Haastattelussa Markku Pölönen
Vesa Jalkanen, Ti, 26/07/2005 - 00:00



Kuka?

Nostalgisista maaseutukuvauksistaan tunnetuksi tullut Markku Pölönen kuuluu viimeisen vuosikymmenen suosituimpiin kotimaisiin elokuvan tekijöihin. Jo vuonna 1993 valmistunut esikoisteos Onnen maa ennakoi uutta suomalaisen elokuvan nousukautta ja siitä lähtien Pölönen elokuvineen on saanut nauttia kansan suosiosta.

 Haastattelu

FilmiFIN:

Miten tulit alun perin lähteneeksi alalle? Mistä kiinnostus elokuvia ja ohjaamista kohtaan syntyi?

Markku Pölönen: Sukuni on piilottanut jyviä lähes neljäsataa vuotta. Vanhan kaavan mukaan tilaa hoitamaan jää vanhin poika, muut ohjataan muihin hommiin. Tässä perusasetelma. Koulussa pädin kuvaamataidossa ja suomen kielessä. Lukiossa innostuin animaatioista. Porasin saksan kielopin keskelle peukalon mentävän reiän saadakseni kirjasta animaatioplärän. Pyrin teatterikouluun lukion toisella, ja Taideteolliseen Korkeakouluun pääsin armeijan jälkeen. Elokuva- ja TV-työn laitokselle pyrin kaksi kertaa. Molemmilla kerroilla minulle naurettiin. Osa kansaa nauraa edelleen. Ensimmäisen kokonaisen elokuvani ohjasin 1980 keväällä. Se kuvattiin super-8 filmille, ja sen nimi oli No Exit. Kuten usein nuorten miesten ensimmäiset elokuvat kertovat nuoresta miehestä, joka sekoaa, No Exit kertoi nuoresta miehestä, joka sekoaa. Näyttelin itse pääosaa.

FilmiFIN: Olet elokuvissasi kuvannut suomalaisuutta, mennyttä aikaa ja erityisesti maaseutua vahvalla otteella. Mistä rakkaus pidättäytyä tässä aiheessa? Voitko kuvitella ohjaavasi vuoristoratamaista kaupunkilähiödraamaa, jossa avioliitot repeilevät, perheet riitelevät ja lapset itkevät suljettujen ovien takana?

Markku Pölönen: Maaseudulla on paljon mukavampaa tehdä kesällä elokuvaa; ei ole liikenteen meteliä, eivätkä densat bamlaa skeidaa. Olen asunut kaksi ensimmäistä vuosikymmentäni Jumalan selän takana, ja muuttanut sinne uudestaan. Sieltä on turvallista huudella. Ja kysymyksen jälkimmäiseen osaan voin vastata vakaumuksella: en koskaan tule tekemään kuvatunlaista elokuvaa.

FilmiFIN: Kerroit lopettavasi elokuvien teon, mutta ovatko ajatuksesi muuttuneet menestystä keränneen Koirankynnen leikkaajan (2004) jälkeen? Vieläkö sinulla riittää tarinoita, joita haluaisit kirjoittaa ja ohjata. Mitkä ovat tulevaisuuden suunnitelmasi?

Markku Pölönen: Lopetuspäätös johtui tuolloisista tuotanto-olosuhteista. Päätin jatkaa, kun ilmeni, että olen päässyt asemaan, jossa voin itse määrätä tekemisen rytmin ja aikataulut. Rakastan elokuvien ohjaamista, mutta vihaan kiireestä johtuvaa paniikkia, josta seuraa hutilointia. Tarinoita kyllä riittää; parhaillaan käsikirjoitan pitää elokuvaa työnimeltä: LIEKSA!

FilmiFIN: Vaimosi Satu Sadinkangas on ollut vahvasti mukana mm. elokuviesi tuotantopuolella. Onko kiinnostus elokuvia kohtaan ollut aina yhteinen intohimonne vai syntyikö se vasta myöhemmin? Milloin synergianne on vahvimmillaan ja milloin vähemmän vahvimmillaan?

Markku Pölönen: Satu on pikkuhiljaa siirtymässä tuotantopuolelta päätoimiseksi käsikirjoittajaksi. Hän on TV-sarjamme Karjalan Kunnailla käsikirjoitusryhmän jäsen. Tapasimme elokuvan Kivenpyörittäjän kylä kuvauksissa, ja siitä lähtien on rakkautta riittänyt - myös elokuvalle. Parhaimmillamme olemme kovissa paineissa, olemme raudanluja taistelupari.

FilmiFIN: Olet myös käsikirjoittanut elokuviasi. Millainen prosessi käsikirjoittaminen sinulle on? Millainen on hyvä elokuvakäsikirjoitus?

Markku Pölönen: Nytkin parhaillaan minun pitäisi kirjoittaa käsikirjoitusta, jonka ankara deadline on tuota pikaa. Käsikirjoittaminen on pääosin kärsimystä, ei niinkään se ideointi, mutta se tekstimassan tuottaminen. Kirjoitan tekstin uudelleen vähintään kuusi kertaa. Onnelliseksi tekee täysin virheetön ja kauniisti printattu valmis käsikirjoitus; pilvilinnan piirustukset. Hyvä käsikirjoitus on minulta vielä kirjoittamatta. Elokuvani ovat muutenkin niinkuin taitamattoman ihmisen tekemät karjalanpiirakat: sisältöä on niin että yli tursuaa, mutta muoto mättää. Hyvässä käsikirjoituksessa on luja, yksinkertainen rakenne, jonka dramaturginen rautalankarunko ei kuitenkaan törrötä esillä. Hyvässä käsikirjoituksessa tunne kulkee oikein.

 

 

FilmiFIN: Onko mielessä juolahtanut alkaa valloittaa ulkomaita aina USA:ta myöten nyt kun kotimaassakin on tullut melkoisesti kultaa ja kunniaa kuin vain on ollut mahdollista?

Markku Pölönen: Elokuvan Lieksa englanninkielinen nimi on Matriachy, tähtäämme sillä ulkomaiseen oscariin. Elokuvan henkilöt, Horttanaisten suku, puhuvat englantia jamaikalaisittain murtaen.

FilmiFIN: Suomalaisissa elokuvissa pyörivät aina ne samat Pääkköset, Summaset ja Franzenit ja uusia kasvoja nähdään aniharvoin - silloinkin vain pienissä sivurooleissa. Mistä tämä johtunee, onko kyseessä pelkkää markkinointia ja elokuvan menestyksen varmistamista?

Markku Pölönen: Hyvät näyttelijät ovat hyviä näyttelijöitä, joskin yksi poikkeus listassasi on. Elokuvan tekemisessä on miljoonia muuttujia; on hyvä jos on onnistunut luomaan johonkin näyttelijään työsuhteen, joka pitää kaikissa tilanteissa. Luottonäyttelijät ovat kultaa kalliimmat. Suomessa ei ole tähtikulttia, jos elokuva on paska, sitä ei pelasta yksikään näyttelijä.

FilmiFIN: Jos katsojaluvut ja saavutettujen palkintojen määrä lasketaan yhteen, niin olette yksi Suomen menestyksekkäimpiä elokuvaohjaajia. Miten sitä pysyy ns. maan pinnalla - nöyränä?

Markku Pölönen: Ohjaajan on syytä olla nöyrä, koska elokuvan menestys on vain pieneltä osalta hänen ansiotaan. Elokuvan tekemiseen osallistuu parhaimmillaan satoja ihmisiä. "Kuvausryhmä on bändi" , totesi viisaasti Matti Pellonpää-vainaa.

FilmiFIN: Keitä ohjaajakollegoitasi arvostat?

Markku Pölönen: Periaatteessa jokainen näissä tuotanto-olosuhteissa, näillä rahoilla valmiin elokuvan aikaan saava ohjaaja ansaitsee ainakin myötätuntoa. Pieni lista: Matti Kassila, Matti Ijäs, Aki Kaurismäki, Aku Louhimies ja Klaus Härö. Näistä kaksi viimeiseksi mainittua lyövät kansainvälisesti läpi lähimmän viiden vuoden aikana.

FilmiFIN: Mikä on paras näkemäsi elokuva ja miksi?

Markku Pölönen: Mahdoton kysymys. Elokuvia on kaikkiin mielialoihin. Elokuva joka laittaa itkemään onnesta on Frank Capran Ihmeellinen on elämä.

FilmiFIN: Toimit digitaalisen lyhytelokuvien levityskanavan ja elokuvasta kiinnostuneiden kohtaamispaikan www.pixoff.net suojelijana. Kuinka päädyit mukaan kyseiseen projektiin? Haluaisitko kertoa kyseisestä projektista enemmän?

Markku Pölönen: Minut pyydettiin suojelijaksi. Pidän pixoffia hyvänä kanavana lyhytelokuville, tuottajat voivat käydä sieltä bongaamassa lahjakkuuksia.

FilmiFIN: Kuinka näkisit elokuva-alan koulutuksen nykytilan maassamme? Onko koulutustarjonta riittävää ja laadukasta? Löytyykö (uusia) kyvykkäitä tekijöitä?

Markku Pölönen: Suomalaisella elokuvalla ei ole mitään hätää. Mitään muuta siltä ei puutu kuin rahaa, eikä sitäkään kuin sen verran, että olisimme muiden pohjoismaiden kanssa samalla viivalla. Elokuvien tekijäkunnassa tapahtuu aina välillä sukupolven vaihdos. Itsekin tunnen kuuluvani jo dinosauruksiin.

FilmiFIN: Voisitko kertoa jotain tulevista projekteistasi?

Markku Pölönen: Suomalaisen elokuvan budjetilla saa kymmeniä tuhansia pulloja Koskenkorvaa, nee, ajatella.


Kuvagalleria: 

Lisää uusi kommentti



Copyright © FilmiFIN 2004 - 2016