FilmiFIN julkaisee yksinoikeudella Simon Peggin haastattelun, jossa näyttelijä kertoo uudesta elokuvastaan Mission: Impossible - Ghost Protocol. Vastikään DVD:lle ja Blu-raylle julkaistu elokuva jatkaa tuttua agenttitarinaa, jonka pääosassa nähdään Tom Cruise. Lue, mitä näyttelijällä oli sanottavaa.

Lue samalla Jussi Pellonpään elokuva-arvostelu
Sekä J. Pikkaraisen arvio elokuvan blu-ray-julkaisusta

Simon Pegg

Kysymys: Oletko nähnyt elokuvan?

Vastaus: Näin keskeneräisen version elokuvasta, ja se oli loistava – se piti aidosti otteessaan, vaikka tiedän mitä elokuvassa tapahtuu. *nauraa* Brad Bird on mestarillinen tarinankertoja ja osaa luoda jännitteitä tuttuihinkin tilanteisiin. Se on todellinen saavutus.

K: Kerro hieman juonesta…

V: Siinä on syynsä, miksi elokuva on Ghost Protocol eikä Mission: Impossible 4. Minusta se aloittaa kokonaan uuden luvun Ethan Huntin tarinassa. Kun näimme hahmon ensimmäistä kertaa, se kertoi hänen kasvuajoistaan: hän oli nuori agentti, joka kehittyi kolmen rankan kokemuksen jälkeen ja päätyi lopulta perheelliseksi. Kun taas palaamme hänen elämäämme tässä osassa, kaikki on muuttunut. Hän on IMF-organisaation vanhempaa kastia, joka löytää itsensä tuntemattomalta kentältä sellaisessa tiimissä, jota hän ei välttämättä olisi itse valinnut. IMF-protokollahan menee niin, että tiiminjohtaja valitsee haluamansa aisaparit mukaansa, jotta tehtävä ei epäonnistuisi. Ethan puolestaan huomaa olevansa maailmanlaajuisessa uhkatilassa pääosin tuntemattomien agenttien kanssa. Joten se tilanne on lopulta elokuvan suola – eräänlainen agenttiperhedraama. Epäsopuisa perhe, joka yrittää tulla toimeen ja toimia keskenään. Ja katsoessani elokuvaa miellän sen olevan jopa suurempi uhka kuin juonen oikea ydinuhka. Heidän täytyy ensin setviä keskinäiset ongelmansa ennen kuin pystyvät hoitamaan maailman ongelmia. Ja pidän tästä lähestymistavasta, koska se vie kaiken niin henkilökohtaiselle tasolle. Elokuva on erittäin jännittävä, mielenkiintoinen ja täynnä upeita toimintakohtauksia, mutta kaiken keskellä on silti pieni tarina perheestä.

K: Bradin taustat ovat animaatioelokuvissa. Olitko yllättynyt hänen valinnastaan ohjaajaksi?

V: Se kävi järkeensä heti kun kuulin siitä. Sehän elokuvassa juuri parasta onkin, että Brad teki elokuvan. Hän on lahjakas tarinankertoja, ja kun katsot Ihmeperheen, Rottatouillen tai Rautajätin, huomaat kuinka hän tietää miten kameralla kerrotaan tarina. Ja jos hallitset sen animaatiossa, hallitset saman myös oikeasti, sillä se vaatii avaruudellista havaintokykyä, älykkyyttä ja dramaturgiantajua. Kuka ikinä ehdottikaan Bradia ohjaajaksi oli nero.

K: Kuka häntä ehdotti?

V: Luulen, että Tom Cruise ja J.J. Abrams miettivät kuka voisi ohjata elokuvan ja saivat tietää Bradin etsivän mahdollista loikkaa live-elokuvan puolelle. Ja mielestäni se oli todella hyvä päätös. Sarja oli päässyt jo jossain määrin päätökseen, ja elokuvien ohjaksissa ovat aina olleet lahjakkaat ja omaperäiset ohjaajat. Yksikään sarja – Alieneita ehkä lukuun ottamatta – ei ole ollut niin omanlaisensa. Ensimmäisen ohjasi Brian De Palma, toisen John Woo ja kolmannen Abrams, joten uudelleenkäynnistykseen tarvittiin jälleen tuoretta verta, ja Brad oli loistava valinta siihen. Tavallaan luulen, että hän oli ainoa oikea valinta, ja nyt kun olemme saaneet elokuvan valmiiksi, siitä ei ole epäilystäkään.

K: Minne kuvaukset veivät teidät?

V: Kuvasimme ympäri maailmaa. Olin mukana tuotannossa seitsemän kuukautta. Olin mukana jo kuvauslokaatioita etsiessä ja olin muistaakseni messissä viimeisenäkin päivänä. Kuvasimme Prahassa, josta menimme Dubaihin ja lopulta Vancouveriin. Eikä tähän kuulu edes toinen kuvausryhmä, joka kuvasi Intiassa ja muualla. Joten kyseessä on todella maailmanlaajuinen elokuva, mikä näkyy myös näyttelijävalinnoissa. Michael Nyqvist on kotoisin Ruotsista, Lea Seydoux Ranskasta, meillä on ihmisiä Venäjältä, Anil Kapoor Intiasta, minä Englannista ja Paula Patton, Jeremy Renner ja Cruise Yhdysvalloista.

K: Mitä tapahtuu kun sitoudut seitsemäksi kuukaudeksi tällaiseen elokuvaan? Pystytkö osallistumaan samalla muihinkin projekteihin?

V: Minulla oli monia asioita vireillä, mutta periaatteessa kun sitoudut elokuvaan, sinun täytyy vain järjestää aikataulusi ja laittaa homma toimimaan. Tuotannon aikana minulta oli ilmestymässä Paul, Burke & Hare ja oma kirja, joita varten minun täytyi järjestää aikaa promotakseni niitä. Joten kävin kuvaamassa Prahassa, matkustin takaisin ja tein kirjakiertueen, menin Dubaihin ja tulin takaisin mainostamaan Burkea ja Harea ja niin edelleen. Kaikki vain natsasi, mutta se oli pitkä sitoutuminen.

K: Miltä tuntui viettää sellainen aika yhtenä hahmona?

V: Oikeastaan se oli erittäin hauskaa. Yleisesti ottaen elokuvat antavat näyttelijälle vain hyvin pikaisen kasteen esittämiinsä hahmoihin, koska näyttelet heitä niin lyhyen aikaa. Teattereissa ja televisiosarjoissa pääset olemaan hahmosi paljon pidempään. Joten oli hauskaa päästä viettämään kuusi kuukautta elämästäsi olemalla vain tämä yksi hahmo.

K: Mihinkäs hahmosi Benji on tällä kertaa sotkeutunut? Näyttäisi siltä, että hän on paljon enemmän mukana kuin ennen…

V: Elokuva taitaa aloittaa uuden siivun myös Benjin elämässä. Kun näimme hänet viimeksi, hän oli labranörtti, joka selvitti tuhoutuneiden kovalevyjen tallenteita ja imitoi elävää GPS:ää auttaessaan Ethania Shanghain kujilla. Sitten Abrams kysyi, että mitä jos Benji olisi ottanut kenttätestin ja läpäissyt, johon vastasin ilman muuta! *naurua* Ajattelimme taustatarinaksi sellaista, että kolmososan adrenaliinintäytteisen päivän jälkeen hahmo ei vain jaksanut istua enää laboratoriossa ja päätyi neljän vuoden koulutuksen jälkeen kentälle. Ja kun näemme hänet ensimmäistä kertaa elokuvassa, hän on ehkä toisella tai kolmannella tehtävällään. Hän on siis vielä hyvin uusi koko touhuun. Hän on kyllä osaava ja tietää tarvittavan, mutta hänellä on se uuden pojan into kaikkeen, kun taas Ethan on jo vanha tekijä. Ja vaikka Ethan pitääkin Benjistä, hän ei tahdo viettää niin paljon aikaa tämän kanssa. Benji itsehän on aivan seitsemännessä taivaassa päästessään Ethanin kanssa samalle keikalle.

K: Ja se on hauskaa katsottavaa…

V: *naurua* Kyllä, se taisi olla aika todenmukainen kopio minun ja Tomin välisestä suhteesta kuvauspaikalla. Leikittelenkin aina sillä idealla, mihin Tom vastasi usein nauramalla. Kyselin koko ajan, milloin hän olisi lähdössä juoksemaan ja muuta vastaavaa. *naurua*

K: Juoksu on muodostunut jo hänen tavaramerkikseen…

V: Kyllä. Ja vitsailimme siitä alituiseen. Kysyin häneltä, että selviäisinkö minä edes hänen juoksulenkeistään. *naurua*

K: Viime vuosina toimintagenre on tuottanut monia erinomaisia elokuvia. Asettaako se paineita?

V: Tietenkin. En tahdo kritisoida tietokonegrafiikkaa ja ylistää perinteisiä stuntteja. Se on erilainen tapa lähestyä aihetta, mutta sitä on helppo ylikäyttää, jolloin mielestäni menetämme kohtausten fyysisen ulottuvuuden. Voit periaatteessa tehdä mitä tahansa sen avulla, mutta luulen Cruisen halunneen aina toteuttaa asiat mieluiten ilman CGI:tä.

K: Ja tämä johtaa Cruisen tekemään melko huikeita stuntteja. Olitko kuvauspaikalla mukana, kun hän kuvasi Dubaissa?

V: Kyllä, hän roikkui Burj Khalifan ulkopuolella. Olin siellä ja olimme korkeammalla kuin helikopteritkaan pystyivät lentämään. Vaikka olimme vain kolmanneksen koko tornin korkeudesta, se oli hurjan pelottavaa, ja Tom vain juoksenteli parin päivän ajan rakennuksen ulkopuolella. En pelkää korkeita paikkoja, mutta silloin täytyi kyllä kääntää katseeni toisaalle. Se tuntui vatsassa asti. Elokuvaa katsoessa todella tietää, että Tom oikeasti on siellä, eikä kyseessä ole mikään trikkiotos. Tom myös haluaa viedä toimintaelokuvia eteenpäin. Hänen asenteensa on se, että jos haluat tehdä toimintaelokuvia, niin tee niistä hyviä ja älä luota pelkästään tietokoneeseen.

Ja Brad halusi samaa myös. Hän halusi nähdä, kuinka pitkälle pystyisivät viemään kohtaukset myös livenä, ja mielestäni hän onnistui siinä hyvin. Elokuvassa on monia mielettömiä kohtauksia, upeita ja kauniisti koreografioituja tappeluita, jotka silti tuntuvat aidoilta ja improvisoiduilta. Koska asiathan epäonnistuvat todellisuudessa koko ajan – laitteisto ei toimi, suunnitelmat muuttuvat ja mikään ei koskaan mene niin kuin pitäisi, ja se kuvastuu mielestäni erinomaisesti elokuvassa ja tiimin yrityksessä pelastaa maailma ydintuholta. Se myös tuo elokuvaan jännitystä. Se on hengästyttävää! *naurua* Katsoin elokuvaa ja ajattelin, että onneksi tiedän mitä tapahtuu, sillä muuten joutuisin pitämään taukoa.

K: Millainen tunnelma kuvauspaikalla on silloin, kun Tom tekee noin vaarallisia stuntteja?

V: Kuvausryhmä meni heti vakavaksi ja pystyit tuntemaan sen – ei sillä, ettemmekö olisi tehneet töitä vakavasti muutenkin. Meillä oli loistava stunttiimi ja heidän kanssaan oli ilo työskennellä. He olivat kokeneita ja visionäärisiä kavereita. Mutta sinä päivänä kukaan ei pelleillyt. Ihmiset istuivat koko päivän pidelleen köysistä, huolehtivat turvakaapeleista ja muusta tärkeästä. Sinulla on yksi maailman suurimmista filmitähdistä roikkumassa pilvenpiirtäjän reunalla, ja koko elokuva lepäsi hänen harteillaan, eikä pelkästään ihmisnäkökulman vuoksi vaan jo rahallisen puolen takia, vaikka ensiksi mainittu paljon tärkeämpi onkin. Muistan tunnelman olleen haudanhiljainen ja kaikki tekivät parastaan. Kukaan ei halunnut olla se kaveri, joka vahingossa menetti otteen köydestä, luonnollisesti, ja siksi lopputulos oli niin täydellinen.

K: Ja pääsitkö osallistumaan toimintaan itsekin, ja jos kyllä, niin saitko harjoitusta siihen?

V: Se oli itse asiassa loistavaa, sillä minä oikeasti treenasin elokuvaa varten, aivan kuten Benjikin olisi joutunut tekemään. Tein laajalti kaikenlaista aina aseidenkäsittelystä tappelulajeihin. Se oli hauskaa. Harjoittelin SWAT-kapteenin kanssa Los Angelesissa. Mitä käytännössä opit on se, että aseella on hyvin helppo ampua irti oma sormensa, varpaansa, itsensä tai joku toinen, ellet käsittele sitä oikein. Opin, että mitä tahansa voi käydä tositilanteessa. Hän oli erittäin kokenut SWAT-johtaja ja aivan mahtava opettaja. Eräs ensimmäisistä asioista, mitä hän minulle sanoi, oli se, että hän vihasi aseita ja pyrki hoitamaan tilanteet aina ilman niiden käyttöä. Mikä oli aika mielenkiintoista kuulla henkilöltä, jonka voisit kuvitella olevan asehullu. Joten hän opetti minulle erilaisia tapoja käsitellä asetta, missä sormen pitää olla, mihin asetat jalkasi ampuessa ja niin edelleen. Ja sinun pitää opetella kaikki tämä, jotta elokuvassa näyttäisit siltä, että tiedät mitä teet. Opin myös kiinalaisen keppitaistelulajin, jota en ennen osannut. Enkä tiennyt joudunko käyttämään taitojani edes elokuvassa, mutta minun piti näyttää siltä, että pystyn siihen. Se oli erinomainen mahdollisuus oppia uutta ja joita pystyn hyödyntämään jatkossa myös muissa elokuvissa.

K: Olitko tehnyt mitään vastaavaa ennen?

V: Sain jotain harjoitusta kun kuvasimme Hot Fuzzia, koska käsittelimme monia aseita siinä elokuvassa. Mutta brittien poliisivoimat ovat hieman eri luokkaa kuin Amerikassa. Ja Hot Fuzz sijoittui muutenkin maailmaan, jossa aseet eivät ole niin yleisiä, kun taas tässä ne olivat osa arkipäivää. Sinun piti tietää tasan tarkkaan, miltä jonkin pitäisi näyttää ammattilaisen tekemänä. Sinun täytyi olla esimerkiksi räpäyttämättä silmiäsi ampuessa, puristaa liipaisinta painamisen sijaan ja niin edespäin, jotta kaikki katsojat olisivat vakuuttuneita näkemästään.

K: Olet tehnyt viime aikoina paljon isoja elokuvia. Onko niiden teko erilaista verrattuna pienempiin tuotantoihin? Muuttaako suhde myös työn luonnetta vai pysyykö se samana?

V: Sanoisin, että kun olet touhun ytimessä, sillä ei ole merkitystä. Aina silloin tällöin tosin havahdut huomaamaan massiiviset lavasteet ympärilläsi ja olet hämilläsi. Mutta ero esimerkiksi Shaun of the Deadin ja Ghost Protocolin välillä on lopulta vain suhde-ero sekä tarjoilun määrä. *naurua*

K: Olet työskennellyt aiemmin Cruisen kanssa. Millaista se oli tällä kertaa?

V: Siinä on syynsä, miksi Tom on päässyt nykyiseen asemaansa. Ei ole sattumaa, että hän on viimeisiä suuria filmitähtiä. Hän on sitoutunut koko elämällään näyttelemiseen ja hän tekee sen niin tarmokkaasti, että se on tarttuvaa. Haluat vain yltää samaan ja antaa kaikkesi elokuvalle. Työskentelin vain kaksi päivää kolmososassa. Tein molemmat kohtaukseni yhtenä päivänä ja palasin myöhemmin kuvaamaan muutaman muun ylimääräisen kohtauksen. Ghost Protocolissa olin mukana seitsemän kuukautta, joten vietin paljon aikaa hänen kanssaan ja meistä tuli ystäviä. Oli mielenkiintoista päästä näin lähelle häntä, sillä hänestä on kuullut kaikennäköistä mediassa, mutta kasvotusten hän on äärimmäisen ystävällinen ja avoin. Luulen, että hän on jopa hieman pahoillaan kuuluisuudestaan, tiedäthän tyyliin ”puhun kanssanne, jotta en näyttäisi olevan liian suuri tähti teidän kaltaisillenne”. Muistan kuinka agenttini tuli kuvauspaikalle ja meni juttelemaan hänen kanssaan ja totesi hänen olevan ihastuttava. Ja hän on. Hän on mukavaa seuraa, eikä hän ota itseään liian totisesti. Meillä oli hauskaa yhdessä ja meistä neljästä tuli itse asiassa oma pöhkömpi versio siitä, minkä näemme elokuvassa. Oli virkistävää tavata mies kaiken sen mystiikan takana. Hän oli myös tuottaja, mitä oli fantastista katsoa, sillä hän saattoi opetella vuorosanojaan ja eläytyä rooliinsa sataprosenttisesti, mutta samalla huomautella tuotannollisia asioita muutettavaksi.

K: Kuinka paljon Abramsin kädenjälki näkyy tuotannossa?

V: Hän oli kyllä mukana, mutta hän kuvasi Super 8 -elokuvaansa samaan aikaan, joten yhteydenpito tuli matkan päästä. Bryan Burk oli sen sijaan alati läsnä. Abrams keskittyi ymmärrettävästi omaan elokuvaansa ja antoi siunauksensa Bradille, mutta hänen läsnäolonsa pystyi aistimaan. Abrams mielestäni tuo uutta energiaa koko elokuvateollisuuteen, joka on täynnä kyynisyyttä ja sitoutumattomuutta. Hollywood on mielestäni jäänyt omaksi uhrikseen, keskittyen miettimään, mitä ihmiset haluavat ostaa sen sijaan, että keskittyisivät elokuvataiteeseen ja hyviin elokuviin. Ja monesti meille tarjotaankin unohdettavaa silmäkarkkia isolla rahalla, mutta Inceptionin kaltaiset elokuvat osoittavat hyvin, että ison budjetin elokuvissa voi olla myös älyä mukana. Ja mielestäni Ghost Protocolissa on yhtäältä sydäntä ja ajatusta mukana. Siinä on älykäs ja vanhahtava kylmää sotaa mukaileva juoni, mutta se on samalla moderni toimintapläjäys.

K: Koetko vielä niitä hetkiä elokuvanteossa, jolloin luulet uneksivasi kaiken ja haluat nipistää itsesi hereille?

V. *naurua* Ilman muuta ja mielestäni olisi outoa, jos en kokisi niin. Kirjani itse asiassa käsittelee jossain määrin niitä tilanteita, joista unelmoin lapsena. Löysin vähän aikaa sitten nauhalta vuonna 1989 tekemäni stand up -keikan, jossa puhun Steven Spielbergista ja vitsailen Close Encounterista, Sigourney Weaverista ja muista ihmisistä, joiden kanssa olen nyt päässyt työskentelemään ja joiden kanssa olen ystävystynyt. Eikä se tunne päästä mukaan Ghost Protocolin kaltaisiin elokuviin häviä koskaan. Ja vieläkin, vaikka pidän Tomia ystävänä ja jonka kanssa pystyn rentoutumaan, niin suorastaan kihelmöin jännityksestä aina kun hän lähettää minulle sähköpostia tai vastaavaa. Näytän sen vaimolleni aivan innoissani, ja vaikka se on aivan tavallinen sähköposti ystävältäni, tunnen itseni jälleen pikkupojaksi ja yritän olla menettämättä sitä tunnetta. Työskennellessäni Steven Spielbergin, miehen joka on inspiroinut minua koko elämäni, kanssa teen kaiken ammattimaisesti niin kuin pitääkin, mutta päivän päätteeksi hypin silkasta onnesta käytävällä, kuten minulla ja Nick Frostilla oli tapana tehdä. *naurua*

K: Kiitoksia haastattelusta.

V: Kiitokset