Elokuva
Kentällä peitetehtävissä operoivat MI6-agentti Ray Koval (Clive Owen) ja CIA-vakooja Claire Stenwick (Julia Roberts) tapaavat cocktail-kutsuilla, asia johtaa toiseen ja ilta yhteiseen yöhön. Vasta aamulla huijatulle herrasmiehelle selviää kohtalokkaan kaunottaren todellinen henkilöllisyys, kun salaiset asiakirjat ovat kadonneet. Vuosia myöhemmin molemmat ovat siirtyneet privaattisektorille yritysvakoilun maailmaan, työnantajina maan kaksi suurinta, keskenään markkinajohtajan asemasta kilpailevaa kosmetiikkayritystä. Claire puuhastelee eksrentisen Howard Tullyn (Tom Wilkinson) palveluksessa ja Rayn pomona on kiero Richard "Dick" Garsik (Paul Giamatti). Huhu kertoo, että Tully on kehittänyt täysin uudenlaisen tuotteen kaavan, jonka Garsik haluaa itselleen vaikka väkisin. Molemmat tietävät, että formulan ensin lanseeraava tekee sillä miljoonabisneksen. Taistelu yhtälöstä saa Rayn ja Clairen törmäämään mitä odottamattomimmissa tilanteissa, mutta vaikka he pelaavat eri puolilla pöytää, vanha suola alkaa janottaa ja uhkarohkea suunnitelma kyteä kyyhkyläisten mielissä. 

Modernin vakoilubisneksen hektisessä ytimessä elegantisti liikkuva Kaksinaamaista peliä on mukavan vanhanaikainen ja kivasti mietittykin puhallus ilman turhaa toimintaa tai perustelematonta väkivaltaa. Klassisen romanttisen jännärin ja nokkelan kissa ja hiiri -leikin sulauttava keikkakuva hitsaa Ocean´s Elevenin (2001)
seksikkään viileyden ja Mr. & Mrs. Smithin (2005) äkkiväärän kipinäherkkyyden yhteen. Vahvan Stephen King -trillerin Dolores Claiborne (1995) sekä kolmen kovan Jason Bourne -seikkailun kynäilijänä tunnetun Tony Gilroyn käsikirjoitus on ilmeisimpiä kliseitä väistelevä ja riittävän ovelasti mutkitteleva palapeli vetääkseen maton katsojan alta. Terävä dialogi ja mainio tyyppigalleria olisi kuitenkin antanut odottaa hauskempaa ja ei niin varman päälle pelaavaa lopputulosta. 

Esikoisekseen tyylikkään, mutta jotenkin kylmän laatutrillerin Michael Clayton (2007) ohjannut Gilroy on selvästi ensin käsikirjoittaja ja vasta sitten ohjaaja. Vaikka homma etenee kitkattomasti ja ilmavasti, visuaalisesti vinhasti ja täyteläisesti kuvattuna (kamerassa vanha mestari Robert Elswit), kerrontaan on ahdettu liikaa jippoja. Rikottu kronologia vielä palvelee tarinaa ainakin hetkittäin, mutta ruutujako on turha tehokeino ilman funktiota. Ympäri maailmaa (Dubai, Lontoo, Rooma) suhiseva palapeli maalaa myös lokaatioistaan mielikuvituksettomia turistipostikortteja ja satunnaisten kohtaamisten intohimo tukahdutetaan laimealla hotelliromantiikalla. 

Takuuvarma brittikarisma Clive Owen on kuin kotonaan charmanttina James Bond -tyyppinä, joka tuplanollasta poiketen joutuu nielemään ylpeytensä useammankin kerran. Vanhemmiten entistäkin sensuellimmaksi kaunistuvan Julia Robertsin tosinainen sykkii aikuista mimmienergiaa ja asennetta. Jo hienossa Closerissa (2004) loistavasti yhteen pelanneen kaksikon kemiat ja synkka toimivatkin kuin Cary Grantilla ja Ingrid Bergmanilla tai Grace Kellylla konsanaan. Tom Wilkinson ja Paul Giamatti, sivuosamagneetit parhaasta päästä, jäävät lopulta turhankin taustalle, mutta revittelevät irti päästessään täysin siemauksin, varsinkin alkunäytöksen herkullisessa kohtaamisessa. Näyttelijätiimiin on muutenkin löydetty kautta linjan osaavaa ja persoonallista luonnesakkia.

Yhteenveto
Tähtinäyttelijät sähköistävät hitchcockilaisen hienostuneen ja screwball-perinteitä kunnioittavan MacGuffinin.