KILPAILU ON PÄÄTTYNYT: Matka onnen maahan: Osallistu Brooklyn- kilpailuun.
Jussi U. Pellonpää, Ma, 18/07/2016 - 01:01

FilmiFINin ja Fox-Paramountin järjestämä Brooklyn -kilpailu on päättynyt. Voittajat löytyvät seuraavilta paikkakunnilta: Helsinki, Lahti ja Forssa. Paljon onnea kaikille voittajille. Näyttelijätär Saoirse Ronanin parhaaksi roolityöksi FilmiFINin lukijat äänestivät äärimmäisen niukalla enemmistöllä nimiroolin elokuvassa Hanna, kun taas toiseksi nousi elokuva The Atonement - Sovitus. Parhaaksi siirtolaisista kertovaksi elokuvaksi äänestettiin hienosti todellinen klassikko, Kummisetä ja nimenomaan sen toinen osa. Runsaasti ääniä saivat myös mm. District 9 ja Children of Men. Parhaaksi elokuvaksi, jonka nimessä maintaan maa tai paikkakunta, oli hajontaa todella runsaasti, sillä ääniä saivat mm. Nebraska, New Yorkin tuhon jälkeen vuonna 2019, Sin City, Gangs of New York, Fargo, Australia ja The China Sydnrome, eli Kiina-ilmiö. Voittajaksi valittiin lopulta toimituksen yhteisellä päätöksellä elokuvat, jotka kertovat Isosta Omenasta, sillä New Yorkiin sijoittuvat elokuvat saivat eniten ääniä.

Eletään vuotta 1952. Aristeleva ja hiljainen Eilis Lacey (Saoirse Ronan) asuu pienessä Enniscorthyn kaupungissa Irlannissa. Muutos ahdistavaan arkeen tulee mahdolliseksi kun Eilisin sisko Rose (Fiona Glascott) tarjoaa tälle järjestämäänsä matkaa onnen perässä rapakon taaksen, Yhdysvaltoihin. Brooklynissa ei elämä kuitenkaan ole heti herkkua raskaassa työssä, mutta ei aikaakaan kun kuvioihin pelmahtaa myös myös amerikanitalialainen suupaltti Tony Fiorello (Emory Cohen), joka silkalla sinnikkyydellään vie Eilisin sydämen. Vaan kun suruviesti saapuu vanhalta mantereelta ja pakottaa Eilisin katsomaan menneisyyteen, tämän on vihdoin, päätettävä takertuuko hän eiliseen vai päästääkö lopullisesti irti.

John Crowleyn Brooklyn on ajankuvaltaan akkuraatti romanttinen draama, jossa tunteet ovat aitoja ja ihmiset oikean kokoisia. Eilisin tarina on paitsi hauska, myös äärimmäisen koskettava, mutta tyystin ilman keinotekoisia mausteita tai makeutusta. Kehyskertomuksen avaimina ovat yhtä lailla niin itsensä löytäminen ulkoisten paineiden keskellä kuin myös ymmärtäminen siitä, mikä elämässä oikeasti on tärkeintä.

Vastaa kolmeen allaolevaan kysymykseen ja olet mukana arvonnassa, jonka palkintoina on 3 (kolme) Brooklyn -elokuvaa. Muista ilmoittaa vastauksessasi haluatko DVD:n vai Blu-rayn.

1. Mikä on mielestäsi näyttelijätär Saoirse Ronanin paras elokuva?
2. Mikä on mielestäsi paras siirtolaisista kertova elokuva?
3. Mikä on mielestäsi paras elokuva, jonka nimessä mainitaan jokin maa tai paikkakunta?

Kilpailuun osallistut lähettämällä vastauksesi, nimesi ja yhteystietosi (katuosoite ja sähköpostiosoite) osoitteeseen kilpailut[at]filmifin.com. Vastausaika päättyy maanantaina 25.07.2016 klo: 00.01.

Palkinnot arvotaan kaikkien vastanneiden kesken ja voittajille ilmoitetaan tuloksesta henkilökohtaisesti. Yhteystietoja ei käytetä suoramarkkinointiin.

Lähde: 
Kuvagalleria: 


Copyright © FilmiFIN 2004 - 2016