Alkuperäinen nimi: 
Jason Bourne
Julkaisija: 
Valmistusvuosi: 
2016
Valmistusmaa: 
Ohjaaja: 
Käsikirjoittaja: 
Ikäsuositus: 
15
Kesto: 
123
Jason Bourne
Jussi U. Pellonpää, Pe, 29/07/2016 - 00:00

Elokuva
Vuosikymmen sitten CIA:n muistinsa menettänyt supersotilas Jason Bourne (Matt Damon) onnistui paljastamaan agentuurin hämärimmätkin salaisuudet ja selvittämään samalla oman menneisyytensä saloja. Nyt demoniensa yhä ahdistelema mies tienaa elantonsa jossain kaukana ottelemalla laittomissa tappeluklubeissa. Kun Bournen entinen luottokollega, hänen tapaansa CIA:lle selkänsä kääntänyt ex-operatiivi Nicky Parsons (Julia Stiles) osuu hakkeroinneissaan vieläkin syvemmälle kätkettyihin salaisuuksiin, ja saa tietoja Bournen isän (Gregg Henry) osallisuudesta maailmanlaajuiseen palkkamurhaohjelmaan Blackbriariin, Jasonin on palattava takaisin näyttämölle.  Mutta maailma on muuuttunut ja vakoilubisnes eritoten, sillä piilossa pysyminen on nykyään entistäkin vaikeampaa.  Samalla kun Bourne pääsee yhä lähemmäs salaliittojen ydintä, tiedustelupalvelun johtaja Robert Dewey (Tommy Lee Jones), tämän kyberosaston kunninahimoinen ykkösanalyytikko Heather Lee (Alicia Vikander) ja tiedustelupalvelun sisällä toimivan laittoman siiven vaarallisin tappaja (Vincent Cassel), ovat koko ajan askeleen likempänä.

Yhdeksän vuotta on kulunut siitä, kun ohjaaja Paul Greengrass päästi amneesia-agentti Jason Bournen, eli David Webbin, lepäämään laakereillaan. Medusan sinetin (2007) jälkeen kumpikin saagan pääjehu, niin kaksi jälkimmäistä osaa ohjannut Greengrass kuin sarjan kiistaton tähti Matt Damonkin, vannoivat, ettei Bournea enää nähdä valkokankailla, ainakaan siis heidän toimestaan. Saagan  tuotantoyhtiö Universal yritti elvyttää saagaa samoihin ympyröihin sjoittuneella spin-off-trillerillä Medusan perintö (2012), mutta katsojat äänestivät jaloillaan, eikä touhu saanut tulta alleen, mikä ei ollut alkuunkaan hyvin pääroolissa pärjänneen Jeremy Rennerin vika.

Vaan kun aika kuluu ja, taatusti, tarpeeksi taaloja on lopulta luvattu pöydälle, myös tekijämiehillä on, ainakin oikeus jos ei velvollisuus, tehdä paluu upeasti hallitsemaansa genreen. Medusoiden sijaan nyt ytimekkäästi Jason Bourneksi nimetty neljäs virallinen Bourne -elokuva todistaa, että taito ja tyyli on tallella molemmilla pääjehuilla. Greengrass hallitsee kineettisen toiminnan kadehdittavan upeasti, samalla kun Damonin särmä on vain entisestään kasvanut.

Jason Bourne kun tykittää täysillä toimintakohtauksesta toiseen, eikä anna turhia mietintätaukoja pähkäillä käsikirjoituksen muutamia lapsuksia. Tarina on tällä kerralla Greengrassin ja tämän pitkäaikaisen leikkaajan Christopher Rousen käsialaa, ja kieltämättä Bourne-saagan, Robert Ludlumin kirjojen pohjalta luoneen Tony Gilroyn puuttuminen tuntuu eri toten henkilökehityksessä. Vainoharhainen salaliittoteoria pyörittää Edward Snowdenin ja Julian Assangen tapaisia nimiä, ja synnyttää paranoiaa nykyaikaisen informaatiosodan ja hakkeroinnin yhteisvaikutuksella. Mutta se mikä hävitään tarinan kuljetuksessa, vaikka mukana onkin muutama erittäin onnistunut mutka ja käänne, korvataan globaalisti ympäri maapalloa kaahaavan tarinan vauhdilla ja toinen toistaan näyttävämmillä toimintakohtauksilla.

Rakenne on toki sama kuin Bourneissa aiemminkin, mutta ilahduttavinta on se, että vaikka tapahtumat nivoutuvatkin vahvasti nykyaikaisen digitaalisen vakoilun ympärille, Greengrass joukkoineen tykittää hyvää, vanhan ajan analogista actionia. Barry Aykroydin huikea kameratyöskentely yhdistettynä Rousen laserintarkkaan editointiin synnyttää tukussa kohtauksia ja jaksoja, joiden voima on nimenomaan visuaalisuudessa ja vauhdissa. John Powellin yhteistyössä David Buckleyn kanssa laventama score toimii yhtä hyvin kuin ennenkin ja loppubiisinä soi, kuten asiaan kuuluukin, se ainoa ja oikea Mobyn Extreme Ways.

Bourne ei olisi Bourne ilman Matt Damonia, sillä rooli on niin täysin iskostunut herran läsnäoloon ja olemukseen. Tommy Lee Jones yrmistelee tuttuun tapaansa umpikierona pääjehuna, kun taas pirtsakasti uutta verta tuo kuviin kovassa nosteessa oleva Alicia Vikander. Vincent Casselin nimetön tappaja-agentti toimii kaikessa konemaisuudessaan hyvänä vastavoimana yhtä lailla järkkymättömälle Bournelle. Tärkeä tarinalle on myös Riz Ahmedin Aaron Kalloor, mullistavan nettisoftan kehittäjä, joka on tehnyt sopimuksen paholaisen kanssa. Sivummalla touhuavat vielä Ato Essandoh Deweyn ykkösnyrkkinä Jeffersinä ja Vinzenz Kiefer on hakkeriryhmän johtaja Christian Dassaul.

Yhteenveto
Tuttuudestaan huolimatta täysiverinen Bourne -paketti. Toimintaelokuva sanan varsinaisessa merkityksessä.

Anamorfinen: 
Anamorfinen
Levymäärä: 
0
Arvosana DVD:lle: 
Arvosana kuvasta: 
Arvosana äänestä: 
Arvosana bonusmateriaaleista: 
Pakkotekstitys: 
On
Kuvagalleria: 


Copyright © FilmiFIN 2004 - 2016