Alkuperäinen nimi: 
Hjem til jul
Valmistusvuosi: 
2010
Valmistusmaa: 
Ohjaaja: 
Käsikirjoittaja: 
Musiikki: 
Tuottaja: 
Ikäsuositus: 
13
Kesto: 
85
Jouluksi kotiin
Jussi U. Pellonpää, To, 16/12/2010 - 00:00

Elokuva
Jouluaatto pienessä Skoglin kaupunki Norjassa. Ihmiset ovat erilaisia ja heillä kaikilla on erilaiset tarinat. Kuten kaupungin lääkäri Knutilla (Fridtjov Såheim), joka oman henkensä uhalla lähtee hoitamaan synnytystä. Tai Jordanilla (Reidar Sørensen), paikkakunnan virallisella juopolla, joka löytää menneisyytensä sangen oudosta paikasta. Sitten aattoiltaa viettelee myös Simon (Joachim Kalmeyer), joka hoitaa elämänsä ehtoossa kulkeva vaimoaan itseään säästämättä, sekä nuori Thomas (Morten Ilseng Risnes), jolle universumin mahtavuus avautuu aivan uudella tavalla maahanmuuttaja Bintun (Sarah Bintu Sakor) avulla. Joillekin Skoglin asukkaille jouluaatto tuo iloa, joillekin surua, mutta kaupungin kaikkia ihmisiä yhdistää sama asia, matka kotiin.

Vuonna 2003 Keittiötarinoilla (Salmer fra kjøkkenet) kansainvälisesti ihastuttanut ja sen tukemana Hollywoodissakin Bukowski-tutkielman Factotum (2005) tekaisemassa käyneen moniosaajan Bent Hamerin Jouluksi kotiin on aidon oloinen kokoelma pieniä kertomuksia, joita jokaista yhdistää joulun aika ja tapahtumien realistisuus. Ohjaaja/tuottaja/käsikirjoittaja Hamer operoi pitkillä otoilla, antaa ihmistensä tuijotella ja miettiä minuuttitolkulla eikä kaihda traagisiakaan käänteitä kertoillessaan ajasta ja paikasta, missä erilaisuudesta huolimatta kaikille loistavat samat revontulet. Jouluksi kotiin perustuu norjalaisen kirjailija Levi HenrikseninBare mjuke pakker under treet“ -teoksen novelleihin.

Näyttelijät ovat kaikki hyviä ja varsinkin aitoja, omansa oloisissa rooleissaan. Ihmisten ongelmat ja toiveet universaaleja ja hätä lähimmäisestä yhteinen. Trond Fausa Aurvaag, Fridtjov Såheim, Nina Andresen Borud, Reidar Sørensen ja Ingunn Beate Øyen saavat jokainen ohjaajaltaan runsaasti tilaa tulkita tuntojaan John Christian Rosenlundin pitkälti luonnonvalossa operoiman kameran edessä. John Erik Kaadan lämmin ja melankolinen musiikki tuo paikoin mieleen Philip Glassin, yhden 1900-luvun arvostetuimmista säveltäjistä, jonka minimalistinen äänimaailma ja toistuvat struktuurit soivat myös Kaadan herkissä teemoissa.

Yhteenveto
Kotoisen oloinen episodielokuva seuraa jouluaaton aikana erilaisten ihmisten edesottamuksia ja onnistuu traagisista käänteistään huolimatta jättämään lämpöisen mielen.

Anamorfinen: 
Anamorfinen
Levymäärä: 
0
Arvosana DVD:lle: 
Arvosana kuvasta: 
Arvosana äänestä: 
Arvosana bonusmateriaaleista: 
Pakkotekstitys: 
On
Kuvagalleria: 


Copyright © FilmiFIN 2004 - 2016