Alkuperäinen nimi: 
Howl
Lajityyppi: 
Julkaisija: 
Valmistusvuosi: 
2010
Valmistusmaa: 
Käsikirjoittaja: 
Ikäsuositus: 
11
Kesto: 
86
Howl – Huuto
Janne Mikkonen, To, 24/03/2011 - 00:00

Elokuva
Allen Ginsbergin esikoiskokoelma Howl and Other Poems on modernin amerikkalaisen runouden keihäänkärki, jonka kulttuurista vaikutusta on vaikea yliarvioida. Nimikkorunon vimmaisissa säkeissä Ginsbergin onnistui kiteyttää sodanjälkeisen ikäluokan katkerat tuntemukset. Tuolloinen beat-sukupolvena tunnettu kirjailijoiden joukko ravisteli tuotannossaan amerikkalaisen yhteiskunnan kangistuneita moraalikäsityksiä ja materialistista elämäntapaa. Liikkeen johtotähtiin kuuluneen Ginsbergin hahmo kaihtaa luokitteluja teflonpinnan lailla, mutta samoin tekee myös runoilijan tunnetuinta teosta käsittelevä elokuva. Rob Epsteinin ja Jeffrey Friedmanin Howl – Huuto on monisäikeinen dokudraama, joka yhdistelee oikeussalikuvausta, runonlausuntaa, haastattelua ja animaatiota. Jollain käsittämättömällä tavalla tyylilajien sekasotku pystyy kulkemaan valtaosan kestostaan oikealla tiellä.

Elokuvan juonellinen rakenne koostuu oikeussalikohtauksista, jotka replikoivat vuoden 1957 kuuluisaa oikeudenkäyntiä teoksen epäsiveellisyydestä. Katsoja tuntee aidosti olevansa keskellä 50-luvun amerikkalaista sananvapaus- ja moraalikeskustelua, kun kuultavaksi passitetaan toinen toistaan absurdimpia, maailmankuvaansa peittelemättömiä asiantuntijoita. Runon kirjallista arvoa ja arvottomuutta pohtivat todistajalausunnot viehättävät taatusti jokaista kirjallisuudenystävää, mutta suurimman huomion oikeussalissa kaappaa Mad Men -sarjasta tuttu Jon Hamm, joka on aina yhtä kotonaan entisaikojen kuvissa. Roolissaan Hamm pääsee loistamaan sujuvasanaisena, kirjallisuuden arvon tuntevana puolustusasianajajana.

Toisen tyylikkään näyttelijäsuorituksen tekee Allen Ginsbergiä esittävä James Franco, joka tuntuu ottaneen runoilijalegendan roolin sydämenasiakseen. Äskettäin Oscar-ehdokkaana ollut 127 tuntia antoi lupaavan kuvan Francon luontaisesta eläytymiskyvystä, mutta nyt mies välillä suorastaan katoaa roolinsa sisään. Elokuvan dokumentaarisinta antia ovat haastattelukohtaukset, joissa Ginsberg kertoo avoimesti Howl-runon syntyprosessista, homoseksuaalisuudestaan ja repaleisista elämänvaiheistaan. Haastattelua höystävät mustavalkoiset dramatisoidut pätkät sekä tiivistunnelmainen runonlausuntailta vuodelta 1955. Francon tulkinta luo kuvan herkästä ja epävarmasta runoilijanalusta, jonka silmistä kajastaa palava halu tuoda sanansa julki. Elokuvan epäkronologinen ja näennäisen sekava rakenne muuttuu moniulotteiseksi näkökulmien kimaraksi, kun intensiivisen lausunnan ja syvälle uppoutuvien haastattelujen lomasta kamera siirtyykin yhtäkkiä runoa puivaan oikeudenkäyntiin, johon Ginsberg ei itse tahtonut mitenkään osallistua.

Francon sujuvaa työskentelyä nähdään elokuvassa lopulta harmillisen vähän, sillä joku tyylitajuttomuuden riivaama on saanut päähänsä kuitata runon kuvittamisen halvannäköisillä animaatioilla. Keskinkertainen piirrosjälki ei ole vielä mitään verrattuna sisällöllisiin ratkaisuihin, jotka ovat kuin suoraan kansalaisopiston animaatiopajasta. Kaikesta päätellen runous on näille animaattoreille täysin vieras taiteenlaji. Suurimman osan ajasta piirrokset visualisoivat Francon lausumia säkeitä karkeasti alleviivaten, jättäen metaforiselle lyriikalle kapeaakin kapeamman tulkinta-aukon. On raastavaa katsella, miten tyhjänpäiväiset kökköanimaatiot syövät muuten niin vaikuttavan elokuvan arvoa.

Näytellyissä kohtauksissa puvustus ja musiikkivalinnat luovat tyylikkäästi autenttisen aikalaistunnelman. Jos mustavalkokuvaan lisäisi hieman rakeisuutta, saattaisi savuisen jazz-musiikin sävyttämää kahvilaluentaa luulla aidoksi 50-luvun filmiksi. Ginsberg-fanit jäävät ehkä kaipaamaan avarampaa henkilökuvaa, mutta kuten nimi kertoo, kyseessä on ennen kaikkea kertomus runosta. Alussa hämännyt genrejen sekamelska ja hajanainen rakenne kääntyvät nekin lopulta voitoksi. Juuri näiden omaperäisten tyyliratkaisujen ansiosta elokuvasta rakentuu jotain todella erikoista ja harvoin nähtyä – draamallinen kirjallisuusdokumentti. On aina mieltä lämmittävää, kun tekijät eivät suostu takertumaan tarjottimelta kurkottaviin perusratkaisuihin vaan seuraavat horjahteluista piittaamatta omaa näkemystään. Nyt kaikesta välittyy aito ihailu Allen Ginsbergin läpimurtoteosta kohtaan.

Yhteenveto
Taidokkailla näyttelijäsuorituksilla siunattu ja ajan hengen tavoittava kuvaus amerikkalaisen runouden merkkipaalusta. Poikkeuksellisen vetoavaa kokonaisuutta nakertavat vain laiskasti kyhätyt animaatiojaksot.

Anamorfinen: 
Anamorfinen
Levymäärä: 
0
Arvosana DVD:lle: 
Arvosana kuvasta: 
Arvosana äänestä: 
Arvosana bonusmateriaaleista: 
Pakkotekstitys: 
On
Kuvagalleria: 

Lisää uusi kommentti



Copyright © FilmiFIN 2004 - 2016