Elokuva
Kun kahden CIA:n ykkösnyrkin, hurjapäisen jenkin FDR Fosterin (Chris Pine) ja tämän yhtä kovaotteisen brittikollegan Tuck Hensonin (Tom Hardy), keikka estää joukkotuhoaseiden laiton myynti menee kaseikkoon, miehet saavat peräänsä armottoman rikollisen Heinrichin (Til Schweiger), jonka veli menettää henkensä välikohtauksessa. Agenttien päällikkö Collins (Angela Bassett) määrää miehet toimistohommiin suojellakseen näitä terroristin kostolta. Käyttäen aliaksiaan, FDR risteilylaivan kapteenina ja Tuck matkanjärjestäjänä, miehet surffailevat nettideittipalstoilla, missä vastaan tulee rakkaudessaan pahasti pettynyt tuotetestaaja Lauren Scott (Reese Witherspoon) ja tämän rankkasuinen ystävätär Trish (Chelsea Handler).

Tietämättä toisistaan, agentit alkavat molemmat piirittää Laurenia, joka on erittäin otettu kahden komean uroon kiinnostuksesta. Kun tilanne selviää miehille, he päättävät olla sekaantumatta toistensa tekemisiin ja antaa naisen päättää tulevaisuudestaan ilman paineita. Homma lähtee kuitenkin kintaasta, kun kumpikin peluri käyttää säälimättä agentuurinsa tekniikoita ja voimavaroja sabotoidakseen toistensa treffejä mitä mielikuvituksellisimmilla konsteilla. Samaan aikaa Heinrich saapuu Amerikkaan ja lopullisen tulitaistelun keskelle joutuvat myös Lauren ja Trish.

Ohjaaja McG, oikealta nimeltään Joseph McGinty Nichol, löi itsensä läpi 2000-luvun alussa kahdella Charlien enkelit -elokuvallaan, jotka jo todistivat miehen tavaramerkit, epilepsiaa aiheuttavan editoinnin, räikeän rockvideoestetiikan ja yliampuvat erikoisefektit ja stuntit. Sama tekemisen malli on jatkunut, vaikka mies kokeilikin draamaa uransa parhaassa saavutuksessa We Are Marshall (2006) ja tylympääkin toimintaa elokuvassa Terminator - Pelastus (Terminator Salvation, 2009).

Kuluneita keinojaan kaihtamatta McG läiskii ja mäiskii myös typerässä vauhtifilkassaan Keinoja kaihtamatta, joka yrittää olla yhtä aikaa Vaarallinen tehtävä ja Vaarallinen romanssi, onnistumatta kuitenkaan kummassakaan. Muutama hymy saadaan kuitenki aikaiseksi hyvässä synkassa koheltavien alfaurosten kikkaillessa high-tech-vakoiluvempainten kanssa tarkoituksena tuhota toistensa treffit. Samalla korostetaan alleviivaavasti miesten täydellistä vastakohtaisuutta, Franklin Delano Roosevelt Fosterin ollessa armoton naistennaurattaja, Tuckin taas kaivatessa syvästi ex-vaimoaan Katieta (Abigail Spencer) ja poikaansa Joea (John Paul Ruttan).

Timothy Dowlingin ja Marcus Gautesenin tarinaa on ollut hiomassa myös Simon Kinberg, mutta käsikirjoitus on vain kasa irrallisia kohtauksia, logiikatonta kohellusta ja juvenaaleja henkilöhahmoja draamankaaren puuttuessa kokonaan. Titanic -veteraanin (1997) Russell Carpenterin kameratyöskentely on vauhdikasta ja huimia liikeratoja hyväksikäyttävää taltiointia, jota tukee myös Nicolas De Tothin ja Jesse Dreibuschin sekunnit atomeiksi purkava leikkaus, mutta alituinen kuvallinen kikkailu ja nokkelointi muuttuu matkan varrella ainoastaan itsetarkoitukselliseksi briljeeraukseksi ja ammattilaisten keskinäiseksi pätemiskilpailuksi. Säveltäjä Christophe Beckin vauhtiscoren tukemana toimintakohtauksissa on kuitenkin kivasti kiihkeyttä, vaikka pieksäminen ja ammuskelut ovatkin puristettu väkivallaltaan lapisystävälliseen muotoon katsojamäärien maksimoimiseksi.

Chris Pine vakuutti Star Trekin (2009) kapteeni Kirkina ja samaa mannaa on luvassa ensi vuonnakin scifikolossin jatko-osassa, mutta Keinoja kaihtamatta on herralle niin selkeästi pelkkä välityö, ettei roolista välity välittäminen ollenkaan. Tom Hardy taas näytti huikealla suorituksellaan elokuvassa Bronson (2008) olevansa todellinen kyky, jatkoi nousuaan Christopher Nolanin mahtavassa eepoksessa Inception (2010) ja tulee kokemaan lopullisen läpimurron ensi kesänä saman tekijän megaleffassa Yön Ritarin paluu (The Dark Knight Rises) pääpahis Banena, mutta Keinoja kaihtamatta on hänellekin vain välietappi, vaikka karisma väkisin tunkeekin esiin muutamissa kohtauksissa.

Koko Amerikan kullannuppu Reese Witherspoon on sitä vastoin kulkenut tasaiseen tahtiin urallaan alaspäin Oscar-palkitun roolinsa elokuvassa Walk The Line (2005) jälkeen, eikä kurssia ainakaan nosta unissakävely McG:n persoonattomassa actionviipalessa. Hilpein hahmo elokuvassa on ehdottomasti tv-tähti Chelsea Handlerin sanavalmis ja kipakka Trish, joka yksin vastaa koko tohinan parhaista laineista ja komiikasta. Til Schweigerin osaksi jää mutista rumia paksulla aksentilla, eikä Angela Bassettillekaan ole kauheasti tekemistä keksitty agentuurin protokollaan luottavana johtajana.

Yhteenveto
Vain hetkittäin vetävä viihdepala, jonka pohjimmainen olemassaolon tarkoitus hukataan turhaan tykitykseen.
Mahdollisuudet olisivat olleet paljon parempaankin.