Alkuperäinen nimi: 
Hachiko: A Dog`s Story
Julkaisija: 
Valmistusvuosi: 
2009
Valmistusmaa: 
Käsikirjoittaja: 
Kesto: 
95
Hachiko: Tarina uskollisuudesta
Jussi U. Pellonpää, To, 01/04/2010 - 00:00

Elokuva
Kun musiikkiteorian professori Parker Wilson (Richard Gere) palaa junalla töistä, hän löytää kotikaupunkinsa Bedridgen asemalta suloisen koiranpennun reppanan, jolle ei tunnu löytyvän oikeaa omistajaa mistään. Ainoana todisteena hauvelin mahdollisesta alkuperästä on sen rotu, japanilainen pystykorva eli Akita, sekä pennun häkistä löytynyt riekale, jossa on japanilaisia merkkejä.

Ystävänsä Kenin (Gary-Toriyuki Tagawa) tulkattua sanan Hachiko, Wilson nimeää pirteän koiran Hachiksi ja vie mukanaan kotiinsa. Vaikka Wilsonin vaimo Cate (Joan Allen) ei olekaan järin innostunut uudesta tulokkaasta, ei hänkään voi kieltää, etteikö Hachissa olisi jotain omaperäistä ja sympaattista. Vuodet vierivät ja joka arkiaamu Hachi saattaa professori Wilsonin asemalle ja odottaa koko päivän isännän kotiinpaluuta. Asemalla työskentelevä henkilökunta, eri toten lippuluukulla istuva Carl (Jason Alexander) sekä hodareita pihalla kärryistään kauppaava Jess (Erick Avari), tutustuvat niin ikään mukavaan koiraan ja pitävät sitä pian itsensä tavalla kalustoon kuuluvana, kuten kohta koko pikku kaupunkikin.

Vaan yhtenä päivänä, kesken oppitunnin, Parker Wilson saa sairaskohtauksen ja kuolee. Surun murtama Cate muuttaa pois tyhjästä talosta ja Hachi päätyy perheen Amy-tyttären (Sarah Roemer) hellään huomaan. Mutta ei aikaakaan kun Hachi karkaa ja minnepä muuallekaan sen matka veisi kuin takaisin asemalle odottamaan isäntäänsä, paikkaan jonne koira palaa vielä vuosien ajan, jokaisena päivänä, samaan aikaan.

Monista mainioista elokuvistaan (mm. Gilbert Grape (What`s Eating Gilbert Grape, 1993), Oman elämänsä sankari (The Cider House Rules, 1998), Pieni suklaapuoti (Chocolat, 2000) ja Laivauutisia (The Shipping News, 2001) tutun Lasse Hallströmin varmakätisesti ohjaama sydämensärkijä Hachiko: Tarina uskollisuudesta perustuu uskomattomaan tositarinaan 1920-1930-luvun Japanista. Keisarillisen yliopiston professori Hidesaburo Uenon koira odotti isäntäänsä joka päivä Shibuayn rautatieaseman ulkopuolella. Kun Ueno yllättäen kuoli, koira palasi uskollisesti paikalle yli kymmenen vuoden ajan.

Kaikkien koirien uskollisuuden symbolilla on nykyään pronssinen patsas Shibuayn Hachiko-portiksi nimetyn ulostulon edessä ja paikka on suosittu pyhiinvaellus- ja turistikohde. Hachikon koskettavan tositarinan innoittaman ja Seijirô Kôyaman ohjaaman menestyselokuvan Hachikô monogatari (1987) pohjalta siirappivapaan jenkkiversion on sovittanut Stephen P. Lindsey.

Halström antaa yllin kyllin tilaa koiratähdelleen ja jopa tehostaa sen näkökulmasta kuvattuja kohtauksia laimentamalla väriskaalan lähelle mustavalkoisuutta. Ron Fortunaton operoima kamera kiitää lähellä maata ja pysähtelee kallistellen ihmettelemään roskia, kasveja ja ohikulkevia ihmisiä. Halströmin eduksi mainittakoon kuitenkin se, että mies ei missään vaiheessa inhimillistä eläintä liikaa, vaan antaa koiran olla se, mikä se oikeastikin on.

Joidenkin mielestä Halströmin tunnenappuloita manipuloiva tyyli on varmasti kosiskelevaa ja epäreilua, niillä herkimmillä emootioilla leikkimistä, mutta herra hallitsee homman kuitenkin hienosti, ilman yhtäkään päälleliimattua sokerointia tai väkinäisen motivoimatonta kyynelten lypsämistä. Lemmikin menettäminen on tietenkin aina arka asia ja kaamea paikka sen omistajalle, mutta harvemmin sitä tulee ajatelleeksi, miltä isännän menetys mahtaa uskollisesta eläinkumppanista tuntua.

Richard Gere tekee aidon rauhallisen ja mukavasti itseään korostelemattoman roolityön todellisen elämänkumppanin itselleen löytävänä professorina. Joan Allen ei paljoa tilaa saa, mutta taitava näyttelijätär ottaa senkin vähän hienosti haltuun. Ikuisesti Seinfeldin Georgena muistettava Jason Alexander on tuttu potra itsensä assan kassalla pitkät päivät istuvana Carlina ja monista pikkurooleista tuttu Erick Avari ihka aito pikaruokakauppiaana. Sarah Roemer jää Wilsonien tyttärenä taka-alalle ja pääseekin esille vasta viimeisellä kolmanneksella, mutta tekee silti muistettavan roolityön Hachia ymmärtävänä sielunkumppanina. Elokuvan todellinen tähti, Hachikon roolin tulkitseva Chico, on sydämen sekunnissa valloittava ilmestys, jonka jokaisesta kuononliikkeestä voi lukea tunnetilojen kirjon.

Monia hienoja teemoja hyviin elokuviin (mm. Finding Neverland (2004) ja The Visitor (2007)) säveltäneen Jan A.P. Kaczmarekin score on kuulaan kaunista ja tunnelmallista pianomusiikkia, joka toimii isäntäelokuvasta irrotettunakin. Elokuvan kanssa kronologisesti etenevä soundtrack on herkkä ja liikuttava audiotrippi, joka omalta osaltaan tehostaa suoraan sieluun menevän tarinan vaikutusta. New Home, Under The Fence, Parker and Hachi Walk To The Station, Fetch, Hachi`s Last Trip To The Station ja Goodbye kertovat osaltaan jokainen palasen kaunista kertomusta eivätkä taatusti jätä kylmäksi paatuneintakaan kuulijaa.

Yhteenveto
Ainoastaan kuollut kivi kykenee katsomaan Hachikoa liikuttumatta, ja karvakuonoihin hurahtaneiden kannattaakin sitten varata metritolkulla niiskupaperia mukaan. Jos finaalin jälkeen salista löytyy yksikin kuiva silmä, lipun lunastaneen olisi syytä ottaa yhteyttä tunnekartoitukseen mahdollisimman nopeasti.

Anamorfinen: 
Anamorfinen
Levymäärä: 
0
Arvosana DVD:lle: 
Arvosana kuvasta: 
Arvosana äänestä: 
Arvosana bonusmateriaaleista: 
Pakkotekstitys: 
On
Kuvagalleria: 

Lisää uusi kommentti



Copyright © FilmiFIN 2004 - 2016