Elokuva
Vuonna 1983 Keski- ja Pohjois-Afrikassa sijaitsevassa Sudanissa syttyi toinen sisällissota, taustallaan kahtia jakanut kiista uskonnosta ja mittavista öljyvaroista, jonka seurauksena tuhannet orvoiksi jääneet lapset ja nuoret pakenivat jalan tuhansia kilometrejä etsiessään turvapaikkaa naapurivaltioista. 17 vuotta kansanmurhan jälkeen, 3600 pakolaisista sai turvapaikan Yhdysvalloista, mutta pääsy luvattuun maahan ei suinkaan lopettanut taistelua tulevaisuudesta, vaan aloitti sen uudessa muodossa.
Vuonna 2000 neljä näistä Sudanin kadonneiksi lapsiksi kutsuttua, nyt jo nuorta aikuista, Jeremiah (Ger Duany), Paul (Emmanuel Jai), Mamere (Arnold Oceng) ja tämän sisko Abital (Kuoth Wiel), saapuvat Yhdysvaltoihin, mutta joutuvat erotetuiksi toisistaan, Abitalin päätyessä Bostoniin. Mieskolmikon ottaa Kansas Cityssa vastaan ultrakiireinen sosiaalityontekijä Carrie Davis (Reese Witherspoon), jonka tehtävä on hankkia näille työtä maassaololupa -ehtojen täyttämiseksi. Ennakkoluulot, kielimuuri ja musertava byrokratia asettavat hyville hankkeille kuitenkin esteitä milloin minkäkin asetuksen ja lainkohdan muodossa, mutta silkalla sinnikkyydellä on ennenkin menty läpi vaikka harmaan kiven.
Kanadalaisen Philippe Falardeaun ohjaama The Good Lie on asiallinen ja ajatuksekas, tositarinaan pohjaava kuvaus maailmasta, jossa elimme ja elämme yhä. Avun tarve sotaa käyvissä maissa on huutava ja aina entien kärsivä kansanosa löytyy valtioiden köyhimmästä väestöstä, rajaseuduilla omassa rauhassaan elelevistä asukkaista, jotka joutuvat valtapolitiikan ruhjovan rautasaappaan tallomaksi. Vaikka elokuvan posteri antaakin odottaa melankolista niiskudraamaa, jossa valkoinen amerikkalainen laittaa kuin taikaiskusta muutaman kehitysmaasta tulevan surkimuksen elämän järjestykseen, The Good Lie ei onneksi siltäkään osin täytä pelkoja, vaan keskittyy ansiokkaasti päähenkilöidensä taustoihin ja kokemuksiin ilman turhaa kyynelkanavien manipulointia.
Margaret Naglen fiksu käsikirjoitus ei sorru halpahintaiseen melankoliaan, vaan pitää fokuksen arjessa ja näyttää sisuksissa saakka tuntuvasti, että hyvän tekeminen on usein käytännössä huomattavasti hankalampaa kuin pelkkä poliittinen päätös toisten auttamisesta, varsinkin kun kulttuurierot pakolaisten ja kohdemaan käytännöt eroavat toisistaan kuin yö ja päivä. Vahvana voimana kaiken taustalla kulkee myös kaihoisa koti-ikävä ja ystävien kaipuu, jonka pohjaton musertavuus tuodaan esille harkitun hienovaraisesti.
Sudanin kansanmurhan taustoja kuvasi myös Gerard Butlerin tähdittämä ja Marc Forsterin ohjaama Machine Gun Preacher (2011), jossa parannuksen tehnyt narkkarikonna otti elämän asiakseen sudanilaislasten auttamisen, mutta toisin kuin väkivaltaisen vigilantissa Machine Gun Preacherissa, The Good Lien näkökulma ja fokus on sodan jaloista paenneissa, ei keinoista piittaamatta Herran nimeen hyvää tekevässä länsimaisessa katumusharjoituksessa.
Reese Witherspoon tekee kelpo rutiiniroolin uraohjus Carriena, joka pomonsa Jackin (Corey Stollin hieno roolityö) varoituksista huolimatta ottaa kovia kokeneiden ihmisten asiat hyvinkin henkilökohtaisesti. Sarah Baker piristää pienessä roolissa kristillisen liikkeen innokkaana hyväntekijänä Pamelana. Elokuvan todelliset tähdet ovat kuitenkin Arnold Oceng ja omakohtaisiakin kokemuksia Sudanin julmuuksista omaavat Ger Duany, Emmanuel Jai sekä Kuoth Wiel, joiden kautta kovat kokemukset tulevat kouriintuntuvasti todeksi.
Yhteenveto
Hallittu ja kollektiivisena muistutuksena todellisuudesta tärkeäkin elokuva, jonka sisin teesi on täyttä asiaa: Hyvään valheeseen voi aina uskoa.
- Kirjaudu sisään lähettääksesi kommentteja