Jurassic World
Jussi U. Pellonpää, To, 11/06/2015 - 00:00

Elokuva
On kulunut jo 22 vuotta Costa Ricassa sijaitsevan Isla Nublarin traagisista tapahtumista jo edesmenneen miljonääri John Hammondin dinosauruspuistossa, ja kaikkien aikojen turistirysä toimii jälleen täydellä teholla, esitellen turisteille muinaishistoriallisia eläimiä. Mutta aivan kuin T-Rex ja muut lihansyöjät eivät olisi tarpeeksi vaikuttavia ja vaarallisia, ahne ihminen on omin nokkineen mennyt koskemaan perimään ja kehittänyt todellisen supersauruksen, monen eri lajin hybridin, Indominus Rexin, avaamaan asiakkaiden lompakot entistäkin appoisemmiksi. Koska turvajärjestelyt ovat Jurassic Worldissa huippuluokkaa, jokaista milliä valvotaan superteknisin laittein ja henkilökunta on tappiinsa koulutettua, niin mikä muka voisi mennä vikaan?

Vuonna 1993 Hollywoodin kultasormi Steven Spielberg kutsui elokuvafanit kautta maailman Jurassic Parkiin, elokuvaelämykseen, jonka vaikutus tuntuu tänäkin päivänä. Jos elokuva ei itsessään ollutkaan muuta kuin suurella rahalla tuotettu huikea seikkailu, sen mullistavat erikoistehosteet avasivat oven nykyaikaiselle digitaikuudelle toden teolla. Hittileffa poiki kaksi jatko-osaa, The Lost World - Jurassic Park (1997 ja Jurassic Park III (2001), ja siitä lähtien puiston porteilla on ollut odottava tunnelma. Indiehelmellä Safety Not Guaranteed (2012) tuottajana toimivan Spielbergin vakuuttaneen Colin Trevorrowin ohjaama Jurassic World pysyy saagalle uskollisena, ollen suurella rahalla tuotettu survivaali, jossa jälleen ryhmä ihmisiä joutuu pahalla päällä olevien saurusten ruokalistalle.

Pohjapiirrustus on sama kuin aiemmissakin Jurassiceissa: Kritiikkiä saavat markkinavoimien loputon voiton tavoittelu ja pohjaton ahneus sekä ihmisen ikiaikainen halu puuttua luonnon kulkuun genetiikan keinoin, josta ääriesimerkkinä toimii inhojen intressien halu hyödyntää raptoreita sotatilanteissa aseina. Yhtä lailla jokaisessa aiemmassakin seikkailussa kaiken taustalla kulkee nytkin punaisena lankana perheyhteyden palauttaminen, joka onnistuukin kuin taikaiskusta äärimmäisen hädän keskellä. Michael Crichtonin luoman alkuperäistarinan pohjalta käsikirjoituksen ovat tehneet Rick Jaffa ja Amanda Silver sekä Colin Trevorrow ja Derek Connolly. Vaikka yhtään yllätystä ei juonenkulun, tai edes käänteiden suhteen tarjota, Jurassic World on silti lipunlunastuksen väärti reissu, teknisesti huippuluokkaa ja vauhdiltaan alusta loppuun penkin reunalla pitävä parituntinen, jonka aikana ei sen suuremmin ehdi turhia tuumailla.

Viime vuoden parhaassa Marvel-leffassa Guardians of the Galaxy lopullisesti läpilyönyt Chris Pratt on Owen Grady, raptoreita valmentava ex-sotilas, Bryce Dallas Howard Claire, Jurassic Worldin toiminnasta vastaava päällikkö ja Irrfan Khan koko paikan omistava miljardööri Simon Masrani. Ranskalainen koomikko Omar Sy on Owenin appari Barry, ainoana alkuperäisestä Jurassic Parkista mukana oleva BD Wong tohtori Henry Wu ja Vincent D`Onofrio InGenin kiero turvallisuuspäällikkö Hoskins. Ty Simpkins ja Nick Robinson ovat teini-ikäiset veljekset Gray ja Zach, Clairen siskonpojat, jotka saapuvat puistoon pahimpaan mahdolliseen aikaan, ja Jake Johnson Lowery, hassuja sanaileva teknikko.

Yhteenveto
Tuttu puisto uusine asukkeineen on nostalginen retki saagaan jo aiemmin tutustuneelle, eikä uudetkaan tulijat taatusti pety ihmeiden keskellä. Jutun vielä jatkaminen tulee tosin vaatimaan täydellistä remonttia, sillä samoin eväin ei tästä enää voida edetä.

Anamorfinen: 
Anamorfinen
Levymäärä: 
0
Arvosana DVD:lle: 
Arvosana kuvasta: 
Arvosana äänestä: 
Arvosana bonusmateriaaleista: 
Pakkotekstitys: 
On
Kuvagalleria: 

Lisää uusi kommentti



Copyright © FilmiFIN 2004 - 2016