Alkuperäinen nimi: 
Green Hornet, The
Lajityyppi: 
Valmistusvuosi: 
1966
Valmistusmaa: 
Käsikirjoittaja: 
Musiikki: 
Tuottaja: 
Kesto: 
90
Green Hornet
Vesa Jalkanen, Ke, 15/09/2004 - 00:00

Elokuva: 

 

Kuusikymmenluvun puolivälissä Yhdysvalloissa suositun Batman televisiosarjan tuottajat päättivät luoda toisen supersankarisarjan. Näin sai alkunsa Green Hornet. Green Hornet oli 30-luvulla erittäin suosittu George W. Trendlen luoma radiokuunnelmasarja. Batman sarjan tavoin myös The Green Hornetin päähenkilöinä on rikollisia vastaan taisteleva parivaljakko. Green Hornetin nimikkohahmoa sarjassa esitti Van Williams. Päivisin hän oli liikemies Britt Reid, mutta öisin hän puki ylleen vihertävän puvun ja maskin ja lähti jahtaamaan rikollisia. Apurinaan hänellä oli Bruce Leen esittämä Kato mustassa asussaan ja maskissaan.

 

Alussa sarjaan kohdistui suuria odotuksia ja Foxilla oli suunnitelmat 30 episodin valmistamisesta. Mutta Green Hornet ei saanut suosiota Batmanin tavoin ja sarjan valmistus lopetettiin ensimmäisen tuotantokauteen 26 episodin jälkeen. Markkinointikikkana Green Hornet ja Kato vierailivat useammankin kerran Batman sarjassa vierailijoina, mutta sekään ei onnistunut tuomaan sarjalle riittävää suosiota. Viimeinen episodi esitettiin 14. huhtikuuta 1967. Sarjan lopuksi esitettiin kaksiosainen tarina, jossa Green Hornet ja Kato kohtasivat vanhat tuttunsa Batmanin ja Robinin. Aluksi parivaljakot taistelivat toisiaan vastaan päätyen tasapeliin ja lopulta nelikko yhdisti voimansa taistellessaan tarinan pahaa konnaa vastaan.

 

Green Hornet ei suinkaan ollut Batman klooni vaan sarjat olivat hyvin erilaisia. Molemmissa tosin supersankarien parivaljakko taisteli rikollisia vastaan ja molemmilla oli apunaan mitä ihmeellisimpiä teknisiä vempaimia. Mutta kun Batman ja Robin taistelivat mahtipontisia toinen toistaan oudompia rikollisia polkuja kulkevia kummajaisia vastaan, Green Hornetin ja Katon viholliset olivat maan läheisempiä. Vastassa oli niin järjestäytynyt rikollisuus mafian kaltaisine klikkeineen tai muuten vain vinksahtaneet rikollismielet. Batman ja Robin työskentelivät lainkuuliaisesti poliisien rinnalla, kun Green Hornet ja Kato olivat omillaan ja pakenivat tapahtumapaikoilta ennen poliisien tuloa. Itse asiassa melkein kaikki luulivat, että he olivat rikollisia. Tämä tuleekin erittäin hyvin esille tämän levyn ensimmäisessä episodissa The Hunter and the Hunted. Green Hornet oli huomattavasti Batmania synkempi, ehkäpä liian synkkä, jotta yleisö olisi osannut ottaa sarjaa omakseen.

 

Bruce Leellä oli sanansa sanottavana kungu fu kohtausten tyyliin. Vaikka hän ei varsinaisesti päässyt loistamaan, pääsi hän kuitenkin demonstroimaan kiinalaista kungfua esittäen varsin mainioita ja realistisen tehokkaita iskuja ja potkuja. Tosin kaikki taistelut olivat hyvin lyhyitä ja hetkessä ohi. Amerikkalainen televisiota katsova yleisö piti niitä täysin epärealistisina ja uskomattomina. Itse asiassa Bruce Lee joutui hidastamaan iskujaan jotta kamera ehti pysymään mukana. Parhaaseen Prime Time katseluaikaan esitetyllä sarjalla oli muutenkin tiukat säännöt ja rajoituksensa. Episodilla oli vain puoli tuntia lähetysaikaa ja mainokset veivät luonnollisesti tästä oman osansa. Tässä ajassa piti esitellä tarinan puitteet, konnat, käytetyt erikoisvälineet, kungfu kohtaukset ja saattaa tarina päätökseen. On siis ymmärrettävää ettei henkilöhahmojen kehittelyyn jäänyt pahemmin aikaa.

 

The Hunter and the Hunted

 

Britt Reid on miljonääri, jonka bisneksiin kuuluu Daily Sentinel sanomalehti ja DSTV televisioasema. Reidillä ja Katolla on salainen toinen henkilöllisyys alamaailman puolella. Vaikka he itse asiassa taistelevat rikollisia vastaan Green Hornetia ja hänen apuriaan pidetään rikollisina. Salaperäinen järjestö on ottanut tehtäväkseen puhdistaa rikollisen aineksen pois katuja pilaamasta ja tähän päämäärään pyrkiessään he murhaavat rikollisorganisaatioiden pomohahmoja. He valitsevat suurena rikollisena pitämänsä Green Hornetin tärkeimmäksi kohteekseen ja lähettävät tappajalauman hänen ja Katon kimppuun. Tällä kertaa Bruce Leen ei tarvinnut taistella paljain käsin, vaan hän esitteli yleisölle peruskiinalaisen aseen nunchakun, jota hän oli tuleva käyttämään myöhemmin Hongkongissa huomattavasti tehokkaammin ja vakuuttavammin.

 


Invasion from Outer Space Parts 1 and 2

 

Jos The Hunter and the Hunted tarjosi realistisempaa alamaailman kuvausta, kaksiosaisen Invasion from Outer Space tarinan pahis on elämää suurempi hahmo vähän varhaisten Bond elokuvien pahiksien tyylinen hahmo. Suoraan sanoen varsin huvittavan näköinen humanoidijoukkio hyökkää suoraan seinän läpi uhaten Brittiä, Katoa ja Brittin sihteeriä Lenore Casea.  Muukalaisjoukkion pomo, jota esittää ansioituneesti Larry Mann, kertoo heidän olevan avaruudesta tulleita muukalaisia, jotka olosuhteiden pakosta joutuivat laskeutumaan maahan. Varmoin ottein muukalaisten pomo esittää joukon vaatimuksia joihin on suostuttava, mikäli halutaan välttää avaruusolioiden hyökkäys maahan. Britt Reid lähettääkin muukalaisen viestin käyttäen omaa televisioasemaansa. Tämän jälkeen muukalaiset lähtevät, mutta ottavat panttivangikseen Lenoren. Koko humanoidijuttu osoittautuukin huijaukseksi, jonka takana on ilkeä tiedemies tri. Mabuse (Mann). Green Hornetin ja Katon tehtäväksi tulee pelastaa Lenore ja pyäyttää tri Mabusen ilkeät suunnitelmat. Bruce Lee ei tässä tarinassa juurikaan pääse loistamaan kungfu taidoillaan, vaan hänelle jää enemmänkin sivusta seuraajan ja autonkuljettajan rooli.

 


Praying Mantis

 

Jos IFOS tarjosi Bruce Leelle vähän tekemistä, Praying Mantis on tämän julkaisun episodeista Bruce Lee fanien kannalta kaikkein kiinnostavin. Chinatownissa kiinalaisrosvot terrorisoivat paikallisia ravintoloita. Rikollisryhmää johtaa praying mantis -tyylin kungfun mestari Lo Sing, jota esittää Conan the Barbarian elokuvasta tuttu Mako. Siispä Bruce Lee saa tällä kertaa vastaansa martial arts -ekspertin, kun Green Hornet ja Kato ryhtyvät tutkimaan Chinatownin tapausta. Lo Sing onnistuu yllättämään Katon heidän kohdatessaan ensimmäistä kertaa ja toisella kertaa Lo Sing pääsee pälkähästä hänen apureittensa ottaessa naispuolisen ravintolan työntekijän panttivangiksi. Mutta lopulta Kato pääsee selvittämään välinsä Praying Mantis -ekspertin kanssa. Tosin Lo Sing vaikuttaa hieman epäilevän kykyjään joutuessaan Katon kanssa vastakkain, eikä Bruce Lee tässäkään episodissa täysin pääse esittämään kykyjään.

 

The Green Hornet sarjan varsinaiseksi tähdeksi nousi Bruce Lee. Hän kiertelikin ympäri maata esiintyen radio- ja televisio-ohjelmissa, markettien avajaisissa, kungfu turnauksissa jne. Suurin osa sarjan saamasta fanipostistakin oli osoitettu Bruce Leelle. Mutta Green Hornetin tuomasta maineesta huolimatta lisärooleja ei sarjan lopettamisen jälkeen ilmaantunut. Bruce Lee ei onnistunut saamaan kasvojaan tunnetuiksi. Käyttihän hän suurimman osan aikaa Katon roolissa maskia. Niinpä Bruce Lee keskittyi jälleen siihen minkä hän tiesi osaavansa: kungfun opettamiseen. Elettiin vuotta 1967 ja vielä oli monta mutkaa matkassa ja useita vuosia edessä ennen kuin Bruce palasi Hongkongiin tekemään sittemmin klassikoiksi muotoutuneet martial arts -elokuvansa.

 





 Kuva:


Kun muistaa että puhumme 60-luvun televisiosarjasta, tuskin kukaan odottaa mitään huippulaatuista kuvaa. Eikä kuva mitenkään tyrmäävän laadukas olekaan. Lisäksi laatu vaihtelee runsaasti kohtauksesta toiseen. Toisinaan kuva on varsin hyväkin, mutta välissä taas hyvinkin rakeinen tai suttuisen pehmeä. Jonkin verran on havaittavissa roskaisuutta ja naarmuja. Joissain pimeän ajan otoksissa on ajoittain vaikeaa ellei miltei mahdotonta nähdä. Mustaa löytyy suurimman osan aikaa riittävästi ja väritkin näyttävät useimmiten olevan varsin oikein. Varsinkin iho näyttää luontevalle. Tosin välillä värit vaikuttavat varsin hailakoilta.

 

Mutta suurin ihmetyksen aihe on kuvan letterboksaus. Olisi luullut, että 60-luvulla televisiolle tehty sarja olisi ollut normaalin television kuvasuhteella eli 4:3. Mutta yllättäen levyltä löytyykin ei anamorfinen widescreen ja kuvasuhde on osapuilleen 1,85:1. Tässä on kaksi vaihtoehtoa: The Green Hornet kuvattiin alun perin filmille, josta aikanaan maskattiin 4:3 televisioille sopiva kuva, tai DVD versioon on kuvan ylä- ja alalaitoihin lisätty mustat raidat, jotta DVD leffoja ostavalle suurelle yleisölle saadaan meidän niin suuresti halajama widescreen versio. En ole onnistunut mistään saamaan vahvistusta, että The Green hornet olisi tuolloin kuvattu filmille. 

 

Tosin DVD levyn takakannessa väitetään, että kyseinen sarjan neljästä episodista koostettu elokuva olisi digitaalisesti remasteroitu 35mm originaalilta filmiltä alkuperäisellä kuvasuhteella 1.85:1, kuten se Hongkongin teattereissa esitettiin 1974. On mahdollista että tämä on teattereissa esitetty tällä kuvasuhteella, mutta kuvattiinko se 1.85:1 versiona filmille vai ei? Bruce Leen kuoleman jälkeen sarjasta koottiin kaksi noin 90 minuutin mittaista 'elokuvaa', jotta yleisölle voitiin esittää 'uusia' vielä ennen näkemättömiä Bruce Lee elokuvia.

 

Hieman pelkään, että levyn widescreen olisi keinotekoisesti aikaan saatu peittämällä kuvaa ylhäältä ja alhaalta. Tämä kuulostaa uskomattomalta, mutta tällaista tehdään aivan oikeasti. Pahimmassa tapauksessa otetaan elokuvan p&s versio, josta jo alun perin puuttuu kuvamateriaalia sivuilta. Kun tästä vielä peitetään kuvaa ylhäältä ja alhaalta, jotta saataisiin laajakuvaversio lopputuloksena on katselukelvotonta materiaalia.

 





Ääni:


Äänenä on monoa Dolby Digital 2.0 versiona. Mitenkään erikoisesta kuunteluelämyksestä ei siis ole kysymys, mutta kyllä ääniraita asiansa ajaa. Äänessä ei ole juurikaan kohinoita, rutinoita tai muitakaan häiriöitä. Aikansa rajoittuneen äänitysteknologian muistaen niin musiikki kuin äänitehosteetkin ovat varsin toimivia ja miksaus on onnistunut hyvin eikä eri äänen elementit peitä toisiaan alleen. Dialogistakin saa varsin hyvin selvää. Se on hyvä, sillä minkään valtakunnan tekstityksiä ei mukana ole.

 




 
Lisämateriaali:
 

Lisämateriaalia ei ole mukana paljoa, mutta eipä sitä varmasti helpolla mistään ole löydettävissäkään tämän ikäiseen televisiosarjaan. Eihän tuolloin ollut tapana tehdä mitään 'Näin tehtiin...' dokumentteja. Silti olisi ollut mukavaa, jos Brentwoodin pojat olisivat etsineet käsiinsä jonkun asiasta tietävän ja vaikka tehneet vaikka sarjan taustoja selvittelevän haastatelun tai vaikkapa tekstimuotoisen esseen. 
     
Kuvagalleria esittää valokuvia taustamusiikin säestämänä. Mukana on tuotantovaiheessa otettuja kuvia ja kestoa kuvasikermällä on 2 min 45 s. Toisin kuin itse elokuvan monoäänet tässä kuvasikermässä, kuten menuissa yleensäkin, musiikki on stereona.

 

Lyhyt dokumentti (~14 min) joka esittelee sarjassa käytetyn auton, The Black Beauty. Nykyinen omistaja Louis Binge kertoo auton historiasta ja kuinka se ajautui hänen omistukseensa. Dean Jeffries rakensi auton sarjaa varten. Kun Louis Binge sai auton omistukseensa, se oli jo päässyt ruostumaan pahaan kuntoon. Mutta eipä hätää. Binge palkkasi Jeffriesin kunnostamaan auton kuntoon. Dokumentissa Binge esittelee autoa ja sen salaista asejärjestelmää. Tämä dokumenti onkin ainoa mahdollisuus tutustua Katon ohjastaman kulkuvälineen saloihin sillä levyllä olevissa episodeissa ei asejärjestelmän käyttöä valitettavasti demonstroida lainkaan. Auto oli mattamusta vuoden 1966 mallia oleva Chrysler Imperial, mutta sopivasti kustomoitu versio, jonka valmistaminen maksoi 50.000 taalaa eli kohtuullisen suuren kasan rahaa. Aseistuksena autossa oli mm. raketit ym. hauskaa. Vihreän sävyiset ajovalot kamerajärjestelmän avulla mahdollistivat näkyvyyden jopa neljän mailin päähän.

 

Bruce Lee Fight menu on nimensä mukaisesti menuvalikko josta voi hypätä suoraan seitsemään Bruce Leen taistelukohtaukseen. Ei tämä mitenkään erityinen lisämateriaali ole, sillä menun avulla siirrytään ainoastaan 'elokuvan' taistelukohtauksiin, eikä sinällään tarjoa mitään ylimääräistä.

 






Yhteenveto:
 

The Green Hornet on oman aikakautensa tuote jolla on oma kulttistatuksensa. Sarjan saaman maineen takana yhtenä merkittävänä syynä on takuulla Bruce Leen läsnäolo. Taistelujaksot olivat aikanaan jotain uutta ja ihmeellistä amerikkalaiselle televisiota katselevalle suurelle yleisölle. Tänä päivänä niitä ei voi pitää niin kovinkaan ihmeellisinä. Toki Bruce Lee esittää joitain varsin hyviä potku- ja iskusarjoja, mutta kaikki taistelut loppuvat lyhyeen. Tarjoaahan The Green Hornet mahdollisuuden nähdä kappaleita Bruce Leen varhaisesiintymiä ajalta ennen hänen paluutaan Hongkongiin tekemään ne elokuvat, jotka tekivät hänestä kuuluisan.


Levy sinällään on varsin hyväksyttävää tasoa. Puutteistaan huolimatta kuva on jokseenkin tyydyttävä ja äänet ajavat asiansa. Se suuri kysymys on miksi televisiosarjaa ei voitu julkaista sellaisenaan vaan episodeja piti mennä yhdistelemään teennäisesti muka-elokuvaksi. Mutta onhan tämäkin tyhjää parempi ja ainoa mahdollisuus tutustua sarjaan ja Bruce Leen roolisuoritukseen Katona.
Kuvasuhde: 
1,78:1
Alkuperäiskieli: 
Levymäärä: 
1
Aluekoodi: 
Lisätietoa: 
Arvostelu on alunperin julkaistu DVD Plazalla.
Ääni: 
Dolby Digital 1.0
Bonukset: 
Dokumentti kuvagalleria indeksi Bruce Leen taistelukohtauksiin
Arvosana DVD:lle: 
Arvosana kuvasta: 
Arvosana äänestä: 
Arvosana bonusmateriaaleista: 
Kuvagalleria: 


Copyright © FilmiFIN 2004 - 2016