Alkuperäinen nimi: 
The Adjustment Bureau
Julkaisija: 
Valmistusvuosi: 
2011
Valmistusmaa: 
Ohjaaja: 
Käsikirjoittaja: 
Musiikki: 
Ikäsuositus: 
11
Kesto: 
107
Kohtalon valvojat
Jussi U. Pellonpää, To, 10/03/2011 - 00:00

Elokuva
Kunnianhimoinen kongressiedustaja David Norris (Matt Damon) on pääsemässä senaattiin kaikkien aikojen nuorimpana ehdokkaana, kun kohtalo puuttuu peliin. Kuvat baari-illan jälkeisestä selkkauksesta leviävät lehdistöön ja romahduttavat miehen suosion juuri äänestyspäivänä. Samana iltana David tapaa Elise Sellasin (Emily Blunt) ja ihastuu sanavalmiiseen naiseen yhdellä silmäyksellä. Mutta parin tulevaisuutta varjostaa joukko hattupäisiä pukumiehiä, Kohtalon valvojia, jotka haluavat varmistaa asioiden kulkevan oikealla tavalla, ilman sattuman luomia poikkeamia. Davidin tulevaisuus on päätyä politiikan korkeimmille portaille ja tehdä suuria asioita, mutta näin ei tulisi käymään, jos mies kuuntelee sydäntään. Samalla tavalla Elisen ura balettitanssijana kulkisi eri suuntaan kuin mitä lupaava alku antaisi odottaa. Lopulta tilanne tulehtuu aina siihen pisteeseen, että agentuurin ykkösnyrkki Richardson (John Slattery) antaa Davidille ainoastaan yhden vaihtoehdon: unohda Elise tai päädy vuodeosastolle mieli tyhjennettynä.

Kohtalon valvojat on mielenkiintoinen ja kiehtova ajatusleikki. Omanlaistensa tieteistarinoiden mestarin Philip K. Dickin novelliin The Adjustment Team perustuva filmatisointi leikittelee vapaan tahdon ja kohtalon käsityksellä nokkelasti. Sen kulmikkaan teorian mukaan ihmiskunta ei ole vielä alkuunkaan valmis päättämään tärkeistä asioista itse, vaan homo sapiensia tökkii eteenpäin vuosituhansia meitä seurannut virasto, jotka tarttuvat toimeen hädän hetkellä. Kiireessä sisään unohdetut auton avaimet eivät aina jääkään pöydän kulmalle sattumalta, vaan ainoastaan siksi, että meidän kuuluukin olla jossain hetkeä myöhemmin. Telluksen jokaista ihmistä ei seurata 24/7, mutta vaativimpien virkojen edustajat ja suuruuteen tavalla tai toisella tarkoitetut saattavat hyvinkin tuntea jonkun epämuodikasta päähinettä kantavan tyypin olevan aina juuri näkökentän reunamilla.

Käsikirjoituksen on adaptoinut kokenut kynäilijä George Nolfi (mm. Oceans 12 (2004), The Sentinel - Salaliitto (2006), Medusan sinetti (2007)), jolle Kohtalon valvojat on ohjausdebyytti ja varsin kelpo sellainen. Vaikka Kohtalon valvojat sijoittuukiin tähän hetkeen, sen maailma tuntuu vanhemmalta. Nolfin tyylitellyt kuvakompositiot ja veikeästi sympaattinen kerronta ovatkin paljolti velkaa vanhoille noir-elokuville. Henkilöhahmot saavat riittävästi tilaa kehittyä ja kelata tielleen osuvia outoja tapahtumia, temmon ollessa vauhdikas ilman turhaa päälle liimattua rymistelyä. On aina ilo seurata elokuvaa, joka antaa myös ajatteluelimille tekemistä.

Matt Damon jatkaa hyvien roolitöidensä sarjaa ja kemiat ovat kivasti kohdallaan persoonallisen Emily Bluntin kanssa. Terence Stamp on valvojien yrmy kakkospäällikkö, John Slattery hilpeitä huomioita ihmisten päättömiltä tuntuvista vetäisyistä lohkova veteraani ja Anthony Mackie virastonsa tylyä toimintamallia epäilevä operatiivi.

Thomas Newmanin score on tutun rauhallista kilkuttelua ja fiilistelyä. Miehen uraa seuranneille monet vedoista tuntuvat tulevan suoraan Newman-katalogista: Intron Fate, sitä seuraavat Square One Reset ja Recalibration sekä finaaliin säästetty The Illusion of Free Will ja Escher Loop ovat jokainen taattua laatua ja istuvatkin erinomaisesti Nolfin turhaa kaahaamista fiksusti kaihtavan leffan tunnelmaan. Kahdella raidalla esiintyy The Verve -yhtyeen Richard Ascroft, jolta kuullaan tarinaan tanakasti liitetyt kappaleet Future`s Bright sekä Are You Ready.

Yhteenveto
Mukavan mietitty ja toteutukseltaan sympaattinen mielenpyöritys, jonka käänteitä pohtii vielä pitkään lopputekstien jälkeenkin.

Anamorfinen: 
Anamorfinen
Levymäärä: 
0
Arvosana DVD:lle: 
Arvosana kuvasta: 
Arvosana äänestä: 
Arvosana bonusmateriaaleista: 
Pakkotekstitys: 
On
Kuvagalleria: 

Lisää uusi kommentti



Copyright © FilmiFIN 2004 - 2016