Espoo Ciné -festivaali vuosimallia 2010 houkutteli Espooseen järjestäjien alustavan arvion mukaan noin 25 000 elokuvan ystävää. Kävijätavoite ylittyi, vaikka 21. kertaa järjestetty festivaali kärsikin tänä vuonna muutamista harmillisista peruutuksista. Jo ennen festivaalin alkua jouduttiin perumaan Óskar Santosin elokuva El mal ajeno sekä Abbas Kiarostamin odotettu uutuus Copie Conforme. Myös festivaalin päävieras, saksanturkkilainen ohjaaja Fatih Akin perui tulonsa Espooseen viime hetkellä työkiireiden vuoksi. Akinin rento komedia Soul Kitchen avasi festivaalin kuitenkin kahdella loppuunmyydyllä näytöksellä. Muita yleisösuosikkeja olivat Arto Halosen ensimmäinen pitkä fiktioelokuva Prinsessa sekä festivaalin päätöselokuvana nähty Thomas Vinterbergin Submarino.

Vuoden ilouutinen oli pari vuotta pois käytöstä olleen Kino Tapiolan paluu esitysteatteriksi. Täysin remontoidun salin lisäksi esityksiä järjestettiin tuttuun tapaan niin Espoon kulttuurikeskuksessa kuin Leppävaaran Bio Rex Sellossakin. Festivaalin jälkeen pieni ja viihtyisä Kino Tapiola jatkaa Espoo Cinén pyörittämänä elokuvateatterina.

Ohjelmiston painopistealueita olivat tänä vuonna saksalainen ja ranskalainen nykyelokuva. Teemoista esiin nousivat etenkin uskonto ja uskonnollinen fundamentalismi. Esitetyistä elokuvista teatteriensi-iltansa ehtivät jo festivaalin aikana saada niin avajaiselokuvana nähty Soul Kitchen kuin pitkään odotettu Pixar-animaatio Toy Story 3:kin. Pohjoismaiden neuvoston elokuvapalkinnon viidestä ehdokkaasta kolme oli saatu mukaan Espoon ohjelmistoon: Vinterbergin Submarinon ohella festivaaleilla nähtiin kotimainen dokumentti Miesten vuoro sekä norjalainen draama Upperdog.

Espoossa vuosittain järjestettävässä Méliès d’Argent -fantasiaelokuvakilpailussa parhaana lyhytelokuvana palkittiin Chema García Ibarran El ataque de los robots de Nebulosa-5 (The Attack of the Robots from Nebula-5) ja parhaana pitkänä fiktiona Hélène Cattet’n ja Bruno Forzanin Amer. Elokuvat kisaavat parhaan eurooppalaisen fantasiaelokuvan Méliès d'Or -tittelistä lokakuussa järjestettävillä Sitgesin elokuvajuhlilla.

Osa festivaalin runsasta tarjontaa olivat myös seuraavat teokset:

Ander, Espanja, 2009

Baskimaan oma Brokeback Mountain on kertomus nelikymppisestä Anderista (Joxean Bengoetxea), jonka pasmat menevät sekaisin, kun hänen maatilalleen saapuu apumieheksi nuori ja komea José. Vaitonainen vanhapoika Ander löytää itsestään puolia, joita ei ole ennen tullut tiedostaneeksi ja joiden hyväksyminen ei ole maamiehelle helppo tehtävä. Roberto Castónin vaatimaton, sympaattinen ja humaani elokuva on yleisinhimillinen kuvaus rakkaudesta ja perhesiteistä. Draaman verkkainen tahti ja tumma, lempeä huumori voittavat helposti puolelleen.

- Päivi Kärkkäinen

Cuchillo de Palo, Espanja, 2010
Paraguaylainen dokumentaristi Renate Costa kertoo Cuchillo de Palossa setänsä tarinan. Asunciónissa elänyt ja siellä 2000-luvun taitteessa salamyhkäisissä olosuhteissa kuollut setä paljastuu piilohomoksi, jonka salaisuus pääsi jossain vaiheessa paljastumaan homoseksuaalisuuteen kielteisesti suhtautuneille vallanpitäjille. Costa haastattelee setänsä tuttavia ja yrittää kerätä tiedonmurusia hänen kohtalostaan. Merkittävään rooliin dokumentissa nousevat Costan ja hänen isänsä väliset keskustelut, jotka osaltaan valottavat, kuinka arka aihe homoseksuaalisuus edelleen Paraguayssa on. Costa arvostelee maan entistä johtoa yllättävänkin suorasanaisesti, vaikka luultavaa on, ettei asian käsittelyyn edelleenkään suhtauduta maassa olankohautuksella.

- Päivi Kärkkäinen

Donkey, Kroatia, 2009
Antonio Nuicin ohjaama Donkey palaa kesään 1995, jolloin kroaatit ja bosniakit elivät sisällissotansa viime hetkiä. Bosnia ja Hertsegovinaan sijoittuva draama seuraa nelikymppisen Boron (Nebojsa Glogovac) vierailua vanhassa kotikylässään kymmenen vuoden poissaolon jälkeen. Elokuva on tarkkanäköinen tutkielma isien ja poikien välisistä suhteista, jääräpäisyydestä ja pahimmillaan hyvin tuhoavasta macho-kulttuurista, joka hallitsee elokuvan kaikkien miespuolisten henkilöiden ajatuksia ja tekoja. Miesten itsepäisyyden hiljaiseksi todistajaksi nousee sattuman kautta maatilalle päätyvä aasi, jolle miehet kykenevät uskoutumaan paremmin kuin toisilleen. Nuicin käsikirjoituksessa on paljon lempeää, vaitonaista viisautta. Kuvaaja Mirko Pivcevic tarkastelee henkeäsalpaavan kauniisti maaseutuympäristön valoja ja varjoja.

- Päivi Kärkkäinen

Edie & Thea: A Very Long Engagement, Yhdysvallat, 2009
Edie Windsor ja Thea Spyer tapasivat toisensa 1960-luvun alussa ja rakastuivat tulisesti. Neljäkymmmentä vuotta myöhemmin he valmistautuvat vihdoin viettämään häitään. Espoo Cinéssä vierailleiden Susan Muskan ja Gréta Ólafsdottirin ohjaama Edie & Thea on hellä ja lämmin tarina elämänmittaisesta sitoutumisesta, kunnioituksesta, huolenpidosta ja rakkauden voimasta. Tunnin mittainen dokumentti käy läpi naisten suhteen vaiheet alusta loppuun vanhojen valokuvien, kaitafilmien ja haastattelujen avulla. Naisten seksuaalivähemmistöjen oikeuksien puolesta tekemään työhön viitataan, mutta elokuvan yhteiskunnallinen juonne jää syrjemmälle kauniin rakkaustarinan noustessa pääosaan.

- Päivi Kärkkäinen

Over gaden under vandet, Tanska, 2010

Näyttelijänä ja tv-ohjaajana paremmin tunnetun tanskalaisen Charlotte Sielingin esikoispitkä kuvaa hyvinvointivaltion pahoinvointia yllätyksettömästi ja latteasti. Kööpenhaminaan sijoittuvan elokuvan keskipisteenä on uraputkeen syvälle uponnut näyttelijä Anne (Sidse Babett Knudsen), jonka karilla oleva avioliittokaan ei saa häntä ymmärtämään oman käytöksensä lapsellisuutta ja vastuuttomuutta. Erinomaisesti näytelty ihmissuhdedraama nostaa esiin useita erilaisia avio- ja perhehelvettejä. Löyhästi toisiinsa limittyvistä perhetarinoista ei kuitenkaan löydy tarpeeksi omaperäistä kerrottavaa, eivätkä ylöspanoltaan jäykän elokuvan yksiulotteiset henkilöhahmotkaan herätä katsojassa tippaakaan myötätuntoa.

- Päivi Kärkkäinen

Prayers for Bobby, Yhdysvallat, 2009
Golden Globe -ehdokkuudella roolistaan huomioitu Sigourney Weaver tekee loistavaa työtä Raamatun sanaan sokeasti luottavana äitinä, joka ei kykene hyväksymään oman poikansa homoseksuaalisuutta. Tositapahtumiin perustuva, äärimmäisen surullinen elokuva käy läpi yhden perheen tarinan sentimentaalisen melodraaman keinoin. Weaver sekä Highlander (1986) -ohjaajana parhaiten muistettava Russell Mulcahy luotsaavat elokuvaa varmalla otteella vastenmielisintä patetiaa vältellen ja pitävät taitavasti huolen siitä, että katsojan myötätunnolle löytyy aina sopiva, vaikka muuttuvakin, kohde. Joitakin turhan yksinkertaisia kerrontaratkaisuja ja mutkien oikomisia lukuun ottamatta Prayers for Bobby on koskettava tarina uskonnollisen fundamentalismin vaaroista ja väkevä puheenvuoro seksuaalisen tasavertaisuuden puolesta.

- Päivi Kärkkäinen

Prinsessa, Suomi, 2010

Dokumenttiohjaajana ansioituneen Arto Halosen ensimmäinen pitkä fiktioelokuva on kuvaus Prinsessana paremmin tunnetun Anna Lappalaisen elämästä. Kellokosken mielisairaalassa lähes koko elämänsä asunut Lappalainen tunnettiin kylällä värikkäänä hahmona, jonka tempauksista puhuttiin ympäri Suomen. Terävimmillään tositapahtumiin pohjaava elokuva on kysyessään, kuka mielenterveyden tai -sairauden rajat määrittää ja näyttäessään, kuinka ajan henki ja arvostukset vaikuttavat yksilön elämään - teema, jota Halonen on käsitellyt myös dokumenteissaan. Katja Kukkolan vahva roolityö kantaa elokuvaa vaivatta, jäykissä sivurooleissa petrattavaa olisi ollut enemmän.

- Päivi Kärkkäinen

Solomon Kane, Iso-Britannia / Tšekki / Ranska, 2009
Conan barbaarin luojan Robert E. Howardin vähemmän tunnettu hahmo taistelee pimeyden voimia vastaan trilogiaksi suunnittellussa miekka & magia -mätössä. Sielunsa paholaiselle myynyt palkkasoturi elää nykyisin katuvaisena luostarissa, mutta ajautuu takaisin tappohommiin puolustautuessaan kansaa orjuuttavaa velhoa ja tämän sadistisia käskyläisiä vastaan. Lähdemateriaalin lähtökohtia kummallisesti muunteleva toimintaseikkailu ottaa parhaat palansa H. P. Lovecraftin maailmasta ja onkin parhaimmillaan groteskissa fantasiakuvastossa, mutta tuskaansa huutava Solomon Kane ja tarinan ylikorostettu raamatullisuus tekevät lopputuloksesta pahimmillaan tahattoman koomisen. Kahdella näppärällä kauhupätkällä, sotahorrorilla Deathwatch (2002) ja survival-slasherilla Wilderness (2006), yllättänyt Michael J. Bassett herättää kuitenkin keskiaikaisen maailman näyttävästi henkiin tehokkailla väkivaltakohtauksilla, tyylikkäillä tehosteilla ja tuomiopäivän tunnelmalla. Kohtalaisen tuntematon brittinäyttelijä James Purefoy ei ole nimiroolissa se karismaattisin karpaasi, mutta yrittää kovasti ja sopii karun pulp-antisankarin saappaisiin ainakin ulkonäkönsä puolesta. Taustatukea antavat takuuvarmat Pete Postlethwaite ja itse Skånen susi, Max von Sydow.

- Arto Lappalainen