Alkuperäinen nimi: 
Ghost of the Needle
Julkaisija: 
Valmistusvuosi: 
2003
Valmistusmaa: 
Käsikirjoittaja: 
Ikäsuositus: 
K18
Kesto: 
85
Ghost of the Needle
Sami Turunen, Ke, 19/01/2005 - 00:00

Elokuva

Jacob (Brian Avenet-Bradley) on lahjakas, mutta mieleltään sairas valokuvataitelija. Hän kuvaa kaikkea muuta paitsi ihmisiä, tai ainakin melkein. Jacobin pimeä ja salattu puoli on intohimoisen kiinnostunut nuorten naisten potrettikuvista. Asiassa ei ole mitään ihmeellistä, paitsi se, että Jacob haluaa kuvata ainoastaan kuolleita naisia. Hän kokoaa omaa erikoisgalleriaansa kuolonkuvista ja säilöö uhrinsa ilmatiiviissä paketeissa studionsa (iso varastorakennus) pohjakerrokseen muistoiksi. Mies ei itse tiedä, miksi tai koska hän muuttui murhaajaksi. Hän vain tappaa, koska se palvelee hänen taidettaan.

Muun maailman tietämättä Jacobin kokoelma kasvaa tasaiseen tahtiin, kunnes eräänä päivänä hän epäonnistuu puolittain tehtävässään. Rimpuileva uhri pääsee pakoon, mutta kuolee muutamaa minuuttia myöhemmin Jacobin antamaan myrkkyruiskeeseen. Valokuvaaja loukkaa rytäkässä päänsä ja alkaa tärskyn aiheuttamana nähdä hallusinaatioita: uhrit nousevat vainoamaan ja vaativat velkojaan maksettavaksi. Yksi oudoista kolkuttelijoista on Jacobin isä, joka ilmestyy kerta toisensa jälkeen kuin tyhjästä höyryävään pannuhuoneeseen verinen putkenpätkä kädessään. Jacob huomaa tuntevansa ensimmäistä kertaa elämässään pelkoa, ja syystäkin - hän aistii ympärillään tuntemattoman uhkan.

Ghost of the Needle on kertomus sisäisesti kuolleesta sarjamurhaajasta, joka joutuu maksamaan tekemästään vääryydestä odottamattomalla tavalla. Elokuvan idea on suhteellisen mielenkiintoinen, mutta toteutus jää valitettavan heikolle tasolle. Tarina sisältää paljon aukkoja, eikä pahemmin Jacobin tarinaa selittele: isä oli väkivaltainen ja pojasta tuli murhaaja. Suurin kompastuskivi on kuitenkin itse rooleissa, sillä amatööreistä koottu näyttelijäkaarti saa aikaiseksi vain alleviivatun jäykkää ja epäuskottavaa jälkeä. Roolisuoritukset ovat ponnettoman pinnallisia ja dialogin artikulointi enemmän tai vähemmän väkinäistä. Elokuva onkin parhaimmillaan kohdissa, joissa musiikki ja äänitehosteet hoitavat äänellisen kerronnan.

Muuten kauhuelokuville tuttua väristystä ei Ghost On The Needlen kohdalla synny oikeastaan missään vaiheessa. Tarina käyttää toki hyväkseen perinteisiä kauhuelementtejä, mutta ne saattavat toimia vain silloin tällöin ja riippuen siitä, puhutaanko kohtauksessa vai ei. Lisäksi varsin yksioikoiseksi rakennettu juoni luottaa liikaa kliseisiin ja turvallisiin valintoihin: mm. tapahtumat sijoittuvat isoon varastorakennukseen, jossa taskulampun rajaama näkymä löytää varjoja sieltä täältä. Elokuvan on ohjannut, käsikirjoittanut ja näytellyt Brian Avenet-Bradley. Miehen tililtä löytyy muutama Ghost of the Needlen tasoinen kauhuttelu.

Kuva

R3-julkaisun letterbox-kuva on tasoltaan melko heikko. Terävyys ja värit ovat yleisesti kohdallaan, mutta musta on selvästi harmaan puolella ja toistuu vihertävänä. Lisäksi kohinaa ja artifakteja esiintyy melko runsaasti. Kuvaus ja kuvakulmat ovat elokuvan muuhun tasoon verrattuna yllättävän hyvällä mallilla.

Ääni

Yksi kauhuelokuvan isoimmista elementeistä on jätetty Ghost of the Needlen kohdalla valitettavan vähälle: mukana on vain stereoraita. Kun varsinaista tilavaikutelmaa ei synny, ei etukanavien tarjoilema äänimaailma paljon kehuja kerää. Dialogi toistuu onneksi kiitettävän selkeästi. Äänitehosteet ja musiikki ovat tyydyttävällä tasolla.

Lisämateriaali
Mukaan on saatu vain elokuvan traileri sekä pari muuta kauhuelokuvatraileria.

Yhteenveto

Ghost of the Needle on idealtaan keskinkertainen ja toteutukseltaan erittäin huono kauhuelokuva. Ala-arvoiset näyttelijäsuoritukset eivät saa pelonväristyksiä pintaan, vaan kokonaisuus jää amatööritasolle. Vaikka Ghost of the Needle näki päivänvalon Cannesissa vuonna 2003 ja se on palkittu muillakin filmifestivaaleilla, muistuttaa elokuva enemmän kansakoulun videokerhon työtä kuin kansainväliseen levitykseen päässyttä tuotantoa.

Kuvasuhde: 
2.35:1
Alkuperäiskieli: 
Levymäärä: 
1
Aluekoodi: 
Ääni: 
Dolby Digital Stereo
Bonukset: 
- traileri - muita trailereita
Arvosana DVD:lle: 
Arvosana kuvasta: 
Arvosana äänestä: 
Arvosana bonusmateriaaleista: 
Pakkotekstitys: 
On
Kuvagalleria: 


Copyright © FilmiFIN 2004 - 2016