FilmiFIN julkaisee yksinoikeudella Sir Ben Kingsleyn haastattelun, jossa näyttelijä kertoo uudesta elokuvastaan Hugo. Vastikään DVD:lle ja Blu-raylle julkaistu elokuva on maaginen seikkailuelokuva 1930-luvun Ranskassa ja historiallinen sukellus elokuvateollisuuden alkuaikoihin.

Lue Jussi Pellonpään arvostelu elokuvasta.

Sir Ben Kingsley

K: Hei Sir Ben Kingsley. Olitko tietoinen ranskalaisohjaaja Georges Meliesistä jo ennen kuin sait käsikirjoituksen?

V: Tiesin hieman, sillä ollessani vielä koulussa kävimme kurssin, joka syventyi elokuvateollisuuden alkuvuosiin. Katsoimme muun muassa Sergei Eisensteinin ja Fritz Langin teoksia sekä muutamia Meliesin ohjauksia. Olin varmaan nähnyt Matkan kuuhun ennen kuin luin käsikirjoituksen ja sen pohjana olleen kirjan ennen kuvausten alkamista, joten tiesin hieman hänestä. Kaikki me tunnistamme hänen teoksensa ja omalla kauniilla tavallaan ne ovatkin syöpyneet alitajuntaamme. Hänen teoksissaan on jotain perin tuttua, joten olen täysin varma olleen tietoinen hänen saavutuksistaan ennen kuvausten alkamista.

K: Hugo on toinen elokuvasi Martin Scorsesen kanssa, edellisen ollessa Suljettu saari. Minkälaista on työskennellä hänen kanssaan?

V: Mielestäni hänen tarkkaavaisuutensa työtäni kohtaan kohtausten aikana on erityistä. Hän näkee kaikki pienimmät eleesi ja muistaa monienkin otosten jälkeen, kuinka teit jonkin tietyn asian kohtauksessa. Hän muistaa äänensävysi tai ilmeesi. Hän ei näe itseään kenenkään yläpuolella, vaan kohtelee näyttelijöitä kuin haluaisi itseäänkin kohdeltavan. Hän on tiukka mutta rakastava. Sinun ei tarvitse olla hänen seurassaan epävarma.

K: Miltä tuntui kuvata Hugo 3D:nä? Muuttiko se tulkintaasi näyttelijänä?

V: 3D-kamerat eivät pidä näyttelystä. Ne rakastavat käytöstä. Se pakottaa meidät taipumaan, emmekä me voi elvistellä 3D:lle. Sinun pitää olla vain kiltisti omana hahmonasi. Martyn ja 3D:n yhdistelmä ei kadota mitään.

K: Hugoa on kuvailtu maagiseksi elokuvakokemukseksi. Oletko samaa mieltä?

V: Kyllä. Sanoisin, että se muistuttaa vanhemmille katsojille miltä tuntui nähdä maailma lasten silmin. Se on erinomainen saavutus paitsi Martyn ohjaustyön myös kameratyöskentelyn, 3D:n, valaistuksen ja lavastuksen osalta. Kaikki tuntuu täysin uudelta. Mielestäni se on kokemus, jollaista et ole kokenut sitten lapsuuden. Asa Butterfield on oikeastaan kamera, jonka avulla Marty välittää elämän kauneuden ja mahdollisuuden katsojille. Lapset ovat tässä elokuvassa parantajia.

K: Hugo on ällistynyt nähdessään ensimmäistä kertaa elokuvan. Millainen sinun ensimmäinen elokuvakokemuksesi oli?

V: Näin ensimmäisen elokuvani teatterissa. Se oli mustavalkoelokuva nimeltä Never Take No for an Answer. Se oli kuvattu Italiassa ja kertoi pienestä pojasta ja aasista. Poika oli orpo aivan kuten Asan hahmo Hugossa. Aasi on koko kylän taksi, traktori ja siirtäjä, mutta se sairastuu ja pojan on matkustettava Roomaan asti saadakseen Paavilta erikoiskirje, jolla aasi saataisiin hoidettavaksi St. Francisin kirkkoon. Siinä koko elokuva yksinkertaisuudessaan. Itkin vuolaasti elokuvan loputtua. Näytin aivan siltä italialaiselta orpopojalta, ja elokuvateatterin omistaja nosti jopa minut ylös ja huudahti ”This little bambino!” Se oli ensimmäinen kokemukseni. Elokuva oli mahtava ja kaunis seikkailu, joka kuvattiin pienen pojan silmin. Vähän kuten Hugokin.

K: Oliko se myös ensimmäinen kerta kun päätit ryhtyä näyttelijäksi?

V: Totta kai. Olin niin liikuttunut tarinasta ja samaistuin poikaan, että tiesin tahtovani olla osa tarinankerrontaa.

K: Hugossa on monta tärkeää sanomaa, kuten elokuvataiteen säilyttäminen.

V: Kyllä. Elokuva painottaa sitä, kuinka tärkeää on pelastaa kulttuurimme. Elokuvat ovat mahtava todiste siitä, kuinka olemme päässeet nykyisyyteen. Jos katsot esimerkiksi Aamiaisen Tiffanylla, näet sen ajan poliittista kuvaa. Näet millainen miesten ja naisten asema oli tuolloin. Elokuvat dokumentoivat ihmiskuntamme matkan, ja niiden kadottaminen tai tuhoutuminen on järkyttävää. Kaikki isäni kuvaamat mustavalkovideot minun kasvusta vauvasta 25-vuotiaaksi asti tuhoutui äitini käsissä. Siinä meni kilometrikaupalla historiaa. Siinä meni sen aikaista intialaista sosiaalihistoriaa. Mennyttä. Olen henkilökohtaisesti kokenut, miltä tuntuu menettää historiaansa. Martyn halu restauroida elokuvia ja Georgesin elokuvien restaurointi on äärimmäisen tärkeää. Se on enemmän kuin elokuvien pelastamista. Se tarkoittaa historiamme pelastamista.

K: Olen ansioitunut näyttelijä, mutta voitko mahdollisesti oppia vielä jotain nuoremmilta näyttelijöiltä kuten Asalta tai Chloe Moretzilta?

V: Kyllä, tietenkin. On todella mielenkiintoista olla sellaisten näyttelijöiden keskuudessa, jotka ottavat vielä ensimmäisiä askeliaan teollisuudessa. Scorsese otti ensimmäiset askeleensa 3D:n parissa ja Asa ja Chloe näyttelijöinä. Heidän oivalluksensa ja armoton vilpittömyys ovat vielä tallella, ja niihin pitää reagoida kohtausten aikana. Se on kuin duetto. Me laulamme samaa laulua, mutta se on niin puhtaan rehellistä ja todellista. Minä opin ja muistin monia asioita. Rakastan työskennellä nuorten näyttelijöiden kanssa.

K: Vietitkö paljon aikaa Chloen kanssa?

V: Vietin. Vaikka meillä ei ollut kovinkaan montaa kohtausta yhdessä, meille rakentui voimakas suhde sillä keskustelimme keskenämme paljon hahmoistamme. Muistan meidän keskustelleen, kuinka Isabellen on varmasti musertavaa nähdä Georges itkemässä, sillä hän on hänen tuki ja turvansa. Lapselle sellaisen näkeminen voi olla musertavaa, ja käymämme keskustelu oli mielenkiintoinen.

K: Scorsese teki tiimeineen kaikkensa luodakseen Georges Meliesin elokuvat uudestaan ja sinä pääsit toden teolla touhuun mukaan noissa kohtauksissa. Millaista se oli?

V: Onneksi Marty näytti minulle alkuperäisteokset ja osasin Georgesin elekielen hänen ollessaan näyttelijä, ohjaaja, koreografi, säveltäjä, kirjoittaja, silmänkääntäjä ja mitä muuta. Kiitos Martyn rakkaudesta elokuviin hän tiesi, kuinka opastaa minua ja mitä näyttää minulle. Katsoin monia videoita. Minua kiehtoo elekieli, joten nautin todella matkiessani niitä. Eleet tuolloin olivat peräisin teatterista, jotka olivat puolestaan heikosti valaistuja, jolloin suuret eleet olivat tarpeen tullakseen nähdyksi. Nämä liikkeet kulkivat mukana myös ensimmäisiin elokuviin.

K: Hahmosi elokuvassa on murtunut mies. Oletko itse tuntenut koskaan niin omassa elämässäsi?

V: Olen kuollut monta kertaa. *naurua* Olen kokenut toisen, kolmannen ja neljännen mahdollisuuden. Monia mahdollisuuksia. Mikä on ällistyttävää ja antaa tälle elokuvalle universaalia vastakaikua on sen myyttisessä tarinassa rikkonaisesta sielusta, joka herää takaisin eloon lapsen avustuksella. Tässä elokuvassa on neljät lapsen kädet ja ne ovat syvälliset. On hieno ele nähdä tällä vuosituhannella 3D:nä elokuva, jossa on kaunis, muinainen parannusmyytti.

K: Georges Milies sanoo ”onnellisten loppujen tulevan vain elokuvissa”. Oletko samaa mieltä asiasta?

V: Hänen väitöksensä itse asiassa kumotaan elokuvassa. Meillä on elokuvassa elämäänsä kyllästynyt mies, joka löytää jälleen ilon lasten avulla. En usko onnellisten loppujen tapahtuvan vain elokuvissa. Pidän myös surullisista lopuista elokuvissa, koska ne ovat elokuvia. Voit kävellä teatterista, itkeä silmät päästäsi ja ottaa ryypyn ja kaikki on taas hyvin. Uskon vilpittömästi siihen, että tragedian sulkeminen elokuvista on äärimmäisen vaarallista. Siksi lapsille kerrotaan satuja ennen nukkumaanmenoa. Ne ovat tapa parantaa, valistaa ja valmentaa lapsia maailmaa varten. Sen vuoksi Grimmin veljesten sadut ovat pelottavia. Viktoriaanisella ajalla jopa Romeon ja Julian ja Kuningas Learin loput muutettiin. Romeo meni Julian kanssa naimisiin ja Edgar Cordelian, eikä kukaan kuollut. Se ei jäänyt elämään. Me tarvitsemme tarinoihin myös tragedioita. Se auttaa meitä arvostamaan elämää. Jos vain peittelemme kauheudet, se tekee kaikesta absurdia. Hugossakin on synkät hetket. Hugo itkee tuskaansa. Hän on peloissaan, epätoivoinen ja yksinään. Me kaikki koemme pimeitä hetkiä elokuvan aikana. Mielestäni oli Martylta erityisen järkevää viedä elokuva synkäksi ennen valon paistetta. Ilman epätoivoa elokuvan sankarilla ei olisi mitään pelastettavaa. Minun hahmoni Georges oli pelastettava.

K: Kiitokset haastattelusta Sir Ben Kingsley.

V: Kiitos.