Elokuva
Samaan aikaan kun Vatikaanissa valitaan uuttaa paavia, ikivanhan Illuminati-salaseuran jäsenet varastavat sveitsiläisestä hiukkastutkimuslaitoksesta antimateriaa, jolla on monen ydinpommin voima. Vanhan profetian mukaan Illuminatin edustama tieteellinen maailmankatsomus tulee syrjäyttämään kirkon kivettyneet opetukset ja neljä kidnapattua kardinaalia tullaan uhraamaan tieteen alttarille, ennen kuin koko katolisen kirkon keskus poltetaan tuhkaksi suuressa alkuräjähdyksessä.

Paikalle hälytetään amerikkalainen symbolien erikoismies, professori Robert Langdon (Tom Hanks), joka hoksaa hetkessä tuhon tiimalasin tyhjenevän tunneissa. Kilpajuoksuun ajan kanssa energinen akateemikko saa rinnalleen italialaisen biofyysikon Vittoria Vetran (Ayelet Zurer) ja Vatikaanin nuoren polven uhmamielen, paavin neuvonantajan Patrick McKennan (Ewan McGregor). Pimeällä puolella vastahankaa tarjoavat Illuminatin säälimätön salamurhaaja, kirkon vanha jäärä kardinaali Strauss (Armin Mueller-Stahl) sekä koko konklaavin turvallisuudesta vastaava komentaja Richter (Stellan Skarsgård).

Ron Howardin taaloja säästelemättä ohjaama Enkelit ja demonit kärsii samasta taudista kuin Dan Brownin miljoonamenestykseen perustunut Da Vinci -koodikin (2006): originaaliin romaaniin vetävästi ja detaljeja tulvien kirjoitettu salapoliisitarina uhrataan kaupallisuuden alttarille. Esillepanona on pelkästään nasta laudassa paikasta toiseen ravaava spurttaus, jonka aikana esitellään kymmeniä Rooman kohteita samalla kun mutistaan akateemisia katolisen kirkon historiasta ja symbolien moninaisista merkityksistä. Henkilöhahmot jäävät pelkiksi peilipinnoiksi, joista ikävät tunnistaa helpoimmin heidän tavastaan vilkuilla kaikkia viileästi. Päähenkilö professori Langdon on pahimmillaan yhdistelmä amerikkalaistettua James Bondia, joka suoriutuu fyysisyyttäkin vaativista tehtävistä mittatilauspukunsa prässit pitkinä ja on yhtä aikaa niin nerokas yksityiskohtien bongaaja, että mies voisi helposti tulla kutsutuksi symbolitieteiden McGyveriksi.

Toimintapainotteinen tarina ei jätä turhia hengähdystaukoja ja muutamin kohdin Howard saakin näyttämön mukavan kuumaksi, elokuvan jännittävimmässä kohtauksessa aivan kirjaimellisestikin. Tieteen ja kirkon ikiaikainen käsikähmä jää kuitenkin pelkäksi lavasteeksi Akiva Goldsmanin ja David Koeppin mutkat suoriksi vetävässä käsikirjoituksessa. Finaalin pompöösi sarjakuvamaisuus taas vetää maton alta tyystin monimutkaisen merkitysten palapelin lumoihin jääneeltä katsojalta. Luonnollisestikin katolinen kirkko on protestoinut Howardin provosoivaa elokuvaa, mutta märinästä lienee ainoa hyöty ollut vain leffan tuotantoyhtiölle.

Tom Hanks klaaraa välillä sarkasmin ruoskalla sivaltelevan Langdonin roolin omaan tapaansa, turhaan mitään mielenlaatua korostelematta. Kirkonmiehinä vanha kettu Armin Mueller-Stahl kähisee tuttuun tapaansa hänkin, mutta Ewan McGregorin via dolorosaksi muodostuu roolihahmon sisään kirjoitettu marttyyrius, jota ei kykene purematta nielemään. Sensuellin Ayelet Zurerin tehtäväksi jää näyttää lähinnä kauniilta, vaikka naisen fotogeenisyydessä piisaisi paukkuja parempaankin.

Hans Zimmerin mahtipontinen score on varmaotteista ja tuttuakin tutumpaa Zimboa, jättimäistä orkesteria ja satapäisiä kuoroja harmoniassa käyttävää megamusiikkia, jossa hauraammat uskonnolliset elementit ovat tuhlailevasti tuotettujen toimintateemojen kanssa suureellisessa symbioosissa keskenään. Zimmer maalailee taivaallisia teemoja liittäen teemallisesti erilaisia osioita (God Particle, Air, Fire) saumattomasti yhteen.
Kookkaimmiksi tapauksiksi Angels & Demons -soundtrackilla nousevat henkeäsalpaavaksi paisutettu Science and Religion, toivoa antava Black Smoke sekä raivoisasti kaahaava 160 BPM.  Henkilökohtaiseksi suosikiksi on helppo nostaa Immolation, jossa yhdistyvät Zimmerin herkemmät puolet hyytävän kauniisti kuljetettuun melodiaan.

Yhteenveto
Koko kestonsa koipi kaasulla kaahaava uskonnollispoliittinen trilleri edustaa Hollywoodin tuotantoarvoja keskinkertaisimmillaan. Tuhti tukku rahaa tuhlataan turpeaan ja keinotekoisesti kohotettuun taikinaan, joka uunista tulleena jää pahemman kerran pannukakuksi.