijana.

Anamorfinen: 
Anamorfinen
Levymäärä: 
0
Arvosana DVD:lle: 
Arvosana kuvasta: 
Arvosana äänestä: 
Arvosana bonusmateriaaleista: 
Pakkotekstitys: 
On
Kuvagalleria: 


Copyright © FilmiFIN 2004 - 2016