Kovasikajutulle merkittävä palkinto Puolassa
Jussi U. Pellonpää, Ma, 30/07/2012 - 15:41

Jukka Kärkkäisen ja J-P Passin ohjaama elokuva Kovasikajuttu (The Punk Syndrome) on voittanut Puolassa järjestettävän T-Mobile New Horizons -festivaalin Films on Art -sarjan pääpalkinnon.

T-Mobile New Horizons International Film Festival on kävijämäärältään Puolan suurin elokuvafestivaali, ja yksi Keski-Euroopan tärkeimpiä elokuvatapahtumia. Festivaali keskittyy tinkimättömästi toteutettuihin ja innovatiivisiin elokuviin, jotka luotaavat uusia näköaloja elokuvailmaisussa ja tarinankerronnassa.

Kovasikajuttu kisasi 11 muun dokumenttielokuvan kanssa kansainvälisessä Films on Art -kilpasarjassa ja voitti palkinnon, joka on suuruudeltaan 10 000 euroa.

Aikaisemmin Kovasikajuttu on voittanut Tampereen elokuvajuhlien yleisöpalkinnon sekä innovatiivisimman elokuvan palkinnon Visions du Réel -festivaaleilla Sveitsissä. Elokuva on esitetty jo kahdeksalla kansainvälisellä elokuvafestivaalilla Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa, ja jatkaa maailmankiertuettaan seuraavaksi mm. Aasiaan ja Australiaan. Suomessa Kovasikajuttu on kerännyt elokuvateattereissa jo miltei 17.000 katsojaa.

Kuvagalleria: 


Copyright © FilmiFIN 2004 - 2016