Hassut hurjat hirviöt
Jussi U. Pellonpää, Ke, 06/01/2010 - 00:00

Elokuva
Nuorella Maxilla (Max Records) on huolia. Isosisko (Pepita Emmerichs) kavereineen kiusaa, äiti (Catherine Keener) ei ymmärrä, eikä tämän uudesta poikaystävästäkään (Mark Ruffalo) ole isän malliksi. Yhtenä iltana Maxin kuppi kaatuu ja hän karkaa, juoksee suin päin rakas susipuku yllään pieneen satamaan, hyppää pikku venoseensa ja purjehtii pois, aina kaukaiselle saarelle saakka, jota asuttavat hassut ja hurjat hirviöt.

Kauhusekaisen ensitapaamisen jälkeen Max saa huomata hirviöt, Carolin (James Gandolfini), KW:n (Lauren Ambrose), Alexanderin (Paul Dano), Judithin (Catherine O'Hara), Iran (Forest Whitaker), Douglasin (Chris Cooper) ja Bullin (Michael Berry Jr.) varsin persoonallisiksi ilmestyksiksi, ja päätyy kuin ihmeen kaupalla näiden kuninkaaksi. Alkaa uusi aika saarella, mutta ihmislapsen tuomat säännöt ja määräykset aiheuttavat myös ongelmia leppoisien karvakasojen keskuudessa.

Pitkän ja vaivalloisen matkan kulkivat Hassut hurjat hirviöt ennen kuin pääsivät valkokankaille. Kuvaukset alkoivat jo vuonna 2005, mutta tuotantoyhtiö Warner Bros. oli tyytymätön ohjaaja Spike Jonzen synkempään ensiversioon ja iso osa 75 miljoonan dollarin budjetilla tehdystä elokuvasta jouduttiin kuvaamaan kovien paineiden alla uudestaan. Monien muutosten jälkeen elokuva oli määrätty ensi-iltaan jo keväällä 2008, mutta sen toimivuutta suorana lastenelokuvana epäiltiin ja Warner käyttikin kolmeneljännestä mainosbudjetistaan promotoidessaan elokuvaa aikuiskatsojille ja siirsi premiäärin vasta seuraavan vuoden lopulle.

Lopputulosta katsoessa ei voi muuta kuin ihmetellä kuinka maagisesti kaikki osaset loksahtavat silti paikoilleen, ja tarjolle onkin saatu mitä hienoin ja ajatuksekkain elokuva. Maurice Sendakin alkuteos julkaistiin jo 1963, ja käsikirjoituksen kirjailijan kanssa tiiviissä yhteistyössä siitä adaptoivat Jonze sekä Dave Eggers. Kaksikko on löytänyt upeasti Sendakin maailman, joka peilaa kauniisti ja harkiten normaalia elämänmenoa ja ennen kaikkea lasten ehtymätöntä mielikuvitusta.

Rockvideoiden (mm. Beastie Boys, Björk, Chemical Brothers, Fat Boy Slim, R.E.M., ym) parissa kasvaneen Jonzen aikaisempiin hittielokuviin (Being John Malkovich (1999), Adaptation (2002)) verrattuna Hassut hurjat hirviöt ei ole sen normaalimpi, mutta nyt aikaisempia teoksia leimannut itsetietoinen outoilu loistaa poissaolollaan. Tällä kertaa lopputulos on sydäntä lämmittävä ja pitkään mielessä pysyvä eheä kokonaisuus. Tummemmilta teemoiltaan Hassut hurjat hirviöt käsittelee kuitenkin siinä määrin vaikeita ja arkojakin aiheita, ettei sitä missään nimessä voi pitää ala-asteikäisille sopivana iltapuhteena. Toiselle kymmenelle päässeet ja sitä vanhemmat löytävät kuitenkin elokuvan mystiikasta paljon tuttuja elementtejä lapsuudesta ja aikuisuuteen kasvamisen ahdistavuudesta.

Hirviöt ovat surrealistisia karvakasoja, väkivahvoja jättiläisiä, jollaisia vain lapsi voisi kuvitella olevan olemassa.
Huipputaitavien erikoistehostemeikkausten tuloksena on syntynyt valloittavan hellyttäviä otuksia, joita on ainoastaan ilmeikkäiden kasvojen osalta hiottu digitaalitekniikalla. On myös helppoa nähdä niiden erilaisten persoonallisuuksien syntyneen Maxin omista tunteista ja patoutumista. Carol on kuin Maxin hallitsematon väkivaltaisuus, KW äidinrakkaus ja Ira hänen rationaalisempi osansa, Alexanderin edustaessa turvattomuutta suuressa oudossa maailmassa.

Jonze käyttää paljon käsivarakameraa, jota operoi Lance Acord, ja ratkaisu tuokin mielikuvituksellisen maailman lapsen silmin nähtynä paremmin esille. Konventioiden rikkomista pyhäinhäväistyksenä pitävien puritaanien joukoissa Jonzen muutamat kuvalliset ratkaisut voivat aiheuttaa närästystä, mutta kokonaisuutena Hassut hurjat hirviöt on mitä mainioin ratkaisu illanvietto-ongelmiin melkein minkä ikäisille hyvien tarinoiden ystäville tahansa.

Nuoren Max Recordsin innokkuus on helppoa ymmärtää lapsen ylitse pärskyvän mielikuvituksen tuloksena, kun vekara on saanut riehua sydämensä kyllyydestä mahtavasti maskeerattujen huippunäyttelijöiden kanssa.
James Gandolfini on yksinkertaisesti loistava ailahtelevaisena Carolina, ja Sopranos-tähden nasaali ääni sopii täydellisesti mahtimöykyn turpavärkkiin ja olemukseen. Mullan alla -sarjasta tutun Lauren Ambrosen rauhallinen artikulointi tuo KW:n lähelle, Chris Cooperin Douglas on arvokas ajattelija, Catherine O'Haran räävi ja myrkyllinen Judith pelottava ja Forest Whitakerin rauhallinen Ira tasapainottava tekijä. Pässipoika Alexanderin äänenä Paul Dano on muita monstereita nuorempana lähimpänä Maxin maailmaa. Jonze poikkesi ryhmineen myös normaalista jälkiäänitystekniikasta sillä, että nyt koko hirviöryhmä koottiin saman katon alle kahdeksi viikoksi, jonka aikana kaikki dialogit äänitettiin koko köörin voimin samaan aikaan.

Carter Burwellin score on tekijälleen tyypillisesti täynnä tunnetta ja koskettavia kohtauksia. Burwell on luonut todellisen runsaudensarven yhteistyössä Yeah Yeah Yeahs -yhtyeen solistin Karen O:n kanssa, ja Where The Wild Things Are soundtrack aloittaakin uuden elokuvavuoden varsin valloittavasti. Leikkisät ja riehakkaat laulut, kuten Igloo, Capsize, Hidaway ja taatusti jonkinlaiseksi kulttihitiksikin nouseva Building All Is Love, saavat Karen O:n käsittelyssä hassun hirviömäisen käsittelyn, ja vaikka paikoin meno onkin bakkanaalisen happopäistä kirkumista, lyyriset osuudet elokuvamusiikissa ovat rakenteelle enemmän kuin tärkeitä. Burwell herkistelee hienosti omissa orkestraatiosuuksissaan ja esitykset Lost Fur, Food Is Still Hot sekä upeat Sailing ja We Love You So kruunaavat kokonaisuuden sydäntä särkevän hienosti.

Yhteenveto
Yksi parhaita lasten- ja nuorten elokuvia tällä vuosituhannella, sillä se ei aliarvioi katsojakuntaansa millään tavalla, ei opeta itsestäänselvyyksiä sormea heristellen, vaan uskoo ja luottaa pienten ja suurempienkin ihmisten kykyyn ymmärtää.

Anamorfinen: 
Anamorfinen
Levymäärä: 
0
Arvosana DVD:lle: 
Arvosana kuvasta: 
Arvosana äänestä: 
Arvosana bonusmateriaaleista: 
Pakkotekstitys: 
On
Kuvagalleria: 

Lisää uusi kommentti



Copyright © FilmiFIN 2004 - 2016