Kunnianosoitus koomikoiden kuninkaille: XV Forssan Kansainväliset Mykkäelokuvafestivaalit 25.8 - 31.8.2014
Jussi U. Pellonpää, To, 28/08/2014 - 01:02

Forssan Kansainvälisten Mykkäelokuvafestivaalien ääni kaikuu kovempana kuin koskaan, kun jo viidennettätoista kertaa vietettävän tapahtuman teemana on komedia ja sen parhaat taitajat. Valkokankaalla nähdään aina elävän musiikin säestyksellä sellaisia mykän komedian mestareita kuten Buster Keaton, Fatty Arbuckle, Harold Lloyd, Harry Langdon sekä eurokomiikan veteraanit Majakka ja Perävaunu. Kotimaista elokuvaa edustaa neljän lyhytfilmin kokonaisuus ohjaaja Erkki Karulta, jonka musiikista vastaavat Teho Majamäki ja Linda Fredriksson.

Mutta yksi on ylitse muiden, sillä XV Mykkikset juhlii ennen kaikkea Charlie Chaplinia ja erityisesti tämän kulkuri-hahmon sadatta syntymäpäivää. Chaplinilta esitetään elokuvat Suuri romanssi (1914, säestys Sanna Pietiäinen), Nainen Pariisista (1923) sekä erikoisnäytöksenä rakastettu Kaupungin valot (City Lights,1931), joka nähdään Forssan Urheilutalo Feenixissä sunnuntaina 31.8.2014. Chaplinin alkuperäisen musiikin taatusti unohtumattomasta tulkinnasta vastaa Sibelius-Akatemian 56-jäseninen Filmiorkesteri, johtajanaan monivuotinen Mykkisten kävija, musiikkimaestro Heikki Elo.

Roscoe ”Fatty” Arbucklen kolmesta lyhäristä kostuvan Roscoe Arbuckle Shown säestää Janne Kuusinen, Harry Langdonin vauhtileffan Naistenmies ( The Chaser, 1928) Ulf Krokfors Quartet ja Harold Lloydin tähdittämän klassikon Taivaan tähden ( For Heaven`s Sake, 1926) todellinen Mykkis-veteraani, pianovirtuoosi Hillel Tokazier. Majakan ja Perävaunun elokuvan Poliisi Paavalin Pääsiäispamaus (Polis Paulus Påskasmäll, 1925) säestyksestä vastaa ylistetty Kari Mäkirannan Orkesteri sekä Raymond Griffithin tähdittämän Rahat tai henki! -kohelluksen (Hands Up!, 1926) Trio Mutual.

Elokuvat esittelee yleisölle tutun sutkiin tapaansa mies idästä, mykkäelokuvien suurtietäjä Kari Glödstaf. Katso myös Festivaalien napakat mainokset: Mainos 1 , Mainos 2 , Mainos 3. Festivaalien täydellisen ohjelmiston mediakuvineen ja lipunvarauspalveluineen löydät osoitteesta http://www.forssasilentmovie.com

Kuvagalleria: 


Copyright © FilmiFIN 2004 - 2016